MTV:n Uutisextrassa vieraillut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) kiistää, että Museovirasto olisi saanut tahtonsa läpi julkisuuden kautta.
Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan (kok.) mukaan Museovirastolle kaavailtu lisärahoitus voi johtaa lisäsäästöihin muualta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta.
– Meillä on mittava, yhdeksän miljardin euron sopeutustavoite tämän hallituskauden aikana, ja siitä haluamme – ja haluan myös osaltani – pitää kiinni. On selvää, että yksi vaihtoehto on, että pyrimme löytämään rahan ministeriön sisältä, Multala sanoo MTV:n Uutisextrassa.
Multala kertoi esittäneensä Museovirastolle 2,1 miljoonan euron lisärahoitusta pian sen jälkeen, kun julkisuudessa oli noussut kohu Museoviraston aikeista sulkea museoita osana säästötoimia.
Multala kiistää, että Museovirasto olisi saanut lisärahoitusta kertomalla aikeistaan julkisuuteen. Täydentävä talousarvioesitys eli esitys lisärahoituksesta on tehty jo ennen kuin asia oli noussut julkisuuteen, hän sanoo.
Lue lisää: Multala esittää lisärahoitusta Museovirastolle
– Meillä on jo pidempään ollut tiedossa, että Museovirastolla on ollut taloushaasteita. Taustalla on pitkäaikainen kestävyysvaje.
– Tämä oli tiedossani jo ennen uutisointia, ja siksi yritän löytää omalta osaltani ratkaisun, jotta suomalaisille tärkeät kohteet voitaisiin pitää auki, ja jotta voitaisiin varmistaa, että Kansallismuseo voisi avata ovensa ajallaan.
Jos lisärahoitus menee läpi eduskunnassa, se voisi mahdollistaa muun muassa Seurasaaren museon avoinna pitämisen myös ensi vuoden kesällä. Neuvottelut täydentävästä talousarvioesityksestä ovat vielä kesken.
Lue lisää: Museoviraston pääjohtaja puolustaa museoiden sulkemista – "Ei ollut tarkoitus provosoida"
"Säästötavoitteista pidetään kiinni"
Hallitus päätti syksyllä noin 17 miljoonan euron leikkauksista taiteen ja kulttuuriin aloille. Leikkauksista yli puolet, 10,8 miljoonaa euroa kohdistuu valtionosuuksiin esimerkiksi teattereille ja orkestereille.
Näille talousahdingossa kamppaileville toimijoille Multala ei lupaa lisärahoitusta.
– Osa (hallituksen sopeutustoimista) osuu kulttuuriin. On selvää, että sillä on vaikutuksensa kenttään. Näistä säästötavoitteista ja -päätöksistä kyllä pidetään kiinni.
Multalan mukaan taide- ja kulttuurialan säästöt on kohdennettu muun muassa siten, että kulttuurin saavutettavuus säilyisi ympäri Suomen.
– Meillä on alueita, joilla väki vähenee, ja toisaalta toimijoita, jotka tekevät esimerkiksi ansiokasta kiertuetoimintaa, ja pyrkivät viemään kulttuurin saavutettavuutta laajemmalle alueelle.
Myös lastenkulttuuri on Multalan mukaan pyritty pitämään leikkausten ulkopuolella.
Museovirastolle esitettävässä lisärahoituksessa sen sijaan on Multalan mukaan kyse pidemmän ajan talousvaikeuksista, jotka johtuvat muun muassa Museoviraston kiinteistökustannuksista.
"On selvää, että nämä viedään nyt myös eteenpäin"
Multala puolustaa hallituksen leikkauksia taiteen ja kulttuurin alalle.
Koska muun muassa perusopetus, tiede- ja tutkimus sekä puolustusmenot on jätetty leikkausten ulkopuolelle, hallituksen säästöt kohdistuvat lähes kaikille muille aloille, hän sanoo.
– Siitä osansa kantaa valitettavasti myös kulttuuritoiminta. Se on tietenkin valitettavaa, ja säästöillä on vaikutuksensa, mutta ne ovat osa hallituksen kokonaissopeutustoimia.
– Ja kun niiden (säästöjen) vaikutukset on pystytty myös ainakin jollakin tarkkuudella arvioimaan virkamiesten toimesta, niin on selvää, että nämä viedään nyt myös eteenpäin, hän sanoo.