Isoäitien harrastukset aina neulomisesta hilloamiseen ovat nousseet nuortenkin suosioon. Marttaliiton varatoiminnanjohtaja Asta Kuosmanen kertoo, että mummoilutrendi näkyy myös Marttojen toiminnassa - esimerkiksi nuoret ovat yhä kiinnostuneempia sienestyksestä ja marjastuksesta.
Martoissa mummoilu on ollut megatrendinä jo 114 vuotta, eli niin kauan kuin Marttajärjesto on toiminut.
– Toiminnasta kiinnostuneet nuoret tulevat yleensä mukaan oppimaan uusia taitoja. Perinteitä siirretään nuoremmille sukupolville yhdistystoiminnassa, Marttaliiton varatoiminnanjohtaja Asta Kuosmanen kertoo.
Vaikka Martat ovat opettaneet perinteikkäitä taitoja jo kauan, nousee joukosta Kuosmasen mukaan muutama asia tämän päivän nuorten suosikeiksi.
– Neuvonnassa näkee, että nuoret ovat erityisesti kiinnostuneita rahojen riittävyydestä ja ruoanlaitosta sekä syksyisin sienestyksestä ja marjastuksesta. Näistä kysellään paljon. Myös itse tekeminen ja käsityöt ovat nousussa. Kiinnostus vaihtelee pitkälti vuodenaikojen mukaan.
Kuosmasen mukaan mummoilussa haetaan yhteisöllisyyttä.
– Kuulostaa siltä, että etsitään yhdessä tekemistä ja toisista välittämistä.
Nuoria mukana
Kuosmasen mukaan marttatoimintaan tulee mukaan ihmisiä koko ajan. Uudet jäsenet ovat kaikenikäisiä.
– Marttojen jäsenmäärä on jatkuvasti kasvussa. Vuosina 2010 ja 2011 vuosittainen kasvu ollut 10 %, ja kumpanakin vuonna Marttaliittoon on liittynyt 2000 uutta jäsentä.
– Tällä hetkellä jäseniä Marttaliitossa on 45 000, miehiä heistä on vajaa 2000, Kuosmanen sanoo.
– 40 prosenttiä jäsenistä on alle 50-vuotiaita. Se on aika paljon, kun jäseniä on se 45 000.
Studio55.fi/Annimari Pasanen
Kuvat: Colourbox.com
Mummoilusta tuli muotia: Nuoret naiset hurahtivat isoäitien harrastuksiin
Martta neuvoo: Näin säilöt sienet ja marjat
Kuinka lähelle autotietä? Martta vinkkaa sieni- ja marja-apajat
Tämä trendi vie suomalaiset metsään
Suomalaiset metsästysseurat pulassa ilman nuoria? Jäsenistö vanhenee