Eilen julkaistun ilmastopaneeli IPCC:n raportin myötä eri tahoilla pohditaan jälleen, miten ihmiset saisi siirtymään kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota.
Huomenta Suomessa vierailleen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan kasvissyöntiin voi kannustaa painottamalla sitä esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden hankinnoissa. Myös Greenpeace Suomen maajohtaja Sini Harkki näkee hankinnoilla olevan iso vaikutus kulutustottumuksiin.
– Jos koulussa tottuu saamaan herkullista kasvisruokaa, niin siihen on helpompi siirtyä myös kotona.
Mikkonen sanoo, että pienempien ympäristövaikutusten pitäisi olla kuluttajalle edullisempi vaihtoehto ja toimia tilanteeseen pääsemiseksi on luvassa.
– Hallitus aikoo tehdä selvityksen siitä, miten erilaiset ympäristöhaitat voisivat näkyä hinnoissa ja verotuksessa.
Greenpeacen Harkki ei sulkisi pois lihan ja maidon haittaveroa, mutta pitää kannustamista parempana vaihtoehtona.
– Kasvisten tulisi olla edullisempia. Näin ei usein nyt ole muun muassa siksi, että lihatuotantoa tuetaan ja liha on ilmastovaikutuksiin nähden monissa tilanteissa vähän liiankin halpaa.
Mikkonen muistutti myös ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä.
– Ihmiset kokevat ahdistavaksi, jos joku tulee määräämään, mitä lautasella on. Siihen jokainen voisi kuitenkin pyrkiä, että kaikki lautaselle otettu syödään. Suomessa suurin osa ruokahävikistä syntyy ravintoloissa ja kotitalouksissa.