Skottimies pureskeli kynsiään, sai vakavan infektion ja joutui leikkaukseen. Tapauksesta uutisoi Daily Record -sivusto.
Skotlantilainen Steven McDonald joutui sairaalaan, kun hänen vasemman käden etusormensa tulehtui. Infektio syntyi, koska Steven oli pureskellut kynsiään.
48-vuotias Steven on pureskellut kynsiään koko ikänsä. 3. tammikuuta hän sai magnesiumsulfaattia apteekkarilta, jotta tulehdus parantuisi.
LUE MYÖS: Kristinalla ei mielestään ollut aikaa sairastaa – päätyi teho-osastolle viikoksi: "Jos mieheni ei olisi pakottanut minua lääkäriin, olisin voinut kuolla"
Aluksi eivät huolestuneet
Turvotus ei kuitenkaan laskenut. Pariskunta meni toisen farmaseutin luo, joka varasi heille ajan lääkäriin.
– Menimme tuona päivänä myöhemmin kiireelliseen lääkäritapaamiseen, mutta lääkäri ei ollut niin huolissaan. Hänen mukaansa paise piti puhkaista ja puhdistaa kunnolla. Hän ei kuitenkaan pystynyt tekemään sitä, joten hän ehdotti, että menisimme sairaalaan hoitamaan homman, Steven kertoo.
Lääkäri soitti University Hospital Monklands -nimiseen sairaalaan, mutta sieltä todettiin, että potilas saattaisi joutua odottamaan kahdeksan tai yhdeksän tuntia. Steven ja Karen päättivät odottaa yön yli ja mennä hoitamaan asian heti aamulla.
LUE MYÖS: Äiti aneli, että sairaala ei kotiuttaisi vauvaa – lapsi kuoli vain tunteja myöhemmin: "Hän ei voi hyvin, katsokaa häntä"
Ihottumaa, turvotusta ja mätää
Seuraavana aamuna Steven huomasi, että ihottumaa oli sormesta kyynärvarteen asti. Lisäksi sormi oli turvonnut ja täynnä mätää.
Karen kertoo Daily Record -sivustolle, että aluksi he eivät olleet olleet juuri ollenkaan huolissaan. Stevenin sormi oli ennenkin turvonnut, kun hän oli pureskellut kynsiään.
– Mutta kun se vain pahentui ja näin ihottuman, aloin panikoida.
Vakava kynsivallin tulehdus
Karen ja Steven lähtivät uudelleen sairaalaan. Selvisi, että Stevenillä oli vakava kynsivallin tulehdus, joka oli lähtenyt leviämään. Stevelle tehtiin kiireellinen leikkaus, jotta hän selviäisi.
– Lääkäri katsoi sitä kerran, ja Steven pääsi päivystyksen jonon ohi.
Steve sai antibiootteja. Pariskunnalle kerrottiin, että Steven pitäisi mennä saman tien toiseen sairaalaan Glasgow'hun kiireelliseen leikkaukseen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Meille sanottiin, että jos olisimme odottaneet muutaman tunnin pidempään, hän olisi saattanut kuolla.
– Se oli kamala uutinen. Olin niin peloissani.
LUE MYÖS: Jade, 4, sairastui influenssaan ja sokeutui – hengenlähtökin oli lähellä: "Hän on taistelija"
Kaksi tuntia kestänyt leikkaus
Steven kirjattiin plastiikkakirurgian osastolle 6. tammikuuta. Tunnin kuluttua hänet nukutettiin ja operoitiin.
Leikkaus kesti kaksi tuntia. Infektoitunut osa poistettiin ja Steveniä pidettiin tarkkailussa osastolla neljä päivää.
Stoppi kynsien pureskelulle
Kokemus järkytti sekä Steveniä että Karenia. Molemmilla on lapsia ja Karen ehti jo pelätä, että hänestä tulisi leski.
Karen on käskenyt Steveniä olemaan enää purematta kynsiään.
– Se ei ole sen arvoista.
Etusormen kynsi ei välttämättä koskaan kasva takaisin. Steven pysyttelee kuitenkin positiivisena.
– Tämä tapaus opetti minulle tärkeän asian. Kaikille teille muille kynsien pureskelijoille sanon sen, että älkää pureskelko kynsiä hampaillanne.
LUE MYÖS: 25-vuotias odotti tuntikausia apua rintakipuihinsa – kuoli yritettyään etsiä hoitoa muualta
Lähde: Dailyrecord.co.uk,