Odotettu scifi-spektaakkeli Dyyni: Osa kaksi on saanut suitsutusta kriitikoilta. Elokuvan ohjaaja Denis Villeneuve kertoo MTV Uutisten haastattelussa, mikä oli haastavaa odotetun jatko-osan teossa.
Arrival, Blade Runner 2049, Dyyni ja Dyyni: Osa kaksi ovat hämmästyttävä menestysputki ohjaajalle. Hienojen tarinoiden sekä mielenkiintoisten hahmojen ympärille luodut maailmat saavat scifi-fanit taputtamaan käsiään.
Kaiken lisäksi uusimman Dyynin tähtikaarti on ensiluokkaista: Timothée Chalametin ja Zendayan lisäksi mukana on muun muassa sellaisia nimiä kuin Florence Pugh, Austin Butler, Josh Brolin, Javier Bardem ja Dave Baustita.
Dyyni: Osa kaksi sijoittuu Arrakis-aavikkoplaneetalle, missä nähdään kirjailija Frank Herbertin eeppisen tarinan loppuhuipennus ennen tulevaa suurta sotaa.
2021 nähty ensimmäinen osa jätti paljon kysymyksiä, joihin nyt vastataan. Se jatkaa tarinaa nuoresta Paul Atreidesista (Timothée Chalamet), jonka on päätettävä, hyväksyykö hän oletetun kohtalonsa Arrakisin syntyperäisen Fremenin johtajana.
Hän saattaa päästä kostamaan heille, joiden tappoivat hänen isänsä ja perheensä, mutta se voi koitua myös hänen ja miljoonien muiden kohtaloksi.
Ohjaaja Villeneuve kertoo elokuvan pressitilaisuudessa, että uusimman Dyynin tarina toimii myös itsenäisenä teoksena.
– Yritin tehdä elokuvasta itsenäisen, jotta joku, joka ei ole nähnyt ensimmäistä osaa, voi silti nauttia siitä. Tarina toimii yksin ja erikseen. En halunnut pitkää kertausta vanhoista tapahtumista alkuun, vaan päätin mennä minimaalisella määrällä infoa. En halua aliarvioida katsojia, Villeneuve kertoo.
Nuorilta tähdiltä vaaditaan karismaa ja taitoa
Herbertin kirjassa puhutaan paljon alkuperäiskansoista, henkisyydestä ja kolonialismista. Varsinkin toinen osa sukeltaa asioihin, jotka ovat nähtävissä tämän päivän Lähi-idässä ja se saa myös ohjaajan miettimään kuinka paljon kirjailija onkaan nähnyt tulevaisuuteen.
– On hienoa, kuinka paljon Herbert on imenyt vaikutteita tarinaan eri kulttuureista. Sitä rikkautta olen yrittänyt saada myös näihin elokuviin. Tietenkin muokkasimme hiukan asioita tähän päivään sopiviksi kunnioittaen kulttuureita ja heimoja.
– Maailman tilanne tuntuu olevan sama kuin yli 50 vuotta sitten. Jos lukee kirjan ja kuuntelee Herbertin viestiä niiltä ajoilta, on lopputulos aika pelottava. Hän varoitteli jo silloin ilmastonmuutoksesta, politiikan ja uskonnon sekoittamisen vaarasta sekä vahvoista karismaattisista hahmoista.
Elokuvassa on siis nähtävissä peilausta nykyhetkeen. Tarinan välittää joukko eturivin nuoria näyttelijöitä. Villeneuven mukaan suuri tarina vaatii juuri tietynlaisia näyttelijöitä.
– Heidän valitsemisensa on ollut tarkkaa työtä, sillä tarvitsin näyttelijöitä, joilla oli juuri oikea määrä karismaa sekä taitoa. Nyt heistä on tullut tähtiä ja sitä ei voi suunnitella etukäteen. Olen siis todella onnekas nähdessäni tämän kaiken, Villeneuve sanoo hymyillen.
Villeneuven mukaan varsinkin Timothée on kasvanut roolin myötä ja uudessa elokuvassa hänestä nähdään entistä vahvempi versio.
– Hän on kasvanut mieheksi. Ensimmäisessä osassa hän oli poika. Nyt meillä on karismaattinen johtaja. Oli fantastista nähdä, kuinka hän näyttelijänä muuttui paljon itsevarmemmaksi ja entistä paremmaksi. Hänestä tuli todellinen johtaja ja se oli minulle myös liikuttava kokemus.
Oma hiekkatiimi suojeli sopivaa dyyniä
Elokuva kuvattiin Budapestissa, Abu Dhabissa, Jordaniassa ja Italiassa. Tämän luokan suurelokuvassa on aina haasteita, ja jotkut niistä saattavat tuntua jälkikäteen jopa hauskoilta.
– Hiekan kanssa leikkiminen on hauskaa ja samalla painajainen, Villeneuve kertoo.
Hiekkadyynit muuttavat helposti muotoaan ja sopivan dyynin löydyttyä sitä "piti suojella".
– Se kuulostaa todella hullulta, mutta meillä on oma hiekkatiimi, joka piti huolta, ettei dyynit rikkoudu. Kuvauspaikan ympärillä meni tarkoin varjeltuja polkuja sillä jalanjälkiä ei voinut näkyä missään. Joka kuvauspäivän jälkeen hiekkatiimi jäi lakaisemaan hiekkaa paikoilleen auttaen tuulta peittämään päivän jäljet. Kaikin puolin outoa touhua ja näytimme varmasti hiukan erikoisilta varjellessamme omaa hiekkapalapeliämme.
Villeneuve on sanonut joka elokuvan myötä oppivansa paljon uutta itsestään sekä elokuvanteosta. Matka ei lopu koskaan, seuraava projekti on aina uusi oppimiskokemus.
Villeneuve tulee tekemään myös seuraavan Dyyni elokuvan, joka perustuu Dyynin Messias -teokseen. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ihan heti odotella, sillä hän on ilmoittanut haluavansa pitää pienen tauon.
– Kun aika on valmis, teemme sen. Tärkeintä on juuri oikea lopputulos, jonka haluan itsekin nähdä teatterissa. Niin kuin tämäkin elokuva, haluaisin kaikkien näkevän sen teatterissa, isolta kankaalta kunnon äänien kanssa.