Ruotsissa vahvistettu uuden variantin apinarokkotartunta – ensimmäinen havainto Afrikan ulkopuolella

Uudesta apinarokkovariantista on löydetty yksi varmistettu tapaus Ruotsista, tiedottaa Ruotsin kansanterveysvirasto Folkhälsomyndigheten (FHM).

Kansanterveysviraston mukaan kyseessä on ensimmäinen Afrikan ulkopuolella havaittu tapaus uusimmasta apinarokko-variantista.

Ruotsalaismedia SVT:n mukaan tartunta todettiin Tukholman alueella.

Henkilö oli saanut tartunnan Afrikassa alueella, jossa apinarokon tiedetään leviävän, valtion epidemiologi Magnus Gisslén kertoo FHM:n tiedotteessa.

Hänen mukaansa henkilö on saanut tautiin hoitoa ja toimintaohjeita.

Löydetty variantti aiheuttaa vakavamman taudin

Ruotsista löydetty variantti tunnetaan nimellä kladi 1, joka leviää helpommin kuin edeltäjänsä kladi 2, jota on löydetty sekä Ruotsista että Suomesta aiemmin.

Ruotsissa kladi 2 -variantista on löydetty 300 tapausta ja Suomessa 43 tapausta.

Siinä missä aiempi variantti levisi pääosin seksuaalisten kontaktien kautta, uudempi variantti leviää usein kotitalouksien sisällä ihmisten ollessa lähikontaktissa toisiinsa.

– Kladi 1 -variantti aiheuttaa todennäköisesti suuremman riskin vakavalle sairaudelle ja isomman kuolemanriskin kuin kladi 2. Se on myös todennäköisesti tarttuvampi, Gisslén arvioi  ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan.

Apinarokon oireita ovat kuume, kova päänsärky, ihottuma ja imusolmukkeiden turpoaminen. 

Tauti leviää sairastuneista eläimistä ihmisiin, mutta voi tarttua myös ihmisten välillä.

Globaali terveyshätätila julistettu

Maailman terveysjärjestö WHO on julisti keskiviikkona apinarokon vuoksi globaalin terveyshätätilan.

Afrikan unionin terveysviranomainen julisti jo tiistaina mantereen laajuisen terveyshätätilan nopeasti leviävän rokkoepidemian vuoksi.

Apinarokko on levinnyt useisiin Afrikan maihin, erityisesti Kongon demokraattiseen tasavaltaan, missä rokkoa ensimmäisen kerran tavattiin ihmisillä vuonna 1970.

Viranomaiset vakuuttavat tilanteen olevan Ruotsissa hallinnassa

Ruotsin sosiaaliministeri Jakob Forssmed piti Ruotsin kansanterveysvirasto Folkhälsomyndighetenin kanssa taruntatapauksen löytymisestä torstaina tiedotustilaisuuden.

Se, että maassamme hoidetaan yhtä apinarokkopotilasta, ei lisää väestön riskiä laajemmalla tasolla. Mutta odotamme uutta arviota pian, sanoo FHM:n pääjohtaja Olivia Wigzell tietotustilaisuudessa ruotsalaismedia SVT:n mukaan.

Ruotsilla on viraston mukaan hyvät edellytykset diagnosoida, eristää ja hoitaa ihmisiä, joilla variantti on havaittu.

Lue myös:

    Uusimmat