Lintuharrastaja Kalle saavutti aamulla suuren haaveensa: "Silloin ymmärsin, miten suuresta jutusta on kyse"

0607-linnut
Kultakulmasirkusta (oikealla) on tehty Euroopassa alle 20 havaintoa. Kalle Hiekkanen
Julkaistu 06.07.2024 16:07
Toimittajan kuva

Henna Alanko

henna.alanko@mtv.fi

Kalle Hiekkanen on ollut lintuharrastaja jo 35 vuoden ajan, mutta tätä päivää hän ei helposti unohda.

Hiekkanen saapui Siikajoen Kullinkarille rengastamaan lauantaiaamuna, kun hänen kohdalleen osui hurja jättipotti. Rengastusverkosta paljastui Suomessa ensimmäistä kertaa havaittu kultakulmasirkku.

– Ensin ajattelin, että siinä oli pikkusirkku, kun se kultainen silmäkulma ei ollut aluksi selvästi näkyvillä. Sitten vasta huomasin, että sehän on kultakulmasirkku!

Keski- ja Itä-Siperiassa pesivää kultakulmasirkkua ei ole lintujärjestö Birdlifen tiedotteen mukaan aiemmin tavattu Suomessa ja kyseessä onkin suurharvinaisuus Euroopassa.

Lue lisää: Suomessa havaittiin uusi lintulaji!

Tieto siitä, että käsissä on kultakulmasirkun ensimmäinen havainto, tuli kuitenkin vasta silloin, kun Hiekkanen koetti lisätä lintua havaintorekisteriin.

– Luulin aluksi, että kyseinen lintu olisi nähty Suomessa jo aiemmin, mutta sitten lajia ei löytynyt ollenkaan rekisteristä. Silloin ymmärsin, miten suuresta jutusta on kyse, hän sanoo. 

– Toisaalta oli hyvä, että tämä tuli yllätyksenä. Eivät kädet tärisseet niin paljon, ja sain rengastettua linnun, hän naurahtaa.

Hiekkanen myöntää, että fiilis oli korkealla löydösten jälkeen.

– Kyllähän kaksi näin kovaa lajia saman päivän aikana on aika kovaa settiä, hän hehkuttaa. 

0607-pikkupajusirkku

Pikkupajusirkku havaittiin Suomessa nyt toisen kerran. 

Bongaukset eivät jääneet vielä tähän, sillä verkkoon oli lentänyt myös pikkupajusirkku. Laji on havaittu Suomessa vain kerran aiemmin vuonna 2019.

– Epäilin jo aiemmin aamulla, että kuulin pikkupajusirkun laulavan, mutta en saanut sitä vielä silloin identifioitua, Hiekkanen toteaa. 

Pikkupajusirkku on Birdlifen mukaan myös huippuharvinainen Suomessa ja Euroopassa. 

Salainen haave toteutui

Uuden lintulajin havaitseminen on usean rengastajan salainen haave, sillä vastaavia mahdollisuuksia on tarjolla todella harvoin.

– Se on periaatteessa hienoin asia, minkä rengastamisen saralla voi saavuttaa, toteaa Hiekkanen.

– Kaksi Suomen kolmatta havaintoa ja yksi Suomen toinen on jo plakkarissa, mutta nyt on tämäkin saavutettu, hän jatkaa. 

Hiekkanen itse paljastaa, että juhlia ei ole tulossa suuresta löydöksestä huolimatta.

– En tiedä juhlinko mitenkään erityisemmin, mutta kyllähän se hienolta tuntuu, hän myöntää. 

Lue myös: Suomesta on kadonnut parissa kymmenessä vuodessa 15 miljoonaa lintua – ”Ennallistamisasetuksella on keskeinen merkitys lintukantojen nostamisessa”

Lintujen laulu on muuttunut Suomessa, ja se tietää pahaa 

Tuoreimmat aiheesta

Linnut