Monesti kuulee puheita siitä, että perinteiset lajit ovat jäämässä uusien lajien varjoon etenkin nuorten silmissä. Tämä ei päde – ainakaan, jos puhutan yleisurheilusta.
Mennään ensin kuitenkin isommille areenoille eli Prahan EM-hallikilpailuihin. Kateeksi kävi, kun katseli tshekkiläisten hurmosta. Kun oma poika Pavel Maslak pisti Prahan hallin 15 000 katsojaa huutamaan kuorossa tinttaamalla 400 metrin ensimmäiset 200 metriä huikeasti 20,99, tuli kotikatsomossakin kylmät väreet pintaan. Maslakin veto kesti loppuun saakka ja hän teki kisaennätyksen ajalla 45,33. Tai kun toinen tshekki Jakub Holusa kiri fantastisesti aivan 1500 metrin kalkkiviivoilla ohi alusta saakka kilpailua selkeästi johtaneen Turkin Ilham Tanui Özbilenin aka William Tanui Biwottin ohi, siitä ei tunnelma urheilukatsomossa enää paljon parane. Olisiko tällainen mahdollista meillä Suomessa?
Hurjia massoja
Pikaisesti ajatellen ei, koska yleisurheilu ei enää kuulemma meillä kiinnosta ketään. Samaan aikaan Tampereella pidettiin kuitenkin 10-15-vuotiaiden Tampere Junior Indoor Games –kilpailut. Mukana oli viikonlopun aikana yli 1600 nuorta yleisurheilijaa. Kuinka monessa muussa yksilölajissa on vastaavia massoja? Osassa lajeista oli mukana yli 100 kilpailijaa. Imua on, vaikka kuka mitä muuta tahansa väittäisi.
Vika ei ole innostuksessa, vaan siinä, kuinka näistä nuorista innokkaista pidetään myös tulevaisuudessa huolta. Pullonkaula tulee vastaan ensimmäisen kerran noin 15-vuotiaana, kun oma identiteetti alkaa kehittyä; silloin valmentajien ja muiden yleisurheiluihmisten on pidettävä huoli siitä, että urheilijan identiteetti on riittävän kiinnostava. Seuraava taitekohta on siinä vaiheessa – noin parikymppisenä - kun pitää päättää, haluaako iskeä oikeasti kaikkensa likoon urheilun alttarille. Näihin kahteen kuoppaan putoaa valitettavan moni. Suuri kysymys tulevaisuudelle on, kuinka ne voitaisiin estää? Tyly fakta on, että aika harva näistä Tampereella tänä viikonloppuna nähdyistä 1600 juniorista nähdään yleisurheilukentillä vielä kymmenen vuoden kuluttua. Siinä on se tärkein kysymys, jota meillä pitäisi miettiä. Yli lajirajojen, ilman ennakkoluuloja ja luutuneita käsityksiä. Kuinka innokkaille nuorille luodaan sellaiset toimintaedellytykset ja motivoiva polku edetä, ettei tie katkea kesken ennen aikojaan? Yhä paremmalla paneutumisella, huolenpidolla ja valmentamisella. Yhteisöllisyyden voima on myös yksilölajeissa otettava huomioon. Jos näin suuresta määrästä junioreita ei saada kasvatettua enempää tosissaan satsaavia aikuisurheilijoita, on jossakin pahasti vikaa.
Massoista lisää huippuja
Paljon massoja ja juniorihuippuja meillä Suomessa on ollut maailman sivu. Heistä seitsemän edusti tänä viikonloppuna Suomea Prahan EM-areenalla. Toivottavasti heitä on kymmenen vuoden päästä kaksin- tai kolminkertainen määrä.
Parhaiten Prahassa onnistuivat SE:n tehneet Nooralotta Neziri ja Sandra Eriksson. Molemmat kulkevat hienolla kehityskäyrällä kohti ennätyskesää. Ja se tarkoittaa molempien kohdalla myös väistämätöntä murtautumista yhä lähemmäs maailman ehdotonta eliittiä. Juuri näitä tarinoita suomalainen yleisurheilu kaipaa. Sitä, että arvokisoissa ei olla enää pelkästään keihäsmiesten varassa.
Kristiina Mäkelä on noussut tämän hallikauden aikana kolmiloikassa selkeästi eurooppalaiselle huipputasolle. Jo EM-finaaliin selviytyminen mainiolla tuloksella 14,04 oli komea saavutus. Finaalissa askelmerkki ei ollut kohdallaan ja tulos jäi laihaksi. Silti selkeä kehitys on tosiasia ja maailman kärki lähenee koko ajan. Jos nainen pysyy terveenä, ei Heli Koivula (14,39) ole enää ensi kesänä lajin SE-nainen.
Mainio onnistumisprosentti
Myös Hanna-Maari Latvalan ja Ville Myllymäen 60 metrin välieräpaikat pitää lukea positiivisiksi suorituksiksi, vaikka kumpikaan ei ihan parastaan saanut irti. Myllymäki juoksi alkuerissä lupaavasti 6,72, mutta välierässä reisi alkoi antaa merkkejä kireydestä ja juoksu meni sitä myötä pöpelikköön. Myllymäen ennätys on nyt 6,70 ja finaalipaikkaan riitti Prahassa 6,62. Missään valovuoden päässä ei enää olla.
Hanna-Maari Latvala ei ole tällä hallikaudella päässyt aivan siihen tahtiin, mitä hän ja valmentaja Petteri Jouste olisivat halunneet. Välierässä 60 metrillä kulki 7,37 ja sijoitus oli 19:s. Finaalipaikkaan olisi vaadittu niinkin kova aika kuin 7,22. Latvalan startti on parantunut, mutta kiihdytyksen ja maksimijuoksun yhteensovittamisessa kaikki ei tällä hallikaudella ole aivan natsannut. Latvalan harmiksi hallikauden arvokisojen ohjelmassa ei ole enää 200 metriä, sillä 60 metriä on hänelle hiukan alimatka.
Suomalaisista Prahassa epäonnistuivat kuulamörssäri Arttu Kangas ja seiväshyppääjä Minna Nikkanen. Kangas astui yli kaikki kolme vaatimatonta työntöään. Esimerkiksi viime kesänä Kangas työnsi mieluummin piirikunnallisissa kuin hakeutui koviin kilpailuihin. Tämä kokemus osoitti viimeistään, että tulevaisuudessa on syytä toimia toisin. Nikkanen taas kärsi pienestä reisivaivasta, mutta silti tulos 430 oli kehno. Toivottavasti hän saa lisäpotkua tekemiseensä, kun nuoria kotimaisia haastajia on alkanut ilmestyä huohottamaan aivan niskavilloihin.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä