Seurasaari pysyisi sittenkin auki: Museoviraston johtaja kertoo, mihin esitetty miljoonien lisärahoitus kohdennetaan

5:59img
Kansallismuseoiden sulkeminen herätti polemiikkia: "Merkityksellisiä asioita ihmisille"
Julkaistu 31.10.2024 06:02
Toimittajan kuva

Johanna Pakarinen

johanna.pakarinen@mtv.fi

Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa Seurasaaren, Hvitträskin, Lohisaaren ja Langinkosken museoiden sulkemisen taustalla vaikuttaneista syistä. 

Museovirasto kertoi tällä viikolla, että se sulkee Seurasaaren, Hvitträskin, Louhisaaren ja Langinkosken museot osana suuria säästötoimiaan. Päätöstä on arvosteltu julkisuudessa voimakkaasti.

Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo kertoo, että kyseessä on paljon isompi kokonaisuus kuin pelkästään museoiden sulkeminen. Sulkemiset ovat osa Museoviraston yhteensä 3,2 miljoonan euron leikkauksia. Tähän kuuluu myös viraston lähes koko henkilöstön lomauttaminen eri pituisiksi ajoiksi.

Seurasaari on ulkomuseoalue Helsingissä, joka on jo kiinni, mutta alueella voi silti edelleen ulkoilla. Hvitträsk on Kirkkonummella sijaitseva kansallisromanttinen arkkitehtuurikohde ja arkkitehtien Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin itselleen suunnittelema erämaa-ateljee.

3:45img

Tällainen on Suomen suurin ulkomuseo Seurasaari, jota uhkaa sulkeminen.

Louhisaari puolestaan on kartanolinna Askaisissa, joka tunnetaan myös Marsalkka Mannerheimin synnyinkotina. Langinkosken keisarillinen kalastusmaja sijaitsee Kotkassa ja se on suljettu ainakin ensi kesän.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) kertoi lauantaina STT:lle esittäneensä, että hallitus tekisi Museovirastolle noin 2,1 miljoonan lisäyksen täydentävässä talousarvioesityksessä. Esitys on toimitettu valtiovarainministeriölle. Multala kertoi, että lisäys kohdistuisi suljettaviksi aiotuille museoille, remontissa olevan Kansallismuseon toiminnan laajenemiseen ja vuokrankorotuksiin.

Jos esitys menee eduskunnassa läpi loppuvuonna, se mahdollistaisi muun muassa Seurasaaren avoinna pitämisen myös ensi vuoden kesällä.

– Lisärahoitushan on tervetullut. Olemme viime vuosien aikana esittäneet lisärahoitusta jokaisella talouden kierroksella, Merisalo kertoo. 

Kansallismuseon remontin Merisalo kertoo tämän olevan viime vuosien merkittävin kansallinen investointi. Itse fyysiseen remonttiin rahoitus on ollut olemassa, mutta entä siihen, mitä seinien sisällä museon avauduttua nähtäisiin?

– Kokonaispaketista on puuttunut vielä rahoitus laajentuvaan toimintaan. Olisimme jo tänä vuonna tarvinneet rahaa toiminnan avaamiseen, uudistamiseen ja näyttelyn uudistamiseen.

Tyrmäys ehdotukselle vapaaehtoistyöstä

Merisalon mukaan tavoitteena on edelleen, että Kansallismuseo aukeaa alkuvuonna 2027. Tämä riippuu rahoituksesta, jota tarvitaan jo hyvissä ajoin ennen avaamista. 

– Toimimme hyvässä yhteistyössä ministeriön kanssa. Hyvää työnantajapolitiikkaa on myöskin se, että emme irtisano ihmisiä. Olemme etsineet pienimmän mahdollisen haitan ja että löydämme keinot täyttää lakisääteiset tehtävämme. 

Kokoomuspoliitikko Mia Laiho on ehdottanut, että museoita pidettäisiin vapaaehtoisvoimin auki.

– On vaikea ajatella, että vapaaehtoisväki pystyisi kantamaan taloudellisen vastuun ja riskit ja turvallisuuden ja pyörittämään ammattimaista museota ja yleisötyötä, Merisalo kertoo. 

Merisalon mukaan Seurasaaren ulkomuseo on alan korkeakoulu, josta moni museoalan opiskelija on saanut arvokasta kokemusta.

Julkisuuden määrä on yllättänyt Merisalon. 

– Se näyttää, että nämä ovat merkityksellisiä asioita ihmisille, Merisalo.

Lue lisää: Ministeri Multala esittää lisärahoitusta Museovirastolle

Seurasaaressa sijaitsee kirkko, jonka rakennuttaja kidnappasi papin voidakseen naida serkkunsa: "Hänen oli otettava rajummat keinot käyttöönsä"

Tuoreimmat aiheesta

Museot