Lindberg: Räjähdykset Putinin Mustanmeren laivaston kotipesässä "äärimmäisen kiusallisia" Venäjälle
Ukrainan vastahyökkäyksestä on saatu viime viikkoina ristiriitaisia tietoja. Suomalaisasiantuntijan mukaan hyökkäys ei ole merkittävästi edennyt.
– Mitään ratkaisevaa läpimurtoa esimerkiksi läpi venäläislinjojen ei ole edelleenkään tapahtunut, puolustusvoimien entinen komentaja, kokoomuksen kansanedustaja Jarmo Lindberg toteaa Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Ukraina on kiihdyttänyt iskujaan Krimillä. Tuoreimpien ukrainalaistietojen mukaan se on tuhonnut alueella sijainneen Venäjän miljardin euron ilmapuolustusjärjestelmän.
Lindberg kiittelee Ukrainan onnistumisia Krimillä.
Ukraina vaurioitti Venäjän sota-aluksia hyökkäyksessään Sevastopolin kaupungin telakalle varhain eilisaamuna. Venäjä käyttää Sevastopolia Mustanmeren laivastonsa tukikohtana.
– Tällä he saavat Venäjän pakotettua kauemmaksi läntiseltä Mustaltamereltä lähemmäs omaa aluettaan.
Aluetta on Lindbergin mukaan kuitenkin vaikea sotimalla voittaa.
– Krimin niemimaa on niin valtava alue, että ei sitä muutamilla iskuilla vallata. Venäjälle on äärimmäisen kiusallista, että Ukraina onnistuu Venäjälle tärkeään laivastotukikohtaan Sevastopoliin toistuvasti iskemään.
Pohjois-Korea voinee tarjota vain perinteisiä aseita
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un etsivät parhaillaan mahdollisuuksia kahdenväliseen sotilaallistekniseen yhteistyöhön alkuviikon tapaamisessaan Venäjällä.
Erikoinen ystävyys näyttää syventyvän, sillä vierailun päätteeksi Kim Jong-un kutsui Putinin vierailulle Pohjos-Koreaan, ja Putin vastasi myöntävästi.
– Venäjän intressissä on varmasti saada ammuksia Pohjois-Korealta, joka on varastoinut neuvostoaseiden ammuksia todennäköisesti valtavia määriä. Ja tykistön ammukset ehkä vielä kaliibereiltaan ovat niitä, joita Venäjällä on vielä suuria määriä, Lindberg toteaa.
– Todennäköisesti Pohjois-Korealta Venäjä ei saa pitkän matkan täsmäaseita, joilla voisi iskeä syvälle Ukrainaan. Voi olla, että sieltä haetaan panssarintorjunta-aseita ja taistelupanssarivaunujakin. Sanoisin, että kovin perinteisiä aseita.
Uusimmat
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
15:02
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
Lataa lisää