Ministeri Multala esittää lisärahoitusta Museovirastolle

AOP Seurasaaren museo
Kuvaa Seurasaaresta.
Julkaistu 26.10.2024 18:23

MTV UUTISET – STT

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) kertoi lauantaina STT:lle esittäneensä, että hallitus tekisi Museovirastolle noin 2,1 miljoonan lisäyksen täydentävässä talousarvioesityksessä. Esitys on toimitettu valtiovarainministeriölle.

Lisäys koskisi vain ensi vuotta ja tehtäisiin suhteessa tähän vuoteen. Lisäys kohdistuisi suljettaviksi aiotuille museoille, Kansallismuseon toiminnan laajenemiseen ja vuokrankorotuksiin.

Museovirasto kertoi tällä viikolla, että osana suuria säästötoimiaan se sulkee Seurasaaren, Hvitträskin, Louhisaaren ja Langinkosken museot. Päätöstä on arvosteltu julkisuudessa voimakkaasti.

Multala kertoi esityksestä STT:lle sähköpostitse avustajansa välityksellä. Hän sanoi tehneensä esityksen jo ennen kuin Museovirasto kertoi tällä viikolla yt-neuvotteluidensa tuloksesta.

– Olen halunnut toimia tässä ennakoiden, Multala sanoi viestissä.

Kyse on vasta ministerin esityksestä, joten esimerkiksi lisättävä summa voi muuttua vielä. Täydentävän talousarvioesityksen laatiminen on kesken.

Lisäysesityksestä kertoi ensimmäisenä Yle.

Lue myös: Ministeri arvostelee Museoviraston päätöstä sulkea useita kohteita – näin virasto vastaa

Lue myös: Museoviraston yt-neuvottelut päättyivät: Nämä kohteet suljetaan

Juttua päivitetty kauttaaltaan 26.10.24 klo 18.50

Tuoreimmat aiheesta

Museot