Merjan lapsuus alkoholistiperheessä oli painajaista – känninen isä pakotti ajamaan autoa, saunan lauteilla pulputti kiljusammio: "Koulussa olin zombi"

Isän iho oli muuttunut keltaiseksi. Nesteenpoistolääkitys ei tehnyt tehtäväänsä eikä morfiini vienyt sisäelimistä säkenöivää kipua pois. Saattohoito-osastolla makasi mies, jonka pulssi tuntui enää vaivoin.

Kesäkuisena tiistaina 2017 hän nukkui pois maksakirroosin uuvuttamana. Tytär tunsi helpotusta. Hautajaiset järjestettiin perinteisin menoin.

Merja Perälä, 36, oli yksi isänsä arkunkantajista.

Perälän perheessä ei yksikään kuukausi ollut tipaton. 64-vuotiaana kuollut isä oli tehnyt ainoan lapsensa varhaisvuosista viinanhuuruisen helvetin. Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan rähjäisen rintamamiestalon seinien sisällä tapahtui asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi kokea.

Ryyppäjäiset, väkivallan monet kasvot, riidat, nälän näkeminen, turvattomuus, pettymykset ja pahoinvointi olivat pikkutytölle ihan tavallista elämää.

Perälän isä oli sekakäyttäjä. Alkoholisti, joka otti viinan kanssa lääkkeitä eikä kestänyt selvää päätä. Äiti tarttui pulloon, koska pelkäsi sikailevaa miestään. Kurjuutta oli helpompi kestää, kun omankin todellisuuden piti sumeana.

Lue myös: Vietitkö tipatonta tammikuuta? 8 asiaa, jotka sinun tulisi tietää alkoholin käytön vähentämisestä

Aikuisiällä Merja Perälä kuvitteli suoriutuneensa alkoholismin ryydittämästä lapsuudesta melko puhtain paperein. Hän oli hankkinut ammatin, perustanut perheen ja tiedostanut millaisia traumoja vanhempien sekoilusta oli hänelle koitunut.

Isän kuoltua kaikki muuttui.

– Siihen saakka ajattelin, että olen selvinnyt hienosti. Ei se ihan niin mennytkään. Oli rankkaa tajuta, mistä oli kysymys.

Kissalle ruokaa

80-luvulla lapsuutensa viettäneestä tytöstä kasvoi nopeasti pieni aikuinen, joka ronkki säästöpossusta kolikoita ostaakseen kissalle ruokaa. Lapsen omat syömiset olivat niin ja näin, kun vanhemmat katosivat kosteille reissuilleen.

Niin sanottuina hyvinä päivinä tyttö piirteli ja leikki barbeilla. Ainakin äiti oli kotona. Isä saattoi korjailla kaverinsa autoa tai leikata nurmikkoa. Tarjolla oli kahvia ja suklaata.

Normaalin elämän tunnelmat vesittyivät joka kerta. Pesupäivänä saunan lauteilla saattoi pulputtaa kiljusammio.

Ja miten Perälä vihasikaan kaljapullon sihahdusta.

– Koulussa olin zombi, joka ei kuullut eikä ymmärtänyt mitään. Opettajat luulivat, että keskityin täysillä opetukseen. Ajatukseni olivat kuitenkin ihan muualla.

Vähän ennen isänsä kuolemaa Perälä oli perustanut Hirsitalon emäntä -nimisen blogin. Ensimmäisissä postauksissa hän teki firmojen kanssa sisältöyhteistyötä ja laati deodoranttitestejä. Kosmetiikasta raportointi sai nopeasti väistyä, sillä Perälä tunsi pakottavaa tarvetta kirjoittaa lapsuudestaan.

Ajatus omaelämänkerrasta oli kytenyt päässä parikymppisestä saakka, mutta hän ei tiennyt mistä aloittaa.

