Mannerheimintien suurremontti alkoi maanantaina. Katuremontti pistää liikenteen uusille urille, mikä tuo haasteita myös kivijalkayrittäjille Mannerheimintien varrella.
Leena Meskanen pitää juhlapukuliike Meslewiä ja Mannerheimintie 44:ssä, aivan vastapäätä Hesperianpuistoa. Meslewin sijainti osuu sille kohtaa Mannerheimintietä, jolla remontti suoritetaan vuosina 2023–2024.
Meskasta huolestuttaa, että potentiaaliset asiakkaat kaikkoavat remontin myötä.
– Minulla on tuo kahvilakin tuossa tämän morsius- ja iltapukuliikkeen lisäksi. Kokonaisuus jää nähtäväksi. Kyllähän se tulee aika raskaana heti pandemian jälkeen, joka vei 97 prosenttia asiakasvirrasta. Ei se kivalta tunnu.
Meslewi on toiminut Mannerheimintiellä jo yli 20 vuotta ja Helsingissä kaiken kaikkiaan 32 vuotta, kertoo Meskanen.
Hän asuu itse samassa talossa, jossa liiketila on, ja asujan kannalta katuremontin tuoma liikenteen hiljentyminen on hyvästä, Meskanen sanoo.
Yrittäjä-Meskanen kuitenkin toivoo, että Mannerheimintiellä toimivat yritykset saisivat jonkinlaisen huomion remontin mahdollisista vaikutuksista.
– Tämähän on koko Suomen pääkaupunki ja koko Suomen pääkatu. Sen takia ajattelen, että tämä olisi huomioitu myös meidän osaltamme, jotka tässä olemme.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
4:57
Suurin remontti Helsingin historiassa
Mannerheimintien peruskorjaus on Helsingin historian suurin ja vaikein remontti.
Mannerheimintien peruskorjaus suoritetaan kahdessa osassa vuosina 2023–2024 ja 2024–2025 ja se on niin sanotusti "seinästä seinään" -remontti.
Tämä tarkoittaa sitä, että ajoväylän paikka tulee vaihtelemaan ja, että kaikki kadun alla oleva infrastruktuuri uusitaan.
– Uudet rakennekerrokset, hulevesi- ja sekavesiviemärit, vesijohto, tietoliikennejohdot, sähkö, tietoliikennekuidut ja kaikki muu tekniikka liittyen ratatekniikkaan. muun muassa uusiin raitiovaunukiskoihin, sanoo projektinjohtaja Antti-Juhani Lehtinen Helsingin kaupungilta.
Yksistään kadun alla oleva runkovesijohto on vuodelta 1877.
Lue lisää Mannerheimintien jättiremontista täältä.
1:38