Metrossa nuokkunut kuoli, kun kukaan ei auttanut – asuntonsa monta kertaa menettänyt Riikka hymyilee nykyään tuntemattomillekin

9:46img
Viiden jälkeen: Yhä useampi saa häädön – asunnottomuuden rajua kasvua pelätään
Julkaistu 17.10.2024 19:20
Toimittajan kuva

Pyry-Jukka Peltomäki

pyry-jukka.peltomaki@mtv.fi

Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Asunto, katto pään päällä, paikka jossa levätä. Asunto on yksi elämän perustukipilareita, jonka menettäessään ihmistä uhkaa yhä pahempi elämänhallinnallinen kriisi.

Suomessa oli viime vuoden lopulla runsaat 3 400 yksinelävää asunnotonta ja 123 asunnotonta perhettä.

Riikka Tuomella kokemuksia asunnottomuudesta on kertynyt elämän aikana useita. Taustalla on vaikuttanut päihteiden käyttö.

– Joko minulla on ollut oma asunto, jossa en ole pystynyt asumaan, tai sitten olen ollut kokonaan ilman asuntoa ja asunut milloin missäkin eli kavereiden luona tai rappukäytävissä, Tuomi sanoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.

Tuomi on tullut häädetyksi asunnostaan omien sanojensa mukaan todella monta kertaa. Hän sanoo, ettei ongelman ratkaisu aina ollut uuden asunnon saaminen, vaan lisäksi hän olisi tarvinnut asumistaitoja.

– Vuokrat jäi maksamatta. Joka kerta omaisuus hävisi, ja asunnot menivät.

Lue myös: Häädöt lisääntyneet uhkaavasti – hintalappu jopa useita tuhansia euroja

Kuinka helposti häädön voi saada? Katso Viiden jälkeen -ohjelman haastattelu artikkelin videolta.

Rankka maailma naiselle

Asunnottomien tilanne nousi jälleen esiin torstaina, kun vuotuista Asunnottomien yötä vietettiin YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä Helsingissä ja eri puolilla Suomea.

Tuomen mukaan kadulla asuminen yhden vaatekassin kanssa on aina vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa se on naiselle.

– Ikävä kyllä naiset joutuvat hyvin paljon väkivallan kohteeksi. He traumatisoituvat eri lailla kuin miehet. Se on rankka maailma.

Usein asunnottomien ja vähäosaisten annetaan elää tuossa rankassa maailmassa liiankin yksin – ilman, että heitä kohdataan ihmisinä.

Lue myös: Asunnottomien yö nostaa esille tilastojen taakse jäävän piiloasunnottomuuden

"Hän kuoli, koska häntä ei autettu"

Tuomella on kohtaamattomuudesta karu esimerkki kerrottavana. Tuomen ystävä oli ollut metrossa, jossa eräs matkustaja oli nuokkunut.

– Ihmiset sanoivat vain, että antakaa olla, antakaa olla.

Eräs vanhempi rouva ei kuitenkaan antanut olla, vaan toi nuokkuvan henkilön mukanaan pois metrovaunusta laiturille.

– Yhtäkkiä hän huusi, osaako joku elvyttää. Ystäväni meni elvyttämään, mutta henkilö kuoli. Häntä ei autettu sen takia, että hän oli ilmeisesti päihtynyt.

– Toivon, että jokainen meistä oikeasti pitää huolen toisistaan ja kohtaa heidät. Minä hymyilen tuntemattomille, koske se voi olla ainoa hymy, jonka hän on saanut koko päivänä.

Tuoreimmat aiheesta

Asunnottomuus