Matti Heikkinen: 20-40 sekuntia otettava pois

Matti Heikkinen (1)
Matti Heikkinen voitti 50 kilometrin Suomen mestaruuden reilun puolen minuutin erolla.Lehtikuva
Julkaistu 29.03.2015 18:22

MTV SPORT-STT

Muutama kuukausi käänsi hiihtäjä Matti Heikkisen vaakakupin lopettamisen puolelta uran jatkumisen kannalle. Heikkinen kertoi sunnuntaina 50 kilometrin Suomen mestarina, että jatkaa uraansa kevääseen 2018.

Viime syksyn sairastelu söi Heikkiseltä urheilemisen iloa, mutta hiihtämisen nautinto palasi, kun marras-, joulu- ja tammikuussa tuli onnistumisia ladulla. Heikkinen on taas valmis satsaamaan täysillä urheiluun, ja tausta-asiat ovat kohdallaan.

- Paketti on nyt kasassa. Kaikki välineasiat ovat voide- ja lasisopimusta lukuun ottamatta kunnossa, Salomonilla jatkossakin hiihtävä Heikkinen selvitti.

Vuonna 2011 Oslossa 15 kilometrin maailmanmestariksi hiihtänyt Heikkinen uskoo, että hänen kintereistään löytyy tulevinakin vuosina menestymiseen riittävää vauhtia. Tavoite on palkintosijoilla.

- Jos tätä vertaa suomalaiseen kansantalouteen, siinä on sama tilanne. Kaikkien on tehtävä entistä kovemmin töitä, talousasioita opiskeleva ja tiiviisti seuraava Heikkinen vertasi.

50 kilometriä sujui vihdoin

Kuusamosta irronnut 50 kilometrin Suomen mestaruus oli Heikkiselle tärkeä merkkipaalu, vaikka SM-kulta oli uran neljäs. Pitkä kisamatka on yleensä johtanut jyväskyläläisen sippaamiseen, mutta nyt hän kesti kultavauhtia. 

Rukan hiihtostadionillakin Heikkisen silmät seisoivat minuuttitolkulla maaliin tulon jälkeen, mutta hän toipui nopeasti järkevältä kuulostaneisiin lauseisiin.

- Haluan oppia hiihtämään näitä viisikymppisiä. Kyllä kaksi tuntia pitää jaksaa hiihtää, kevätlumilla kolme viisikymppistä kuukauden sisällä hiihtänyt Heikkinen tuumasi.

Heikkinen myönsi, että hänellä on vielä runsaasti korottamisen varaa harjoitusmäärissä, jotta kestävyyspohja kestää jatkossa paremmin.

- 20-40 sekuntia on otettava pois. Se vaatii, että on noustava uudelle tasolle omassa tekemisessä, Heikkinen kuvasi kehitystarvettaan.

Harjoitusmäärien nosto ei Heikkisen mukaan saa johtaa tämän kauden teeman eli nopeuden ja repivyyden kadottamiseen.

- Vauhtia pitää saada napsu lisää, Heikkinen tiivisti.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto