Leikkiasetta kantanut kehitysvammainen Eric, 20, kuoli poliisien luoteihin Tukholman kadulla – poliisit vapautettiin syytteistä

0:45img
Leikkiasetta kantanut kehitysvammainen karkasi kotoaan – kolme poliisia ampui hänet Tukholmassa.
Julkaistu 03.10.2019 18:36

MTV UUTISET – STT

Leikkiasetta kantaneen kehitysvammaisen miehen ampuneet kaksi poliisia vapautettiin syytteistä Tukholman käräjäoikeudessa torstaina. Toista heistä syytettiin kuolemantuottamuksesta ja toista virkavirheestä. Lisäksi syytteestä vapautettiin poliisipäällikkö, joka johti toimintaa. Häntä syytettiin niin ikään virkavirheestä.

Kehitysvammainen 20-vuotias Eric Torell kuoli viime vuoden elokuussa Tukholmassa poliisin luoteihin. Downin oireyhtymää sairastanut mies oli karannut kotoa ja oli siksi yksin ulkona aamuyöllä. Kuolleen miehen vanhemmat ovat kertoneet hänen olleen henkisesti noin 3-vuotiaan tasolla.

Mies osoitti poliiseja leikkiaseella, minkä jälkeen poliisit avasivat tulen. Miestä kohti ammuttiin 25 laukausta, joista kaksi oli oikeudenkäynnin keskiössä. Nämä kaksi laukausta osuivat häntä vinosti selkään ja toinen niistä oli kuolettava.

Syyttäjän mukaan poliisit olivat jatkaneet 20-vuotiaan ampumista senkin jälkeen, kun tämä oli kääntänyt selkänsä heille.

Tuomiossa todetaan, ettei laajan tutkinnan perusteella kuitenkaan voi päätellä. kuinka mies liikkui ja kuinka hän seisoi, kun poliisit hänet kohtasivat. Tuomioistuimen mukaan ei myöskään voida vaatia, että poliisit olisivat pysähtyneet ja arvioineet laukausten vaikutuksen lyhyen, kolme sekuntia kestäneen tapahtuman aikana.

Lue myös: Leikkiasetta kantanut kehitysvammainen Eric kuoli poliisin luoteihin Ruotsissa – neljää poliisia epäillään ampumiseen liittyvästä rikoksesta: "Asiakkaani ei olisi voinut toimia millään muulla tavalla"

Lue myös: Silminnäkijä tapasi kehitysvammaisen Ericin vain minuutteja ennen kuin poliisi ampui hänet – "Hän vaikutti haluavansa leikkiä"

Tuoreimmat aiheesta

Tukholma