Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot

3:35img
Perintöriidat voivat äityä monimutkaisiksi. Asiantuntija kertoo, mitä "ositus" tai "tasinko" tarkoittavat.
Julkaistu 10.10.2024 05:14
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on ratkaissut lähes 40 vuotta sitten syttyneen, kahden veljeksen välisen perintöriidan.

69-vuotias mies yritti periä veljeltään 200 000 markan velkaa, josta oli sovittu jo lähes 40 vuotta sitten. Miehen "neuvottelutarjouksena" lähettämä kirje johti käräjäoikeudessa roimiin sakkoihin saatavien sijasta.

Asia liittyi vuonna 1985 tehtyyn tilakauppaan, jossa veljesten vanhemmat olivat myyneet Kannuksessa sijaitsevan tilan toiselle veljelle ja tämän vaimolle. 

Kauppakirjassa oli määräys, jonka mukaan kauppahinta maksetaan osin siten, että tilan ostaneen veljen kanssaperillisille maksetaan kullekin 200 000 markkaa. Kauppakirjan mukaan summa tuli maksaa viimeistään saman vuoden heinäkuussa.

Vuoden 1985 summa vastaa nykyrahassa noin noin 78 810 euroa.

Uhkasi levittää loukkaavia väitteitä

Kiista kärjistyi vuonna 2021, kun toinen veljeksistä lähetti tilan ostaneelle veljelleen kirjeen, jossa vaati tätä maksamaan vanhan saatavan viivästyskorkoineen tai vaihtoehtoisesti laatimaan testamentin, jossa hänen omaisuutensa jaetaan kirjeen lähettäneen veljen haluamalla tavalla. 

Mies tehosti viestiään uhkaamalla levittää veljensä kunniaa loukkaavia väitteitä.

Kirjeessä mies uhkasi kirjoittaa seikkaperäisen kuvauksen siitä, kuinka veli oli varastanut kaiken omaisuutensa sisaruksiltaan ja millainen "sikavaras" hän on. 

Lisäksi mies ilmoitti jakavansa tekstin kaikille mahdollisille tutuille ja tuntemattomille sähköpostilla Kannuksessa ja Lestijärvellä. Hän kertoi myös lähettävänsä tiedot kaikille mahdollisille keskustelupalstoille, joita kannuslaiset lukevat ja tekevänsä tämän joka vuosi, jotta asia tiedetään muutaman sukupolven ajan.

Mies totesi, että tämän jälkeen veli ei kehtaisi enää käydä postilaatikolla. Myöhemmin mies tehosti uhkaustaan vielä lisää lähettämällä veljelleen luonnoksen julkaistavasta kirjoituksesta.

Perinnön varastamisesta syytetty veli ei suostunut veljensä ehdotukseen, vaan otti yhteyttä poliisiin. 

Velka vanheni jo vuonna 2020

Lokakuun alussa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus ratkaisi asiasta nousseen rikossyytteen ja sanoi myös viimeisen sanan siitä, oliko tilan ostanut mies velkaa veljelleen vai ei.

Oikeus arvioi asiaa usealta kantilta. 

Ensinnäkin se totesi, että vaikka 200 000 markan suuruisesta summasta oli todella sovittu tilakaupan yhteydessä, oli velka auttamattomasti vanhentunut viimeistään vuonna 2010, jolloin asiasta oli kulunut 25 vuotta. Miehellä ei siis ollut laillista oikeutta perimäänsä summaan.

Oikeuden mukaan asiassa esitettiin erinäisiä väitteitä siitä, oliko kyseistä velkaa maksettu osittain tai ollenkaan. Oikeus totesi, että miehelle oli jo hyvitetty osa velasta vuonna 2014 tehdyssä perinnönjaossa, mutta maksamattomaan osaan hänellä ei enää ollut oikeutta. Mies ei myöskään ollut moittinut perinnönjakoa.

Toiseksi oikeus arvioi sitä, voitiinko miehen tekoa pitää tahallisena.

Käräjäoikeus totesi, että vaikka miehellä ei olisi ollut tarkkaa tietoa velan vanhentumisesta, hänen oli oikeuden mukaan tullut ainakin pitää vanhentumista varsin todennäköisenä. Miehen tuli myös ymmärtää, että hänen "neuvottelutarjoustansa" ei koeta sellaisena.

Toisaalta oikeus piti myös jossain määrin ymmärrettävänä, että mies koki tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.

Oikeus katsoi, että 69-vuotiaan veljen toiminta täytti kaikki kiristyksen yrityksen tunnusmerkit.

Rangaistukseksi se tuomitsi hänelle 40 päiväsakon rangaistuksen. Hänen tuloillaan siitä kertyy maksettavaa 2 080 euroa. Lisäksi mies joutuu maksamaan veljelleen 500 euron kärsimyskorvaukset ja korvamaan tämän noin 4 750 euron oikeudenkäyntikulut.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös: Perintöä tulossa? Pohdi oleellista asiaa ajoissa – perillisen tilanne voi olla "aika hurja"

Perintötaistelut rikkovat perheitä vuodesta toiseen – yllättävän moni jättää tekemättä ratkaisevan oikeustoimen

Tuoreimmat aiheesta

Perintö