Maria Ohisalolta syytös keskustalle ja SDP:lle metsäpolitiikasta – "Tämä on ihan kestämätöntä"

2:21img
"Tämä asia on ihan valtavan suuri" – Maria Ohisalo kertoi kyyneliin liikuttuneena perheenlisäyksestä
Julkaistu 07.07.2021 11:19
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Keskusta ja SDP ovat ajaneet EU:ssa metsäpolitiikkaa, joka ei ole linjassa Suomen hallitusohjelman kanssa, sanoo vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Ohisalo kertoi tänään tiedotustilaisuudessa pyrkivänsä jatkokaudelle sekä odottavansa perheenlisäystä.

Toimittajien kysymyksissä esille nousi myös hallitusyhteistyö, joka ei Ohisalon puheiden perusteella ole vain ruusuilla tanssimista.

Esimerkiksi EU:n metsästrategia on aiheuttanut kitkaa hallituksessa. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) allekirjoitti Suomen nimissä hiljattain hyvin kriittissävyisen kirjeen, jossa vaadittiin muutoksia strategiaan.

Vihreistä on kritisoitu Leppää omavaltaisesta toiminnasta. Puolueessa on koettu, että hallituskumppanien EU-metsäpolitiikassa ei oteta riittävästi huomioon ilmaston- ja ympäristönsuojelua. Asiasta on kirjoittanut esimerkiksi Iltalehti.

– On käyty jo pelisääntökeskusteluja, että miten voi olla, että EU-tasolla vaikutetaan eri tavalla kuin mitä meidän yhteisissä linjoissa on linjattu, Maria Ohisalo kertoi tiedotustilaisuudessa.

– Tämä on ihan kestämätöntä, Ohisalo päivitteli.

Arvostelua keskustalle ja SDP:lle

Lepän lisäksi myös pääministeri Sanna Marinin (sd.) toiminta on herättänyt vihreissä tyytymättömyyttä.

Marin lähetti keväällä Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kanssa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille lobbauskirjeen metsästrategiaa koskien.

– Meidän mielestä keskusta ja demarit ovat yhdessä lobanneet EU-tasolla sellaisia tavoitteita, jotka eivät ole linjassa hallitusohjelman kanssa, Ohisalo sanoi tänään.

"Emme pysähdy silloinkaan, kun TV-tentti ei ole päällä"

Kuntavaalit olivat vihreille pettymys, ja mahdollisen jatkokauden aikana vihreiden on Ohisalon mukaan onnistuttava palauttamaan puolueeseen pettyneiden ihmisten luottamus.

Esimerkiksi ilmastotoimia tarvitaan: ainakin maatalous- ja liikennesektorille on Ohisalon mukaan vielä saatava runsaasti päästövähennyksiä.

– Meidän tehtävä on osoittaa erityisesti nyt syksyn budjettiriihessä, että ne puolet niistä tulevista ilmastotoimista pystytään tekemään, Ohisalo mainitsi.

– Kun me sanomme, että olemme vihreitä myös vaalien välissä, niin me olemme sitä oikeasti. Jokaikisessä pöydässä vaadimme, että nämä tavoitteet otetaan tosissaan. Emme pysähdy silloinkaan, kun TV-tentti ei ole päällä, Ohisalo uhosi.

Tuoreimmat aiheesta

Marinin hallitus