Orpon hallituksen tavoitteena on kirjata vientivetoinen työmarkkinamalli lakiin.
Työmarkkinaosapuolet keskustelevat tänään Suomen uudesta työmarkkinamallista Helsingissä järjestettävässä seminaarissa.
Työministeri Arto Satonen (kok.) on kutsunut paikalle edustajia työmarkkinakeskusjärjestöistä, Suomen Yrittäjistä ja työnantaja- sekä ammattiliitoista. Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan STT:lle, että paikalla on noin 140 osallistujaa.
Seminaarissa on tarkoitus keskustella työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän uudistamisesta. Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on saada Suomeen vientivetoinen malli, jossa vientialat määrittäisivät palkankorotusten yleisen linjan kaikille aloille.
Käytännössä tämä tarkoittaisi muutosta työriitojen sovittelua koskevaan lakiin. Jatkossa laissa säädettäisiin, että vientialojen määrittämää palkankorotusten yleistä linjaa ei voitaisi ylittää muilla aloilla valtakunnansovittelijan tai sovittelulautakunnan sovintoehdotuksella.
Hallitus perustelee vientivetoista työmarkkinamalliaan Suomen kilpailukyvyn lisäämisellä.
SAK vastustaa lakimuutosta
Malli on tarkoitus valmistella kolmikantaisesti eli työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kesken. Mallista on määrä järjestää avoin lausuntokierros keskiviikon seminaarin jälkeen. Varsinainen lainvalmistelu alkaa ensi vuonna.
Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on kertonut vastustavansa lakihanketta. Maanantaina julkaistun järjestön tiedotteen mukaan SAK edellyttää, että hallitus keskeyttää hankkeensa lakisääteisen katon asettamiseksi sovittelun kautta syntyville palkkaratkaisuille.
– Suomi tarvitsee työehtokoordinaatiota, jossa kilpailukyvyn ja ostovoiman turvaavat työehtoratkaisut näyttävät suuntaa kaikkien alojen neuvotteluille, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo tiedotteessa.
– Koordinaatio ei voi perustua pakottavaan lainsäädäntöön, joka rajoittaa valtakunnansovittelijan toimintamahdollisuuksia.
SAK:n mukaan uuden työmarkkinamallin tulisi olla riittävän joustava, jotta se vastaisi toimialojen erityistilanteisiin. Lisäksi mallin on edistettävä samapalkkaisuutta ja vähennettävä matalapalkkaisuutta, tiedotteessa sanotaan.
0:41