Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi on jo pitkään arvostellut hallituksen linjaa matkustusrajoitusten suhteen. Hallituksen uusi tiukempi linjaus taudin ilmaantuvuudesta oli jälleen yksi pettymys muiden joukossa.
– Näyttää siltä, että hallitus ei välitä seurauksista joita rajoituksista koituu yrityksille ja niiden työntekijöille. Lähestymistapa on ollut hyvin yksisilmäinen ja tämä jatkaa sitä linjaa, kertoo Lappi MTV Uutisille.
Suomeen voi ensi maanantaista alkaen tulla vapaasti ilman koronatarkistuksia niistä maista, joissa koronailmaantuvuus on korkeintaan 10 tapausta 100 000 asukasta kohden kahdessa viikossa.
Euroopan maista vain muutamalla on tällä hetkellä ilmaantuvuusluku alle 10. Esimerkiksi Saksa, Ruotsi ja Viro jäävät selvästi lukeman yläpuolelle.
Lue myös: Näistä maista Suomeen pääsee jatkossa vapaasti – "Valitut linjaukset ovat sangen tiukkoja"
"Jatkuva sääntely jäänyt päälle"
Lapin mielestä uusi linjaus ei toteuta eduskunnan tahtoa, sillä tarkoituksena oli helpottaa matalan ilmaantuvuuden eli niin sanotuista vihreistä maista tuloa.
– Kyllä tämä varmaan tuli yllätyksenä eduskunnallekin, että hallitus kiristääkin edellytyksiä, kun pitäisi päinvastoin höllentää.
Ulkomaisia turisteja olisi joka tapauksessa tullut Suomeen hyvin vähän tänä kesänä. Lapin mielestä avautuminen olisi kuitenkin ollut tärkeä signaali ja Suomen olisi tärkeä päästä mukaan kovaan kansainväliseen kilpailuun turisteista. Nyt viesti on päinvastainen, vaikka tautitilanne on Suomessa suhteellisen hyvä.
– Näyttää siltä, että hallituksen on hyvin helppo polkea niin yrittäjien kuin työntekijöiden perustuslaillisia oikeuksia. Jatkuva sääntely on jäänyt päälle ja meidän pitää jatkuvasti perustella miksi meillä on oikeus harjoittaa elinkeinoa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitooiiri HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina, että ilmaantuvuuden uusi raja on sangen tiukka mutta lääketieteellisesti perusteltu.