Liikekannallepanoa pakoilevia venäläisiä aletaan etsiä älykameroiden avulla – Meduza: Älä poistu kotoasi tai muuta pois

4:43img
Venäläiset kertoivat syyskuussa ensimmäisen liikekannallepanon aallossa Vaalimaalla, mikä sai heidät tulemaan Suomeen.
Julkaistu 20.04.2023 05:42
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Ukrainan sotaan joutumista on Venäjällä yhä vaikeampi välttää. Kutsuntalappuja kutsuntaiässä oleville venäläisille miehille satelee niin sähköisesti kuin paperisinakin.

Venäjän valtiollinen media Tass uutisoi, että kutsuntojen väistelijöitä aletaan nyt etsiä älykamerajärjestelmän avulla.

Moskovan alueella kutsunnoista vastaava eversti Maxim Loktev sanoi eilen tiistaina, että kasvot tunnistavaa älykamerajärjestelmää käytetään muun muassa varusmiesten löytämiseen.

Loktevin mukaan suurin syy siihen, miksi varusmiehet eivät mene sotilaskutsuntatoimistoon, on se, että he eivät asu ilmoittautumispaikassa, mikä tekee kutsun toimittamisen mahdottomaksi.

Videovalvontajärjestelmien avulla henkilön ilmoittaminen sotilasrekisteröinti- ja värväystoimistoon olisi Loktevin mukaan helppoa. 

Venäjällä alkoi jälleen liikekannallepano 1. huhtikuuta. Presidentti Vladimir Putinin 30. maaliskuuta allekirjoittaman asetuksen mukaan 147 000 ihmistä kutsutaan asepalvelukseen. Asevelvollisuuskampanja toteutetaan Tassin mukaan 83 Venäjän alueella.

Ensimmäinen liikekannallepanon aalto oli Venäjällä jo 21. syyskuuta ja se koski Putinin mukaan noin 300 000 sotilasta.

Virallisesti liikekannallepano ei ole koskaan päättynyt eikä Putin ole allekirjoittanut mitään asetusta liikekannallepanon päättymisestä.

Lue myös: "Venäjä ei ole enää kotimaani" – MTV tapasi neljä Georgiaan paennutta venäläisnuorta, jotka kertoivat lähtönsä syistä

Kaksivaiheinen tunnistusteknologia

Riippumaton media Meduza kirjoittaa, että kasvojentunnistustekniikka koostuu kahdesta erillisestä ja monimutkaisesta vaiheesta.

Ensimmäisessä vaiheessa tietokoneen algoritmi analysoi videosekvenssit ja yrittää löytää kuvasta alueen, jossa kasvot sijaitsevat. Periaatteessa tämä voidaan tehdä manuaalisesti, jos tietystä epäillystä on olemassa kuva, joka voidaan etsiä jostakin tietokannasta.

Useimmissa tapauksissa tunnistusjärjestelmät toimivat kuitenkin jatkuvan videovirran kanssa, joten kasvojen löytämiseksi kuvasta käytetään yksinkertaisia automaattisia algoritmeja.

Lue myös: Somevaikuttaja: Putin valmis uhraamaan kymmeniä tuhansia venäläisiä lisää – näin diktaattorille voi tulla loppu

Näin älykameroita voi välttää

Meduza antaa verkkosivuillaan ohjeet siihen, miten kutsuntaiässä oleva venäläismies voi mahdollisesti välttää älykameran tähtäimeen ja sitä kautta rintamalle joutumista.

Varmin tapa välttää kameran tunnistus on Meduzan mukaan pysyä tilapäisesti sisätiloissa tai jopa muuttaa toiselle alueelle. "Älä poistu kotoasi tai muuta pois", kuuluu Meduzan yksinkertainen neuvo.

Kameroita voi olla ulkona hankala välttää, sillä Network Freedomin tietojen mukaan Moskovassa on rakennettu yksi maailman suurimmista videovalvontajärjestelmistä.

Moskovan järjestelmään kuuluu yli 220 000 katujen, sisäänkäyntien ja osastojen korkearesoluutioista kameraa, jotka on yhdistetty kasvojentunnistusjärjestelmiin.

Vastaavia järjestelmiä asennetaan aktiivisesti Pietariin, ja suunnitelmina on kehittää niitä koko maahan. Toistaiseksi muut alueet eivät kuitenkaan ole kehittäneet järjestelmiä yhtä hyvin kuin Venäjän kaksi suurinta kaupunkia.

Mikäli kotoa on pakko poistua eikä muutto kaupungin toiselle alueelle onnistu, voi Meduzan mukaan kokeilla jonkinlaista naamioitumista. Kotoa poistuessa voi esimerkiksi käyttää peruukkia tai laseja ja peittää pään hupulla tai isolla hatulla.

Tosin Meduza muistuttaa, että huomiota herättävä naamioituminen ei pelkästään huijaa älykameroita, vaan saattaa myös kiinnittää tarpeettomasti viranomaisten huomion.

Lue myös: Miksi Wagnerin sotilaat taistelevat paremmin kuin Venäjän puolustusvoimat? Meduza selvitti

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä