Kahden 10-vuotiaan pojan uimahallireissu muuttui painajaismaiseksi viime helmikuussa.
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kuusikymppisen miehen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu korvaamaan kummallekin uhrilleen 1 000 euroa kärsimyskorvauksia.
Teot tapahtuivat helmikuussa uimahallissa. Kaksi kymmenvuotiasta poikaa olivat olleet uimahallin saunassa, jonne myös mies oli saapunut. Hän oli istunut poikia vastapäätä ja alkanut tyydyttää itseään poikien nähden.
Pojat olivat lähteneet pois saunasta, mutta mies lähti seuraamaan kaksikkoa – edelleen itseään tyydyttäen.
Lapset olivat kokeneet tilanteen pelottavana. Mies oli katsellut heitä kulmiensa alta eikä hän puhunut pojille mitään.
Pojat siirtyivät vielä toisiin saunatiloihin, mutta mies seurasi ja jatkoi tekoaan.
Pakenivat pukuhuoneeseen
Tässä vaiheessa pojat olivat kertomansa mukaan siirtyneet nopeasti pukuhuoneeseen ja sieltä kahvioon, jossa he kertoivat asiasta vanhemmille.
Mies kiisti syytteet. Hän väitti hieroneensa lihaksiaan ja tunnustelleensa imusolmukkeita terveydentilansa takia.
– Tarkoitukseni ei ollut pelottaa poikia. Minulle vain tuli sellainen hyvänolon tunne siitä saunasta ja siitä alastomuudesta ja siitä, että siinä oli muita henkilöitä. Tämä kaikki yhteensä teki tilanteesta sellaisen, että nautin tilanteesta ja se toi minulle sellaista mielihyvää, mies oli sanonut esitutkinnassa.
Hän myönsi, että kosketus oli saattanut osua myös sukuelimeen imusolmukkeita tunnustellessaan.
Käräjäoikeus ei pitänyt miehen kertomusta vaihtoehtoisesta tapahtumienkulusta uskottavana. Seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö täyttyi oikeuden mukaan muun muassa siksi, että teon katsottiin olleen haitaksi lasten kehitykselle.
Lapset olivat pelänneet tilannetta ja kummastelleet sitä jälkeenpäin.