Meksikon F1-historiaa: Koira jäi tähtikuskin alle, yleisö aiheutti kaaoksen

Jacky Ickx, Jackie Stewart, 1970, Meksiko
Jacky Ickx (oik.) voitti vuoden 1970 kisan, mutta Jackie Stewartin kisa päättyi murheelliseen keskeytykseen.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 28.10.2016 17:55

MTV SPORT

Meksikon GP on viettänyt välillä pitkiä jaksoja poissa formula ykkösten kisakalenterista. Vuoden 1970 kisan kaaos vei järjestelyoikeudet 16 vuodeksi.

Ensimmäinen virallinen F1-osakilpailu ajettiin tuolloin Magdalena Mixhucan nimeä kantaneella radalla vuonna 1963. Tämän jälkeen kisa toimi monesti kauden päättävänä tapahtumana.

Seitsemän vuotta myöhemmin radalla nähtiin yleisöryntäys, kun 200 000 ihmistä pakkaantui rata-alueelle ja tunki lopulta turva-aitojen ja järjestysmiesten ohi aivan radan laidalle.

Yleisön innokas käytös oli johtaa jopa kisan perumiseen, mutta 1970-luvun moottoriurheilukulttuurissa tämän ei annettu häiritä, vaan kisa käynnistyi puolen tunnin viiveellä. Lopulta Tyrrellin tähtikuski Jackie Stewart osui irti olleeseen kulkukoiraan ja keskeytti. Jacky Ickx ajoi Ferrarilla lopulta kisan voittoon.

Seuraavana vuonna Meksikon GP pudotettiin kalenterista. Osakilpailu palasi jälleen vuonna 1986 ja jatkui syksyyn 1992 asti. Tämän jälkeen seuraava kisa ajettiin vasta viime kaudella.

Kolme kuljettajaa on voittanut Meksikon F1-kisan kahteen kertaan. Jim Clark vuosina 1963 ja 1967, Nigel Mansell 1987 ja 1992 sekä Alain Prost vuosina 1988 sekä 1990. Viime vuoden kisan nappasi nimiinsä Nico Rosberg.

Tuoreimmat aiheesta

Meksikon GP