Kasvisruoan yleistyminen ja lihan syönnin vähentäminen puhuttavat jälleen.
Pitäisikö lihansyöntiä vähentää vai onko se ihmisoikeus? Tietokirjailija Risto Isomäki, Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies Kokoomuksesta sekä laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen keskustelivat aiheesta tiistain Huomenta Suomi -lähetyksessä.
Koulumiehen mukaan kouluissa pitäisi tarjota kahden vaihtoehdon sijasta vain yksi lounasvaihtoehto päivässä, joka välillä olisi pelkkää kasvisruokaa ja välillä pelkkää sekaruokaa.
– Olen sitä mieltä, että nuoria on hyvä totuttaa kaikenlaiseen ruokaa, oli se kasvista, lihaa tai kalaa. Vanhaan, yhden ateriavaihtoehdon malliin palaaminen toisi myös kustannussäästöjä tässä vaikeassa tilanteessa.
Risto Isomäen mukaan lihantuotantoa olisi vähennettävä merkittävästi.
– Jos isoa osaa lihantuotannosta ei korvata nyhtökauralla ja muilla lihaa jäljittelevillä tuotteilla ja kasvisruoalla, sälytämme tulevien sukupolvien niskoille kauhugallerian seurauksia, joita ilmastonmuutoksesta seuraa.
Isomäen mukaan lihantuotannon jatkaminen nykyisellään tuo pintaan myös esimerkiksi kysymyksen siitä, mistä vesi alati kasvavaa lihantuotantoa varten otetaan.
Hanna Partasen mukaan kumpikaan ruokavalio ei ole yksiselitteisesti parempi ravitsemukselliselta kannalta, kun verrataan sekasyöntiä ja kasvissyöntiä.
– Molemmilla tavoilla voi syödä tosi hyvin tai huonosti. Riippuu aivan siitä, kuinka ruokavalion koostaa.
Punaisen lihan syöntiä kannattaisi kuitenkin vähentää syöpäriskin sekä ympäristönäkökulman kannalta.
– Suomessahan asuu nyt enemmän ihmisiä kuin ennen ja lihaa joudutaan tuottamaan enemmän. Kantokykyraja tulee myös vastaan, Partanen toteaa.
Katso koko keskustelu videolta.