Kinasteltuaan aikansa kilpailijansa käyttämistä siivistä Mercedes on nyt aloittanut kampanjan Red Bullin käyttämistä varikkotyökaluista, väittää jälkimmäisen neuvonantaja Helmut Marko.
Mercedes ja Red Bull ovat käyneet tiukentuneen MM-taistelun myötä entistä kiivaampaa sananvaihtoa toistensa tekemisistä. Azerbaidzhanin viikonloppuna tallipäälliköiden Toto Wolffin ja Christian Hornerin nahistelu alkoi mennä jo henkilökohtaisuuksiin.
Mercedes on syyttänyt Red Bullin käyttämää takasiipeä liian taipuisaksi ja saanut myös Kansainvälisen autoliiton FIA:n teknisen osaston tutkimaan väärinkäytöksiä. Red Bull puolestaan vastasi osoittamalla samoja huomioita Mercedeksen etusiipeen.
Nyt Red Bullin voimahahmo Helmut Marko kertoo kilpailijan tarttuneen uuteen yksityiskohtaan.
– Nyt he ovat leimanneet myös meidän varikkostoppien välineitämme laittomiksi, Marko paljasti saksalaiselle RTL-kanavalle.
– Sekin on kuitenkin täysin perätöntä puhetta, joten keskitymme edelleen kilpa-ajamiseen ja haluamme olla siihen täysin valmistautuneita.
Red Bull on ollut jo vuosien ajan loistava varikkokäyntiensä ylimääräisten kymmenysten pois viilaamisessa. Markon mukaan Mercedes käy selvää psykologista sotaa Red Bullia vastaan. Vaikutukset eivät vain ole sellaisia kuin kuusinkertainen mestaritiimi toivoisi.
– Mercedes on hermostunut. Sen voi nähdä heidän reaktioistaan, mutta me emme alennu heidän tasolleen. Koko takasiipijuttukin oli täysin myrsky vesilasissa, Marko kommentoi.
– Koko tiimimme on todella motivoitunut. Olemme kärsineet paljon Mercedeksen dominanssista. Meidät erottaa toisistamme yhteishenki, hurmos ja intohimo. Koko tiimi on innokas ja nälkäinen tämän MM-tittelin perään.