Hiihdon maailmancupin kalenteriin tuli muutos, kun kausi päättyy ensi kertaa cupin historiassa Kanadassa. Viimeinen rypistys on Ski Tour Canada, jossa hiihdetään 12 päivän aikana peräti kahdeksan kilpailua.
Kanadan kierros ei sentään pääty yhtä epäinhimilliseen mäenkiipeämiseen kuin vuodenvaihteen Tour de Ski, mutta pahuksen kova rypistys sekin on. Tour de Skillä hiihdetään lisäksi tiiviimmin, kahdeksan kilpailua kymmeneen päivään.
Järjenkäyttö sallittua
Kausi alkoi Rukan kolmen kilpailun minitourilla, joka on vielä keinotekoisempi kuin nämä pitkät tourit. Väkisin herää kysymys, koostuuko maailmancup jossakin vaiheessa pelkästään näistä erilaisista toureista?
Kun Kanadaan matkustetaan maaliskuun alussa, on takana jo 28 maailmancupin kilpailua sekä kansalliset mestaruuskilpailut ja esimerkiksi suomalaisilla Suomen cupit päälle. Siinä on äkkiä kasassa liki 50 kilpailua kolmeen ja puoleen kuukauteen. Puhtaasti fysiologisesta näkökulmasta se ei ole kovin järkevää. Toki viimeinen rypistys tulee kauden loppuun, mutta silti.
Teoriassa Tourit vähentävät matkustamista, kun ihan joka viikonloppu ei tarvitse vaihtaa maata. Käytännössä on kuitenkin toisin. Tour de Skillä on kaupunkien välillä pitkiäkin autosiirtymiä (yhteensä yli 1200 kilometriä), jotka tehdään usein väsyneenä kisapäivän päälle. Eivätkä tiet ole todellakaan nelikaistaista autobaanaa, missä ajetaan 150 km/h lasissa. Ja kohta pitäisi olla taas täydessä iskussa. Joskus sitä miettii, kuinka nämä hiihtäjät oikein palautuvat? Maalaisjärki sanoo, että mitä enemmän tällaisia pitkiä Toureja, sitä suurempi houkutus käyttää palautumiseen jotakin kiellettyä. En väitä mitään, kunhan ihmettelen.
Muutoksia muutosten perään
Hiihto on muuttunut muutenkin valtavasti parissakymmenessä vuodessa. On tullut luisteluhiihto, sitten yhteislähdöt, yhdistelmäkilpailut, takaa-ajot, sprintit, sprinttiviestit ja tourit. Ja nyt vielä tämä viimeisin villitys, että hiihdetään tasatyönnöllä ja vapaan suksilla ilman voiteita perinteisen kilpailu, jos latuprofiili sen sallii. Se ei ole enää mielestäni hiihtoa vaan kokonaan toinen laji. Mutta minä olenkin vain romanttinen hölmö, joka näkee perinteisten lajien uudistuksessa harvoin mitään hyvää. Tosin nämä hiihdon uudistukset ovat kuitenkin kaikki suorastaan fantastisia verrattuna niihin Euroopan yleisurheiluliiton mottipäisiin yritelmiin, missä suoritusmääriä rajoitetaan hypyissä, ja kestävyysjuoksuissa pudotettiin viimeisenä oleva juoksija pois joka kierroksella kuin pahaisimmassakin tosi-TV:n törkyviihdesarjassa.
TV jyrää kaiken
Yleensä kun lajeihin tehdään uudistuksia, on perustelu sama: televisio. Jostain syystä päättäjät ovat sitä mieltä, että ihmiset eivät jaksa seurata kuin ehkä reilun tunnin, maksimissaan kaksi kerrallaan yhtä urheilukilpailua. Kukaan ei ole tainnut muistaa kertoa sitä esimerkiksi puolelle miljardille intialaiselle krikettifanille.
Joskus tuntuu siltä, että TV:n voima jyrää urheilun urheilusta. Harvoin mitään uudistusta on edes yritetty perustella sillä, että se on hyväksi lajille tai sen urheilijoille. Eikö silloin mennä metsään ja lujaa? Sen verran kansainvälisessä hiihtoliitossa edelleen istuu kaltaisiani – tai jopa vanhempia ja puritaanisempia – jääriä, että väliaikalähdöistä ei ole sentään kokonaan luovuttu. Ne ovat hiihdon suola. Harmi vain, että pisimmät matkat eli naisten 30 ja miesten 50 kilometriä hiihdetään sekä arvokisoissa että Oslon Holmenkollenin perinteitä huokuvissa kilpailuissa yhteislähdöllä. Holmenkollen, yhteislähtö, Holmenkollen, yhteislähtö…en saa niitä millään päässäni mahtumaan samaan lauseeseen.
Missä tasa-arvo?
Vaikka uudistusvastainen äärikonservatiivi olenkin, niin yhden uudistuksen haluaisin hiihtoon tehdä. Miksi ihmeessä naisten pisin matka on 30 kilometriä? Yleisurheilussakin naisten lajivalikoima on tismalleen sama kuin miehillä maratonia myöten. 30 kilometriä on 50 kilometriin verrattuna sprintti, joka ei samalla tavalla mittaa niitä pahnanpohjimmaisia kesto-ominaisuuksia. Naisten 50 kilometriä kisaohjelmaan, kiitos. Hiihdossa naisten matkat ovat muutenkin aina lyhemmät kuin miesten. Missä kohtaa on jääty tasa-arvon junasta? Nainenhan on fysiologisesti jopa sitkeämpi kuin mies. Onkohan asiasta koskaan edes keskusteltu kansainvälisessä hiihtoliitossa? Olisi aika, että vaihteeksi tehtäisiin myös hyviä uudistuksia.