Mies piinasi yläkerran lapsiperheen luhistumisen partaalle – väitti tarvinneensa lääkityksen sietämättömän metelin takia

väkivalta parisuhdeväkivalta nainen mies kuvituskuva LK 251120
Kuvituskuva.Kuvituskuva / Lehtikuva
Julkaistu 29.04.2023 10:31
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Mies vainosi kahden vuoden ajan yläkerrassaan asuvaa perhettä niin, että äiti ja alakouluikäinen poika alkoivat pelätä kotoa poistumista. Miehen mukaan perhe piti sietämätöntä meteliä, vaikka muu naapurusto ei tällaista havainnut.

Osapuolet asuivat naapuruksina helsinkiläisessä vuokratalossa. Mies asui alakerrassa ja äiti alakouluikäisen poikansa sekä koiransa kanssa hänen yläkerrassaan.

Osapuolten yhteiselo sujui ongelmitta ensimmäisten vuosien ajan, sitten äkisti mies alkoi kuulla yläkerrasta hermoille käyvää meteliä. Mies koki metelin niin sietämättömäksi, että se häiritsi hänen kotirauhaansa.

Hän yritti ratkaista tilanteen naapurinsa kanssa marssimalla yläkertaan hakkaamaan ja potkimaan tämän ovea sekä rimputtamaan ovikelloa minuuttien ajan. Nainen kertoi oikeudessa, että näillä ensimmäisillä kerroilla hänellä oli useimmiten vieraita kylässä, kun ulko-ovelta alkoi kuulua aggressiivista hakkaamista.

Ovea paukuttaessaan mies huusi naiselle ikävyyksiä, vaikka naisen alakouluikäinen poika oli samaan aikaan kotona.

Nimitteli perhettä

Miehen ratkaisumallit muuttuivat kaiken aikaa aggressiivisemmiksi.

Hän alkoi tunkea viestejä naisen postiluukusta sisään ja lähetti tälle sähköpostiviestejä sekä tekstiviestejä. Lisäksi hän kiinnitti kymmeniä kertoja erilaisia naista koskevia asiattomia viestejä rapun ilmoitustaululle.

Julkisesti nähtäville laittamissa viesteissään hän nimitteli yläkerran naapureitaan häirikköperheeksi.

Pihalla mies kävi naisen kimppuun verbaalisesti ja haukkui tätä idiootiksi ja munapääksi. Mies myös töni naista ja esti tämän pääsyn kotiinsa.

Tilanne raukesi vasta, kun nainen kutsui poliisit avuksi.

Myös naisen poika sai osansa miehen raivoisasta käytöksestä ja ainakin kerran naapuri pelasti lapsen miehen kynsistä rappukäytävässä.

Mies uhkasi järjestää naiselle häädön, lisäksi hän uhkaili soittavansa poliisit ja ottavansa yhteyttä naisen työnantajaan. 

Äiti itki naapurille häiriköintiä

Oikeudessa naapurit todistivat, miten nainen muuttui miehen harjoittaman piinan johdosta säikyksi ja araksi. Nainen alkoi vältellä rapussa kulkemista ja hänen poikansa pelkäsi lähteä kouluun ja käydä ulkoiluttamassa koiraa.

Jatkuvan rimputtelun takia nainen joutui irrottamaan ovikellonsa.

Nainen itse kertoi, että alkoi rajoittaa kotonaan liikkumista ja elämäänsä, jotta ei häiritsisi alakerran miestä. Poika ei uskaltanut enää kutsua kavereita kylään.

Naapurin mukaan äiti soitti usein itkien hänelle ja kertoi miehen olevan taas perheen ovella.

Tuomio napsahti vainoamisesta

Mies taas kertoi asuneensa 40 vuotta kerrostalo- ja rivitaloyhtiöissä, eikä ollut koskaan kärsinyt vastaavasta metelistä. Melu oli hänen mukaansa niin sietämätöntä, että hän oli joutunut aloittamaan lääkityksen ja vastamelukuulokkeiden käyttämisen kotonaan.

Mies kertoi vain yrittäneensä ratkoa asiaa naapurinsa kanssa käytettävissään olevilla keinoilla.

Tilannetta oli yritetty ratkoa myös vuokrayhtiössä. Muut naapurit eivät tunnistaneet lainkaan miehen kertomaa kovaa meteliä.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 61-vuotiaan miehen vainoamisesta 80 päiväsakkoon, josta hänelle kertyi minimituloilla maksettavaa 480 euroa. Mies valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen, joka ei ottanut asiaa käsittelyyn.

Käräjäoikeuden tuomio pysyi voimassa.

Lue myös: Mies vainosi ex-kumppaniaan ja uhkasi repiä naisen pään irti – tuhosi kodin irtaimiston ja poltti lopulta asunnon maan tasalle

Mies marssi bensakanisterit mukanaan ex-kumppaninsa kotiin ja uhkasi sytyttää naisen tuleen – asekuvat, raadonkeräämisuhkaukset ja huorittelu toivat lopulta linnatuomion vainoamisesta

Kakkalähetys ja julkisivun töhrintää: Pariskunta vainosi naista miehineen

Mies vainosi ja pahoinpiteli lapsensa äitiä Turussa – sai vankeustuomion, joka oli jo annettaessa lusittu

Vainoaminen kohdistuu yhä useammin viranomaisiin – kansanedustaja ehdottaa poliiseille koodinimiä

Kuusikymppinen naisopettaja vainosi 15-vuotiasta poikaoppilastaan Joensuussa yli vuoden – antoi lahjoja, vakoili ikkunoiden takana ja seurasi autolla

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit