Yleisurheilutähti romahti – epäinhimillinen suunnitelma epäilyttää Tommi Evilää

3:22img
Jakob Ingebrigtsen juoksi 3 000 metrin maailmanennätyksen Puolan Timanttiliigassa elokuussa.
Julkaistu 22.09.2024 08:34
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Jakob Ingebrigtsen juoksi itseltään jalat totaalisesti alta Kööpenhaminan puolimaratonilla. Tommi Evilä kertoo yksinkertaisen syyn sille, miksi Ingebrigtsen väsähti.

– Normaalisti kun Ingebrigtsen lähtee kisakauteen, hän tekee ainakin neljän viikon puhtaan valmistautumisen kisatyypin mukaan. Nyt hän ei ollut tehnyt yhtään puolimaratonille valmistavaa harjoittelua, eikä ollut mitään valmiutta kestää vauhtia, Evilä sanoo.

– Normaalisti pitää miettiä sykealueita ja anaerobista kynnystä, mutta nyt hän lähti kisaan vähän kuin pystymetsästä.

Ingebrigtsen jaksoi kymmenen kilometriä hurjaa kyytiä, kun hän kellotti Norjan uudeksi 10 kilometrin maantie-ennätykseksi 27.27. Sen jälkeen tuli totaalinen stoppi ja norjalainen joutui pysähtymään hetkeksi, ennen kuin pystyi taas jatkamaan juoksua. 

Tuli vedettyä koko kroppa tilttiin. Hän sanoi, että ei tule vuoteen-pariin palaamaan tälle matkalle. Ingebrigtsen halusi kokeilla kuinka kauan pystyy kärjessä olemaan mukana, ja se riitti tuohon, Evilä toteaa.

LUE MYÖS: Jakob Ingebrigtsen lähti puolimaratonille – sortui älyttömään virheeseen

Ajankohta Kööpenhaminan puolimaratonilla oli Ingebrigtsenille sopiva päättömään temppuun. Hän oli kaksi päivää aikaisemmin juossut voittoon Brysselin Timanttiliigan 1 500 metrillä, ja nyt oli mahdollisuus ulosmitata kaikki, mitä kehosta irtoaa, sillä kansainvälinen yleisurheilukausi jatkuu vasta ensi vuoden puolella.

– Jos hän olisi halunnut juosta kunnon aikaa, olisi pitänyt kisata lokakuun lopulla Valenciassa, ja juosta sitä ennen puolimaratonille tähtäävä harjoitusjakso. 

– Nyt lähti kovempaa kuin on juossut kymmenen kilometrin maantiejuoksua koskaan. En tiedä oliko hänellä edes tarkoituksena hakea mitään kovaa puolimaratonaikaa, vai vaan nollata, Evilä pohtii.

Kaikki maailmanennätykset murskaksi?

Kööpenhaminan puolimaratonjuoksu oli kenties katsaus tulevaan. Ingebrigtsen, 24, on nimittäin sanonut, että hän uskoo pystyvänsä juoksemaan kaikkien kestävyysmatkojen mailmanennätyksen 1 500 metristä aina maratoniin asti. Toistaiseksi norjalaisella on hallussaan 2 000 metrin, 3 000 metrin ja kahden mailin maailmanennätykset, mutta niistä yhtäkään matkaa ei kilpailla arvokisoissa.

Hänen vahvuutensa on kestävyyspuoli, jota voi vielä vuosien edetessä kehittää. Nopeuspuoli on taas Ingebrigtsenin heikkous, varsinkin kun verrataan 1 500 metrin maailman huippuihin. Se on saatu kokea kolmissa edellisissä arvokisoissa, kun norjalainen on jäänyt 1 500 metrillä ilman kultamitalia.

Tonnivitosella Ingebrigtsenin vahvuutena voi pitää jänisjuoksuja. Hän pääsikin todella lähelle Hicham El Guerroujin 1 500 metrin maailmanennätystä 3.26,00 Monacon Timanttiliigassa tänä kesänä, mutta jä siitä vielä 0,73 sekunnin päähän.

Evilän mukaan kymmenen ME:n metsästyksessä alkaa tulla kiire.

1 500 metrin on pakko olla ensimmäinen. Se vaatii kropalta kaikista eniten, Evilä linjaa.

– Ultimaattinen nopeus puuttuu, millä hän pystyisi lähteä hakemaan El Guerroujin ennätystä. Lähellä hän toki on, mutta ikää alkaa tulla. Akillesvaivaakin on ollut, eikä se kestä yhtään semmoista.

LUE MYÖS: Jakob Ingebrigtsenillä kahjopäinen ME-suunnitelma – mukana myös suomalaisten menestyslaji: "Brutaali"

3 000 metristä eteenpäin Evilä povaa, että kaikki on mahdollista 24-vuotiaalle Etelä-Norjasta kotoisin olevalle juoksijahirmulle.

– 3 000 metrin ME osoitti sen. Pidempiä matkoja varten harjoittelua pitää muuttaa siihen, että kovan vauhdin harjoittelua vähennetään, mennään enemmän aerobiselle puolelle ja haetaan kisavauhtiharjoittelua. Jos vain jalat kestävät, on kone sellainen, että on kaikki mahdollisuudet lähteä tavoittelemaan maailmanennätyksiä.

– Siellä on kuitenkin kovia sällejä vastassa, joten ei tule olemaan mikään puistokävely, Evilä muistuttaa.

16.1.1050096993

Jakob Ingebrigtsen voitti Timanttiliigan finaalissa Brysselissä 1 500 metriä. 

Jos Ingebrigtsen onnistuu esimerkiksi ensi vuonna rikkomaan 1 500 ME:n, on hänellä mahdollisuus päästä hurjaan tavoitteeseensa. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä.

– On hyvä kysymys, kuinka monella matkalla voi olla huipulla samaan aikaan. Luulen, että 3 000, 5 000 ja 10 000 on aika hyvä kombinaatio, Evilä mietiskelee.

Sileiden kestävyysmatkojen lisäksi Jakob Ingebrigtsen on myös puhunut 3 000 metrin esteiden ME:n rikkomisesta. 

– Jakob on parhaimmillaan keulassa valojäniksen kanssa, ja esteissä on ihan eri maailma, eikä siinä pääse aina tekemään omaa juoksua keulasta. Mutta jos vetää 3 000 sileän 7.17:ään, niin onhan hänellä kykyä.

Ingebrgitsen on noussut huipulle tasaisella kehityksellä. Se on Evilän mukaan yksi avaintekijöistä.

– Hän ei hae mitään isoja harppauksia, vaan pyrkii siihen, että on mahdollisimman tasainen. Ja pieniä asioita viilaamalla kova taso paranee koko ajan, mikä johtaa huipputuloksiin. Kyllä maailmanennätykset ovat ihan mahdollisia, jos kaverilla on mielenkiintoa. Pitää vain riittää terveyttä ja tehdä pitkäaikaisia suunnitelmia. Resursseista ei sillä kaverilla tule jäämään kiinni.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu