Väitöskirja punaisten naisten joukkomurhista Hennalassa vuonna 1918 on roihauttanut poikkeuksellisen kiivaan sananvaihdon tutkimuksen tekijän ja historiantutkijoiden välille. Historioitsijat arvostelevat tapaa, jolla muistitietoja on käytetty todisteena tapahtumista.
Väitöskirjan tekijä Marjo Liukkonen ei anna tuumaakaan periksi.
– Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, hän kuittaa STT:lle.
Väitöksen vastaväittäjä, professori Kari Teräs pitää historiantutkijoiden tuohtumusta oikeutettuna, sillä hänen mukaansa työssä on huomattavia puutteita muistitiedon käytössä. Vuosikymmeniä myöhemmin kerättyjä muistitietoa käytetään ikään kuin tosiasioina ja niiden kuvaajana, hän vertaa STT:lle.
Suomen sisällissodan päättymisestä 100 vuotta:
2:14
11:29
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
2:22
Poliittisen historian tutkija Tiina Lintunen Turun yliopistosta ja Suomen historian dosentti Marko Tikka Tampereen yliopistosta kritisoivat äskettäin kovasanaisesti tapaa, jolla Liukkonen on muistitietoa käyttänyt.
– Liukkonen tuntuu käyttävän muistitietoaineistoa monessa kohtaa tarkoitushakuisesti ja lukevan niistä sen, mikä tukee hänen ennakkokäsityksiään, he kirjoittivat kirja-arvostelussaan Helsingin Sanomissa.
Myös Suomen historian professori Pertti Haapala Tampereen yliopistosta on katsonut, että työn keskeiset väitteet eivät perustu validiin (luotettavaan) aineistoon tai päättelyyn.
Oikeutta naisille ja tytöille
Liukkonen kokee joutuneensa epätavallisen massiivisen vyörytyksen kohteeksi. Syynä hän pitää muun muassa sitä, että pystyi tutkimuksessaan kumoamaan kriitikoiden omia tutkimustuloksia.
Marjo Liukkonen Hennalassa vuonna 2016
Liukkonen sanoo halunneensa saada oikeutta naisille ja tytöille, jotka teloitettiin rotuhygienian ja naisten alistamisen nimissä.
– Meillä on murtumassa koulukunta, joka yrittää suojella puhtoisten voittajien sankaritarinaa, hän sanoo.
Liukkosen sosiologian väitöstyö tarkastettiin Lapin yliopistossa maaliskuussa. Suomen historian professorina Tampereen yliopistossa toimivan Teräksen mukaan vastaväittäjien lausunto oli hyvin kriittinen.
Miksi he kuitenkin esittivät väitöstyön hyväksymistä? Teräs perustelee tätä sillä, että samaa aineistoa oli käytetty myös lisensiaattityössä ja väitökselle oli esitarkastuksessa näytetty vihreää valoa.
– Sen jälkeen tilanne on aika selkeä. Pitäisi tulla aika uusia puolia ja kritiikin aiheita esille, jotta väitöskirja hylättäisiin.
"Eri näkökulmat ja versiot sallittava"
Toinen vastaväittäjä, sosiologian professori Elina Oinas Helsingin yliopistosta sanoo, että tämä on ollut vaikein ja paineisin väitöstyö, jota hän on ollut tarkastamassa. Aihe on tärkeä ja kipeä, ja tutkimus viimeisteltiin kovassa kiireessä.
Oinas toivoo, että keskustelussa vuoden 1918 merkityksestä voitaisiin esittää erilaisia näkökulmia.
– Myös tuosta vuodesta saa kirjoittaa monia eri teoksia, joissa saa esittää erilaisia versioita.
Hänen mukaansa väitös maalaa muun muassa muistojen ja kertomusten pohjalta aivan uskottavan ajankuvan.
– On vaikea työ, kun pitää tehdä ymmärrettäväksi asia, joka on mieletön. Kuinka esimerkiksi 14–17-vuotiaat pojat ovat joutuneet ampumistöihin.
– Tietty väestönosa on demonisoitu jopa niin, että alaikäisiä tyttöjä on voitu teloittaa.
Oinaskin pitää kritiikkiä perusteltuna muun muassa siltä osin, että Liukkonen on kohdellut työssään muita historiantutkijoita ja heidän tutkimustuloksiaan vähättelevästi.
Professorin mukaan väitös oli puutteistaan huolimatta hyväksyttävissä.
– Työ ei ole tieteellisesti korkeatasoinen, mutta se on erittäin hyvä tietokirja. Sitä voi lukea luottavaisesti.
Väitöksen hyväksymisessä on monta vaihetta
|