Lauri Törhösen kohuväitöskirjan kohtalosta päätetään tänään – valvoja: "Väittelijän puhe eteni sekavasti sinne tänne hapuillen"

New Content Item (260)
Elokuvaohjaaja Lauri Törhösen ilman lähteitä läpi mennyt väitöskirja on herättänyt kovaa kritiikkiä.Lehtikuva
Julkaistu 14.12.2023 06:25

MTV UUTISET – STT

Vaikka väitöskirjan arvostelu tulee päätökseen, yliopistolla jatkuu selvitystyö Törhösen väitöskirjaan liittyvistä mahdollisista jääviysasioista.

Lapin yliopistossa päätetään tänään siitä, onko elokuvaohjaaja Lauri Törhösen kohua herättänyt opinnäytetyö riittävän ansiokas tullakseen hyväksytyksi väitöskirjana. Osa tieteentekijöistä on arvostellut sitä muun muassa lähdekirjallisuuden sekä tutkimuskysymysten ja -menetelmien puutteesta.

Yliopiston taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto arvioi iltapäivällä alkavassa kokouksessaan Törhösen väitöskirjan. Tiedekunnan dekaani ja tiedekuntaneuvoston puheenjohtaja Satu Miettinen ennakoi kokouksen kestävän tavanomaista pidempään.

– Minusta nämä ovat hirveän tärkeitä keskusteluja. On tärkeää, että tiedekuntaneuvosto on perusteellinen ja kaikki näkökulmat tulevat huomioitua ja sanottua, Miettinen sanoo.

Kuten väitöskirjat yleensä, myös Törhösen väitöskirja arvioidaan määriteltyjä arviointikriteerejä vasten. Kriteerien mukaan hyväksytty väitöskirja osoittaa muun muassa kysymyksenasettelun ja teoriataustan kautta hyvää tutkimusalueen tuntemusta, muodostaa tieteellisesti hyvän kokonaisuuden ja on mahdollisilta taiteellisilta osiltaan korkeatasoinen.

– Väitöskirjan arvosteluun osallistuvat ovat lukeneet väitöskirjan ja katsoneet väitöstilaisuuden tallenteen. Kokouksessa otetaan kantaa tiedekunnan arvostelukriteerejä vasten väitöskirjan sisältöön, Miettinen kertoo.

Miettinen lisää, että väitöskirjan tuleminen hylätyksi tiedekuntaneuvostossa olisi poikkeuksellista.

"Ei vastannut yhteenkään kysymykseen"

Tiedekuntaneuvosto arvioi myös väitöstilaisuutta. Myös Törhösen esiintyminen väitöstilaisuudessa ja vastaukset vastaväittäjä Esa Saarisen kysymyksiin ovat herättäneet keskustelua.

Väitöstilaisuuden valvoja eli kustos Kaarina Määttä arvioi väitöstilaisuutta koskevassa lausunnossaan, että Törhöseltä "puuttui kyky keskustella väitöskirjansa puutteista ja ratkaisuista".

– Väittelijä ei vastannut yhteenkään vastaväittäjän esittämään kysymykseen, vaan hänen puheensa rönsyili ja meni sivuraiteille, eteni sekavasti sinne tänne hapuillen satunnaisesta teemasta toiseen, Määttä sanoo lausunnossaan.

Väitöskirjasta annettava hyväksyttävä arvosana edellyttää myös, että väitöskirjaa on puolustettu hyvin väitöstilaisuudessa. Määttä toteaa lausunnossaan, ettei Törhönen pystynyt puolustamaan väitöskirjaansa.

Mahdollinen esteellisyys erillinen prosessi

Törhösen väitöskirjaprosessiin on liitetty myös epäily väitöskirjan esitarkastajien mahdollisesta esteellisyydestä. Törhönen esimerkiksi kertoo väitöskirjansa sivuilla itse, että toinen väitöskirjan esitarkastajista on ollut hänen aiemman tutkimustyönsä ohjaaja.

Jääviysasiat ovat kuitenkin tiedekuntaneuvoston kokouksesta erillinen prosessi. Lapin yliopisto on saanut kaksi hyvän tieteellisen käytännön loukkausilmoitusta Törhösen väitöskirjasta. Ne koskevat muun muassa esteellisyysasiaa. Ilmoitusten pohjalta yliopistolla on käynnistetty esiselvitys, jonka valmistumiselle määrätty takaraja on tammikuulla.

Jos esiselvityksessä katsotaan tarvetta jatkoselvitykselle, yliopiston rehtori voi päättää varsinaisen tutkinnan aloittamisesta.

Lue myös: Elokuvaohjaajan ilman lähteitä läpi mennyt väitöskirja sai arvosteluryöpyn – esitarkastaja pitää asiattomana häirintäsyytösten esille nostamista

Tutkimus: Eliittilukion opiskelijat pärjäisivät opinnoissaan todennäköisesti yhtä hyvin myös muualla, itse opinahjon vaikutus vähäinen

Presidenttiehdokkaat ottavat yhteen MTV:n Suuressa vaalitentissä – tv-kohtaamisilla jopa ratkaiseva merkitys

Tuoreimmat aiheesta

Väitöstutkimukset