Lauri Markkanen jäi rannalle NBA-tähdistöottelusta

Utah Jazzissa pelaava Lauri Markkanen ei mahtunut koripalloliiga NBA:n tähdistöotteluun. NBA kertoi tulevan tähdistöottelun loput pelaajat varhain perjantaina Suomen aikaa.

Nyt kerrotut 14 pelaajaa valittiin NBA-joukkueiden päävalmentajien äänillä. Markkanen oli havitellut paikkaa länsilohkon joukkueessa.

Länsilohkosta tulevat pelaamaan Kawhi Leonard, Anthony Davis, Devin Booker, Anthony Edwards, Stephen Curry, Paul George ja Karl-Anthony Towns.

Itälohkoa puolestaan edustavat Jaylen Brown, Donovan Mitchell, Jalen Brunson, Bam Adebayo, Julius Randle, Tyrese Maxey ja Paolo Banchero.

Markkasen asema tähdistöehdokkaita pullistelleessa lännessä ei ollut helppo. Esimerkiksi kolme kertaa tähdistöpelissä esiintyneen Townsin valintaa on hieman hämmästelty arvioissa, ja hänen tilalleen ennakoitiin muun muassa Markkasta, Domantas Sabonista tai Rudy Gobertia

James ja Antetokounmpo kapteeneina

Tähdistöottelun avausviisikot ilmoitettiin jo viime viikolla. Avausviisikot valittiin fanien, NBA-pelaajien ja median muodostaman paneelin tulosten perusteella.

Länsilohkon avausviisikossa ovat LeBron James, Kevin Durant, Nikola Jokic, Luka Doncic ja Shai Gilgeous-Alexander. Itälohkon avausviisikkoon taas valittiin Giannis Antetokounmpo, Joel Embiid, Jayson Tatum, Tyrese Haliburton ja Damian Lillard.

Los Angeles Lakersin James ja Milwaukee Bucksin Antetokounmpo toimivat kapteeneina. 

Markkanen teki historiaa viime vuonna, kun hänestä tuli ensimmäinen pohjoismainen pelaaja NBA:ssa, joka valittiin mukaan tähdistöotteluun.

Tämän vuoden ottelu pelataan 18. helmikuuta Indianapolisissa.

Lue myös:

    Uusimmat