Miltä tuntuu, kun läheinen ihminen surmataan? Kirjassaan Kuolema – Kaikki mitä olet aina halunnut tietää Henna Mäkelin kertoo tarinan Mirasta, 22, jonka äiti kuoli henkirikoksen uhrina. Mira sai tietää kuolemasta teon jälkeisenä aamuna.
Mira oli tekoiltana huolissaan kuultuaan, että paikkakunnalla oli tapahtunut henkirikos. Hän lähetti viestejä perheelleen ja kavereilleen – äiti oli ainoa, joka ei vastannut. Mira kuitenkin kävi nukkumaan helpottunein mielin: Uhrin arveltu henkilöllisyys tuli ilmi sosiaalisessa mediassa, eikä se ollut Miran äidin.
Aamulla Mira näki, ettei viesti äidille ollut koskaan mennyt perille. Silloin hän soitti isälleen kysyäkseen, missä äiti oli ja milloin tämä palaisi. Isän vastaus sai Miran tipahtamaan polvilleen.
– Äiti ei tule enää kotiin, isä sanoi.
Hatarat muistikuvat ja romahdus
Poliisit lähtivät hakemaan Miraa tämän lapsuudenkotiin. Poliiseja odotellessa aika tuntui matelevan. Mira ei itkenyt. Hän laittoi viestejä kavereilleen ja kertoi tapahtuneesta.
Todellisuudessa poliisit tulivat vartin kuluessa. Silloin asia konkretisoitui ja Mira romahti täysin. Mira tarrasi toiseen poliisiin ja kyseli epäuskoisena itkien, oliko uhri todella hänen äitinsä. Poliisi kertoi, että henkilöllisyys oli varmistettu.
Poliisit kehottivat Miraa jäämään yöksi lapsuudenkotiinsa ja auttoivat tätä pakkaamaan. Kotona oli jo Miran läheisiä sekä kriisityöntekijöitä ja lisää poliiseja. Mira halasi isäänsä, pyysi anteeksi ja sanoi rakastavansa tätä; edellisenä iltana he olivat riidelleet.
Miran muistikuvat päivästä ovat hataria. Hän itki niin kovaa, ettei saanut henkeä. Kriisityöntekijät veivät Miran päivystykseen, missä tämä sai rauhoittavia lääkkeitä.
Neljän päivän kuluttua järjestettiin psykologinen jälkipuinti.
– Jotain juteltiin, en muista mitä, ja itkettiin. Jossakin vaiheessa ahdisti niin paljon, että oli pakko lähteä keskustelusta pois.
Mira kertoi tapahtuneesta muutamalle läheiselle ystävälleen mutta ei kaivannut heiltä sääliä tai voivottelua. Hän halusi puhua myös muista asioista.
Hautajaiset olivat kolmen viikon päästä surmasta. Mira silitti äitinsä kättä ja laittoi tämän arkkuun kirjeen – ja itki.
Julma sosiaalinen media
Mira osallistui oikeudenkäyntiin ja näki oikeussalissa myös tekijän.
– Se ihminen vei minulta äidin. Kun katsoin häntä, halusin vetää häntä turpaan niin kovaa kuin mahdollista.
Tekijä todettiin syyntakeettomaksi. Vihan takaa Mira tajusi, että kyseinen ihminen on sairas.
Rikospaikkakuvia Mira ei oikeudessa katsonut. Hän poistui perheensä kanssa salista, kun niitä näytettiin. Yhden kuvan hän oli kuitenkin joutunut näkemään tahtomattaan.
– Illalla, ennen kuin tiesin äidin kuolleen, joku kusipää oli ottanut tapahtumapaikasta kuvan ja laittanut sen sosiaaliseen mediaan. Äitiä ei voinut tunnistaa siitä, mutta mietin jo silloin, että minkälainen ihminen ottaa kuvan raa’asti murhatusta uhrista, kuolleesta ihmisestä, ja laittaa sen verkkoon.
Miran mielestä omaisia pitäisi kunnioittaa. Kerran julkaistua kuvaa ei saa julkaisemattomaksi.
Hän on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että ihmiset voivat olla sosiaalisessa mediassa hyvin julmia ja nähdä henkirikokselle oikeutuksen esimerkiksi uhrin poliittisen kannan perusteella.
Teon kova hinta
Miralla on todettu traumaperäinen stressireaktio, masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Hän joutuu käyttämään useita reseptilääkkeitä: yöksi on väsyttävä masennuslääke, päiväksi piristävä lääke.
Miran perheessä teon vaikutukset ovat olleet myös taloudelliset. Perheelle myönnettiin kärsimyskorvauksia, mutta tekijällä ei ollut varaa maksaa niitä. Kuolemasta koituneista kuluista vain osa korvattiin.
Vaikka tänä päivänä Mira kokee hyväksyneensä tapahtuneen, hän myös suree yhä.
– Kun käyn hautausmaalla viemässä äidille kynttilän, itken edelleen yhtä vuolaasti kuin ensimmäiselläkin kerralla.