Kesän hyvistä työllisyysluvuista on käynyt selväksi se, että hallitus tulee pääsemään itselleen asettamaan 72 prosentin työllisyystavoitteeseen. Henkseleiden paukutteluun tai selkään taputteluun ei kuitenkaan ole varaa, kirjoittaa työministeri Jari Lindström MTV Uutisten Nettivieras-kolumnissaan.
Jos haluamme rahoittaa nykymuotoisen hyvinvointiyhteiskuntamme, on työllisyysasteemme oltava pohjoismaisella yli 75 prosentin tasolla. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että yhä useampi noin 250 000 työttömästä on saatava tavalla tai toisella töihin.
Erityisen vaikeata tämä tulee olemaan niiden lähes 80 000 pitkäaikaistyöttömän osalta. Heistä usealla ei työkyky ole täysi, vaan he ovat osatyökykyisiä.
Hallitus asettikin kevään kehysriihessä selvityshenkilöt Tuija Oivon ja Raija Kerättären arvioimaan tämän työttömien kovan ytimen palvelutarvetta ja tekemään ehdotuksia, joiden avulla henkilöt ohjataan palvelutarpeensa mukaisen palveluun tai työttömyysturvan sijasta oikean etuuden saajaksi.
Työ on tarkoitus saada valmiiksi lokakuussa, mutta kun olen heidän kanssaan selvityksen etenemisestä keskustellut, on minusta selvää, että hallituksen on jo budjettiriihessä tehtävä päätöksiä tämän ongelman ratkaisemiseksi.
Esitänkin että käynnistämme budjettiriihessä yli hallituskauden menevän ohjelman, työnimellä ”Työkykyohjelman”. Se pitäisi sisällään pitkäaikaistyöttömän työkyvyn kartoituksen ja polutuksen takaisin työelämään, oikealla tavalla toimivat välityömarkkinat ja ennen kaikkea sen, että ihmiset saadaan heille oikean palveluun piiriin. Tämä ohjelma on toteutettava työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yli sektorirajojen menevällä yhteistyöllä.
Tavoite on kuntouttaa työtön takaisin työmarkkinoille, mutta samalla tunnustaen se, että joukossa on ihmisiä, jotka eivät enää pääse avoimille työmarkkinoille ja heillekin on löydettävä inhimillinen ratkaisu.
Maakuntauudistus on iso mahdollisuus tämän asia kuntoon laittamisessa, sillä maakuntamaailmassa vastuu sekä työllisyys- että sosiaali- ja terveyspalveluista on yhdellä taholla, maakunnalla.
Ehkä keskeisin ongelma näiden henkilöiden nykyisissä palveluissa on, että meillä ei ole toimivaa systemaattista pitkäaikaistyöttömien työkyvyn arviointia.
Meillä on toki jo nyt lain määräämät työttömien terveystarkastukset, mutta näitä tehdään luvattoman huonosti. Pikatoimena tätä voidaan lisäresursseilla budjettiriihessä toki edistää, mutta totuuden nimessä pelkkä terveystarkastus ei ole riittävä työttömän työkyvyn perusteelliseen arviointiin. Tarvitaan siis valtakunnallinen ohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakyvyn sekä kuntoutustarpeen yksilöllistä tunnistamista.
Toinen iso ongelma on se, että meidän niin sanotut välityömarkkinat toimivat huonosti. Varsinkaan yritykset eivät kovin innokkaasti palkkaa osatyökykyisiä ja muita vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia, vaikka sekä rahallista että muuta tukea on yhteiskunnan puolelta tarjolla. Joissakin maissa tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan siten, että laki velvoittaa kaikki yritykset kokonsa mukaan palkkaamaan osatyökykyisiä.
En ole tästä mallista kovinkaan innostunut. Pidän parempana tapana sitä, että valjastamme noin 20 miljardin euron julkiset hankinnat nykyistä selvästi paremmin välityö-markkinoiden tukemiseen.
Jo nyt hankintalaki mahdollistaa sen, että kunta tai valtio voi halutessaan asettaa hankinnan ehdoksi sosiaalisia kriteereitä, kuten velvoitteen työllistää heikommassa asemassa olevia.
Esimerkiksi kilpailutuksen voittaneen yrityksen on palkattava työn tekemiseen määrätty määrä vaikka osatyökykyisiä. Tätä mahdollisuutta käytetään kuitenkin luvattoman vähän.
Olisinkin valmis selvittämään voisiko kunnille ja tuleville maakunnille asettaa lakiin velvoitteen lisätä julkisten hankintojen työllistämisvelvoitteen käyttöä. Tämä potentiaalisesti kasvattaisi välityömarkkinat aivan eri mittaluokkaan ja mahdollistaisi selvästi useammalle heikommassa työmarkkina-asemassa olevalle polun takaisin työelämään.
Tämän lisäksi, eräänlaisena pikalääkkeenä tähän ongelmaan tulen budjettiriihessä ehdottamaan, että ennen kaikkea vaikeasti työllistyvien työllistymiseen käytetyn järjestöjen palkkatuen nyt 3000 henkilön asetettua kattoa tullaan nostamaan.
Samalla on myös tunnustettava, että meillä on pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät valitettavasti koskaan tule pääsemään edes tuettuna työelämään kiinni. Näille ihmisille on keksittävä inhimillinen ratkaisu.
Kestävä pitkänajan ratkaisu on se, että työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointiin liitetään näille henkilöille nykyistä selkeämpi polku työkyvyttömyyseläkkeelle. Tulen budjettiriihessä esittämään nopeana toimenpiteenä sitä, että hallitus uudestaan toteuttaa niin sanotun ikääntyneiden työttömien eläketuen. Tämä tarkoittaisi sitä, että 60 vuotta täyttänyt ja viisi vuotta työttömänä ollut henkilö pääsisi halutessaan tämän tuen piiriin odottamaan siirtymistään vanhuuseläkkeelle.
Minusta tämä on edelleen perusteltua, sillä ikääntynyt pitkäaikaistyötön joka ei nousukauden huipullakaan ole työllistynyt, tuskin työllistyy ennen eläkeikää. Tällä tavoin vapauttaisimme myös resursseja työvoimahallinnosta keskittymään niihin ihmisiin joihin panostaminen saisi heidät takaisin työelämään.
Ratkaisua ongelmaan, miten pitkäaikaistyöttömät ja muut vaikeassa työmarkkina-asemassa olevat saadaan takaisin työelämään, ei onnistu tietenkään yhdessä riihessä.
Perusteellinen työ tämän ongelman ratkaisuun on kuitenkin syytä aloittaa jo tulevassa budjettiriihessä ja tätä työtä on jatkettava seuraavien hallituskausien yli riippumatta kulloisesta hallituskokoonpanosta.