Luulitko, että bensa ja diesel ovat Norjassa sikahintaisia? Fortum teki sähköauton lataamisesta vieläkin kalliimpaa

1:21img
Julkaistu 16.07.2018 10:17

Ville Järveläinen

Sähköauton pikalataaminen Fortumin asemilla on Norjassa jo kalliimpaa kuin bensiinillä tai dieselillä ajaminen, uutisoi ruotsalainen Expressen. Suomalaisyhtiö on korottanut sähkön hintaa 35 pikalatausasemalla riittämättömien asiakasmäärien vuoksi.

Pääkuvan video

Tältä Audin ensimmäinen sähköauto näyttää sisältä

Sähköautojen puolesta puhuu moni asia. Yksi niistä on ajamisen alhaisemmat kustannukset perinteisiin bensiini- tai dieselautoihin verrattuna, mutta nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen Norjassa, jossa Fortum on nostanut sähkön hintaa reippaasti kymmenillä pikalatausasemillaan. 

Fortumin korotetuilla lataushinnoilla norjalainen sähköautoilija maksaa kymmenestä pikalatausasemalta hankitusta kilometristä keskimäärin 1,27 euroa, kun taas bensiinillä tai dieselillä ajavan lompakko kevenee 0,95 eurolla kymmentä kilometriä kohti.

Hinnankorotusten syyksi Fortum kertoo sähköautoilevien asiakkaiden vähyyden. Siitäkin huolimatta, että Norja on Euroopan toiseksi suurin sähköautojen markkina-alue, ei autojaan pikalataavia asiakkaita ole riittävästi.

– Liian harvat käyttävät latausasemia. Menetämme rahaa, kun joku käyttää pikalaturejamme. Meidänkin tavoitteena on päästötön liikenne, mutta emme voi menettää rahaa, ja siksi nostamme hintoja, Fortumin Stian Mathisen perustelee Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Mathisen kuitenkin huomauttaa, että suurin osa norjalaisista sähköautoilijoista lataa autojaan kotona, mikä on huomattavasti halvempaa kuin julkisten pikalatausasemien käyttäminen.

Fortumin Charge & Drive -verkostossa on Norjassa noin 1 350 laturia, joista pikalatureita kuutisensataa. Pikalatauksen normaalihinta Fortumin verkostossa Norjassa on 2,50 kruunua minuutilta, mutta valituissa paikoissa nyt neljä kruunua minuutilta.

Hintaa nostettiin kulujen kattamiseksi yhteensä 35 laturilla eli 15 eri paikassa sijaitsevalla latausasemalla, jotka sijaitsevat Fortumin mukaan syrjäisillä paikoilla.

Artikkelia muokattu 17.7.2018: Lisätty artikkelin kaksi viimeisintä kappaletta.

Tuoreimmat aiheesta

Sähköautot