LeBron James ja Kevin Durant ilmiömäisessä vedossa – USA-tähdelle buuattiin odotetussa suurottelussa

Yhdysvaltojen NBA-supernimiä vilisevä miesten koripallomaajoukkue aloitti urakkansa Pariisin olympialaisissa 110–84-voitolla Nikola Jokicin tähdittämästä Serbiasta sunnuntaina. 

Neljä edellistä olympiaturnausta voittanut USA aloitti C-lohkon suurmaiden kamppailun takellellen, ja Serbia karkasikin nopeasti 10–2-johtoon. Aikalisän jälkeen yhdysvaltalaiset saivat kuitenkin otetta kaikki kahdeksan avauspuolikkaan heittoaan upottaneen ja näillä 21 pistettä keränneen Kevin Durantin johdolla. Durant tarvitsi tähän vain vajaat yhdeksän peliminuuttia. 

Tilanne oli tauolla 58–49 USA:lle.

Toisella puolikkaalla Serbian hyökkäyspeli sakkasi ja ottelu eteni Yhdysvaltojen rytmissä. Varsinkin LeBron James nousi valokeilaan. La Lakersin supertähti keräsi kaikkiaan 21 pistettä, yhdeksän korisyöttöä ja seitsemän levypalloa. James osui pelitilanneheitoissa 9/13-varmuudella.  

Durantin loppusaalis oli 23 pinnaa vain yhdellä ohiheitolla yhdeksästä. 

Serbian tehokkain oli NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi kolmesti valittu Jokic, joka keräsi 20 pisteen lisäksi kahdeksan korisyöttöä.  

USA:n sentteri Joel Embiid sai osakseen tuimia buuauksia yleisöltä. Embiid on syntynyt Kamerunissa, ja hän olisi saanut edustaa maajoukkuetasolla sen lisäksi myös Ranskaa. Pohdittuaan Ranskan edustamista hän valitsi kuitenkin Yhdysvallat perusteenaan se, että hänen poikansa on syntynyt siellä. Embiid saalisti neljä pistettä. 

Yhdysvallat jatkaa turnausta keskiviikkona ottelulla Etelä-Sudania vastaan. Serbia kohtaa seuraavaksi Puerto Ricon.

Lue myös:

    Uusimmat