Lue myös: Jenna, 26, joi jopa kuusi pulloa viiniä viikossa – kukaan ei uskonut ongelmaa: "Alkoholistit voivat olla niitä tunnollisimpia työntekijöitä"

– Ensimmäisen blogikirjoituksen julkaiseminen oli vapauttava, erittäin hyvä tunne. Samalla sain selitettyä ihmisille, miksi olen ollut sellainen kuin olin ja mitä on tapahtunut.

Sosiaalityöntekijän itkupuhelu

Perälä on blogiteksteissään kertonut perheensä synkimmistä salaisuuksista, kuten isänsä seksiaddiktiosta, äitinsä kaltoinkohtelusta, törkyisen juoppokodin vaaratilanteista ja omista pakko-oireistaan.

Ohessa hän on julkaissut kuvia lapsuudenkodistaan. Lapsena hän otti kuvia perheen punaisella kameralla – aina, kun se ei ollut panttilainaamon hyllyllä.

Perälä on myös hankkinut perheensä vuosientakaiset sosiaalihuollon asiakirjat ja pohtinut ankarasti, miksei häntä otettu huostaan karmivien olosuhteiden keskeltä. Isä oli tunnettu väkivaltaisuudestaan ja uhkaili myös sosiaalityöntekijöitä.

Kotikäynti. Keskusteltiin työnäkymistä, päihteiden käytöstä, tulevaisuuden suunnitelmista. Isä vankilassa, kotona tuntui rauhalliselta. Lapsi kertoi, ettei ikävöi isää.

Näin kuului sosiaalityöntekijän alkuvuodesta 1991 tekemä kirjaus perhetilanteesta.

Kerran tytär julkaisi isän kuvan kirjoituksensa yhteydessä. Sen seurauksena eräs sosiaalityöntekijöistä tunnisti, kenestä on kyse. Perälä sai itkuisen anteeksipyyntöpuhelun.

– Toisaalta ymmärsin sosiaalityöntekijää, mutta koin myös vihaa. Sosiaalihuollon kanssa samassa rakennuksessa sijaitsi poliisiasema. On se nyt ihme, jos ei yhtä miestä olisi siellä saatu kuriin ja yhtä mukulaa pois vanhemmiltaan!

17-vuotiaana Perälä jätti lapsuudenkotinsa ja muutti omaan asuntoon.

Katkeruus kaihertaa

Valtaosa lähipiiristä on suhtautunut alkoholistin tyttären avautumisiin kannustavasti tai neutraalisti. Vaikka vaikeiden vuosien aikana osa sukulaisista olikin pienen tytön turvana, ei monikaan ole tiennyt totuutta kodin tapahtumista.

Lue myös: Alkoholisti-isä Mika ryyppäsi ja nukkui yli tyttärensä 6-vuotissyntymäpäivän – "Iski valtava paniikki: Mihin lauantai on mennyt? Missä lapseni ovat?"

Nykyisin Perälän välit äitiinsä ovat ristiriitaiset. Hän on pyytänyt, ettei tytär julkaise hänen kasvokuviaan.

– Olemme suht läheisiä, mutta välillämme kaihertaa jokin. Kai se on katkeruus. Äiti olisi osaltaan voinut estää sen, mitä minä jouduin kokemaan. Toisaalta hänelläkin oli omat lapsuustraumansa ja läheisriippuvaisuutensa, jonka vuoksi kierrettä oli vaikea katkaista. Pahinta oli seurata voimattomana vierestä, kun äitiä pahoinpideltiin. Mitkään sanat tai teot eivät auttaneet.

Vaikeissa olosuhteissa pieni tyttö oppi myös manipuloimaan ihmisiä. Tavanomaisin keino oli ohjata isän mielenkiinto raivokohtaukseen suistavista asioista vähäpätöisempiin.

Hän on saanut huomata, kuinka moni lapsuudessa opittu selviytymistaktiikka on ujuttanut lonkeronsa aikuisuuteen saakka.

Kun Perälä päätti kolistella luurangot ulos kaapista pari vuotta sitten, tuli avioero. Pariskunnan lapset olivat tuolloin 6- ja 4-vuotiaat.

