Ruotsin ensimmäisen apinarokkoon sairastuneen potilaan vointi on hyvä, kertoo Aftonbladet-lehti.
Infektiolääkäri Maria Rotzen Östlundin mukaan potilas on voinut tänään hyvin. Aftonbladetin mukaan henkilöä hoidetaan Tukholman alueella.
Ruotsin viranomaiset kertoivat eilen, että henkilö sai tartunnan oleiltuaan Afrikassa sellaisella alueella, jossa apinarokkoa on esiintynyt runsaasti.
Lue myös: Ruotsin apinarokkotartunta ei lisää riskiä suomalaisille, arvioi THL:n ylilääkäri
Ruotsin kansanterveysviraston pääjohtaja Olivia Wigzell sanoi eilen SVT:n mukaan, että vaikka apinarokkoon sairastunutta henkilöä hoidetaan Ruotsissa, tämä ei vaikuta väestöön laajemmin.
Ruotsissa vahvistettiin eilen ensimmäinen uuden variantin apinarokkotapaus. Ruotsin tapaus oli ensimmäinen apinarokon uuden muunnoksen tapaus, joka on diagnosoitu Afrikan mantereen ulkopuolella.
Ensimmäinen tartunta myös Pakistanissa
Myös Etelä-Aasiassa sijaitsevan Pakistanin terveysviranomaisten mukaan maassa on raportoitu ensimmäinen apinarokkotartunta.
Maan terveysministeriön edustajan mukaan tauti on todettu 34-vuotiaalla miehellä, joka palasi Persianlahden maasta. Viranomaisten mukaan heidän täytyy vielä vahvistaa, mistä apinarokon viruskannasta on kyse.
Afrikassa nyt leviävän apinarokon uuden variantin uskotaan olevan tarttuvampi ja tappavampi kuin aiempi muunnos, joka alkoi levitä vuonna 2022.
Uutta tautivarianttia havaittiin ensin Kongon alueella, mutta se on levinnyt sittemmin naapurimaihin Ruandaan, Burundiin, Keniaan ja Ugandaan.
WHO: Levinnee pian lisää Euroopassa
Apinarokon oireita ovat kuume, kova päänsärky, ihottuma ja imusolmukkeiden turpoaminen. Tauti leviää sairastuneista eläimistä ihmisiin, mutta voi tarttua myös ihmisestä toiseen.
Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että uuden muunnoksen apinarokkotapauksia vahvistetaan todennäköisesti Euroopassa pian lisää. WHO:n Euroopan-aluetoimiston mukaan tapauksia luultavasti vahvistetaan tulevien päivien ja viikkojen aikana.
WHO julisti keskiviikkona apinarokon vuoksi maailmanlaajuisen terveyshätätilan, mikä tarkoittaa, että WHO voi ottaa käyttöön hätätoimenpiteitä.
Lue myös: Ruotsissa vahvistettu uuden variantin apinarokkotartunta – ensimmäinen havainto Afrikan ulkopuolella
0:48