Metsäteollisuus: EU yhä viemässä päätösvaltaa, metsästrategia kuitenkin pelättyä parempi

17:39img
EU:n metsästrategia aiheutti jo ennakkoon kiistaa – näin aiheesta keskusteltiin SuomiAreenan puheenjohtajatentissä
Julkaistu 16.07.2021 13:21
Toimittajan kuva

Maria Nykänen

maria.nykanen@mtv.fi

Metsäteollisuus ry:n mukaan tänään julkaistu EU:n metsästrategia on pelättyä parempi. Euroopan komissio yrittää kuitenkin yhä strategiassaan viedä metsäpolitiikan päätösvaltaa pois jäsenvaltioilta, edunvalvontajärjestö toteaa tiedotteessa.

Metsäteollisuus ry:n mukaan EU:n metsästrategia muuttui valmistelun loppuvaiheessa parempaan suuntaan siten, että jäsenvaltioiden päätösvaltaa korostetaan aiempaa enemmän.

Suomalaisten metsäyritysten edunvalvontajärjestö kuvailee Euroopan komissio tänään julkaisemaa metsästrategiaa Suomelle "pelättyä parempana".

– Lopputuloksessa näkyy se, että maamme hallituksen avainministerit, suurin osa Suomen mepeistä ja virkakunnasta sekä koko metsäsektori ovat aktiivisesti vaikuttaneet metsäisen maamme etujen turvaamiseksi. Erittäin huono alkuperäinen esitys otti askeleita parempaan suuntaan, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen tiedotteessa.

Vaikka jäsenvaltioiden kansallisen metsäpolitiikan merkitys tunnustetaan aiempaa versiota paremmin, komissio yrittää yhä napata aiempaa suurempaa roolia metsäasioissa, järjestö toteaa.

– Esitetty päätösvallan hivuttaminen Brysseliin on strategian huolestuttavimpia piirteitä. Strategian toimeenpanossa ja esitettyjen ohjeiden ja mahdollisten lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa tulee toimia tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden ja koko metsäsektorin kanssa, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi sanoo.

Järjestön mukaan Euroopan komissio pyrkii strategiassaan esimerkiksi rajoittamaan metsien talouskäytön mahdollisuuksia kannustamalla avohakkuiden välttämiseen, eikä huomioi riittävästi Euroopan metsien erilaisuutta.

Lue lisää: Ympäristökomissaarin mukaan Brysselistä ei sanella suomalaisille metsänomistajille, miten metsiä pitäisi käyttää

– Ei Portugalin korkkimetsiä voi verrata Hämeen humiseviin seka- ja havumetsiin. Myös metsien hoitoon ja käsittelyyn soveltuvat menetelmät vaihtelevat, eikä komission tule niiden osalta ohjata jäsenvaltioita, Niemi sanoo. 

Metsästrategian valmistelun yhteydessä komissio on esittänyt uutta eurooppalaista "closer to nature forestry" -sertifiointia, mitä järjestö pitää tarpeettomana.

– Metsäteollisuus on yhdessä koko metsäsektorin kanssa sitoutunut kansainvälisiin metsäsertifiointijärjestelmiin yli 20 vuoden ajan. Komission ei tule luoda uusia, päällekkäisiä järjestelmiä, Niemi sanoo.

EU:n metsästrategia ei ole oikeudellisesti sitova, mutta se luotaa metsiin liittyviä poliittisia toimenpiteitä EU:ssa vuoteen 2030 mennessä.

Tuoreimmat aiheesta

EU