McLaren-tallin kilpailujohtaja Eric Boullier on vakuuttunut, että Fernando Alonson vauhti olisi hyvin riittänyt pisteille formula ykkösten Australian GP:ssä, jos tämä ei olisi joutunut rajuun onnettomuuteen.
Lähtöruudusta 11 startannut Alonso jahtasi ensimmäisen varikkopysähdyksensä jälkeen tulokastalli Haasin Esteban Gutierrezia viiden kierroksen ajan ja lähti lopulta yrittämään ohitusta radan kolmosmutkassa. Espanjalainen osui Gutierrezin vasempaan takarenkaaseen ja syöksyi rajusti turva-alueen yli rengasvalliin. Suureksi ihmeeksi Alonso nousi täysin romuttuneesta autostaan omin voimin.
Suhteellisen varhaisessa vaiheessa varikkostopin tehnyt Alonso oli keskeytyshetkellä 13:s, mutta McLaren uskoo, että vauhti olisi riittänyt lyömään molemmat Renaultit, hyvän alkuvauhdin jälkeen taktiikkansa töpeksineet Toro Rossot sekä lähtöruuturangaistuksen takia pitkältä takamatkalta kahdeksanneksi nousseen Williamsin Valtteri Bottaksen.
– Alonso olisi ollut meidän laskelmiemme mukaan kahdeksas, Boullier kommentoi Motorsport-Totalin mukaan.
– Hän ajoi äärimmäisen hyvin siinä vaiheessa ja uskomme, että hän olisi hyvinkin saanut pisteitä, jos kisa olisi jatkunut normaalikurssia, Boullier sanoi McLarenin tiedotteessa.
Toinen McLaren-kuski Jenson Button ehti tulla Alonson takaa varikolle juuri ennen onnettomuutta, joten hän menetti tilanteessa paljon. Kisa keskeytettiin kolarin takia ja kilpakumppanit saivat ilmaisen varikkostopin. Button oli lopulta 15:s ja toiseksi viimeinen ruutulipulle ajanut kuski.
– Oli ironista, että turva-auto ja Fernandon onnettomuuden aiheuttamat punaiset loput haittasivat Jensonin kisataktiikkaa ja estivät häntä ajamasta pistesijasta. Myös renkaiden kuluminen oli hänelle ongelma, Boullier totesi.
Tuloksesta huolimatta McLaren on tullut eteenpäin viime vuoden fiaskosta. Hondan moottori kestää jo paremmin, ja talli pystyy seuraavissa kisoissa keskittymään huomattavasti yksityiskohtaisempaan auton viilaamiseen.