– Minä olen joutunut tekemään paljon töitä menneisyyteni kanssa. Kun tunkiota lähtee tonkimaan, nousee sellainen haju, että puolisoakin hämmentää. Toinen alkaa käyttäytyä ihan eri tavalla ja syntyy ongelmia. Monella menee parisuhde uusiksi, kun tällaista lähtee purkamaan, Perälä pohtii.

Vuoden kestäneet psykologikäynnit päättyivät joulukuussa. Nyt Perälä pyrkii selviämään kivuliaasta selvitystyöstä omillaan.

Oman trauman taakse ei hänen mielestään kannata koskaan piiloutua. Jokaisella on valta määritellä, paljonko ikävien kokemusten antaa määritellä elämäänsä ja voiko sen pyrkiä muuttamaan onnellisemmaksi.

Terveiset teini-minälle

Varttuminen kosteassa kodissa on koulinut perheenäidistä tehokkaan organisaattorin, jonka on vaikea jakaa vastuuta muille. Kaikki langat on pidettävä omissa käsissä, jotta kontrollin tunne säilyy.

 – En pysty ruokaa laittaessa pyytämään, että tee sinä tuo vaihe tai antaa toisen vapaasti valita, millainen pesukone kotiin ostetaan. On vaikea luottaa toisen arviointikykyyn, kun vastuun on aina kantanut itse.

Isä pakotti Perälän ajamaan lapsena autoa ja istumaan kyydissä, kun hän itse oli ratissa kuskin paikalla – humalassa. Hän pelotteli ja pelleili aseilla. Välillä ryyppyporukoiden välienselvittelyt menivät nyrkkinujakaksi. Useamman kerran koti meinasi syttyä tuleen sammuneiden vanhempien jäljiltä.

Lue myös: Tutkijat nimesivät viisi "alkoholistiprofiilia" – näin ikä vaikuttaa ongelmien ilmenemiseen

Aikuisten vastuuttoman käytöksen vuoksi Perälä tahtoo itse olla pienille ihmisille aivan toisenlainen roolimalli. Läsnäoleva, välittävä, turvallinen. Surkea lapsuus on vaikuttanut hänen ammatinvalintaansa. Perälä tekee työtä perhepäivähoitajana.

Päihdeongelmaisten kanssa eläminen on osaltaan kasvattanut suopeutta erilaisista lähtökohdista ponnistavia kanssaihmisiä kohtaan. Toisaalta alkoholistiperheen lapsi on helppo saalis niille, jotka asettavat toiset kynnysmatoikseen.

– Kärsin arvottomuuden tunteesta. Silloin ihmiset pystyvät kohtelemaan minua miten sattuu. Teini-ikäiselle itselleni tahtoisin sanoa, ettet ole ruma etkä tyhmä. Sen tulet vielä tulevaisuudessa huomaamaan.

 Uusperheen äitinä

Ensi kuussa hirsitalon emäntä muuttaa Seinäjoelta toiselle paikkakunnalle. Siellä alkaa uudenlainen uusperhearki. Myös hänen nykyisellä puolisollaan on aiemmasta liitosta jälkikasvua.

Huhtikuussa syntyy parin ensimmäinen yhteinen lapsi.

Äitiysloman aikana Perälä aikoo viimein koostaa lapsuudenkokemuksiaan kirjaksi. Hän ajattelee, ettei alkoholistiperheiden ongelmista voi koskaan puhua liikaa. Sen ovat osoittaneet blogia lukevat lukuisat kohtalotoverit, joilla on kova tarve jakaa tarinansa Perälälle.

Varsinaisia neuvoja häneltä ei useinkaan kysytä, mutta tiettyihin kysymyksiin hänellä on vastaus valmiina.

– Jos alkoholistin puoliso pohtii mitä tehdä, niin neuvon aina lähtemään. Eivät he yleensä muutu, vaikka lupaavat. Alkoholistien lapsia puolestaan neuvon ottamaan etäisyyttä ja elämään omaa elämäänsä.