Missä he ovat nyt: Uutisankkuri Kimmo otti oluthörpyn kesken lähetyksen ja sai potkut Ylestä – "Se tuntui kohtuuttomalta"

Wilska-1
Kimmo Wilskan työt Ylellä loppuivat olutkohuun vuonna 2010. Nykyään Wilska tekee töitä radiossa.
Julkaistu 25.02.2017 07:06
Toimittajan kuva

Inka Nurmisto

inka.nurmisto@mtv.fi

Lokakuussa vuonna 2010 ankkuri Kimmo Wilska otti viimeisen kerran polkupyöränsä Yleisradion pihasta ja lähti polkemaan kohti kotia. Takaraivossa jyskytti vain yksi ajatus: hän oli juuri saanut potkut.

Sen piti olla vitsi. Idea olutpullosta suorassa lähetyksessä syntyi vähän kuin varkain. Oli keskiviikko 13. lokakuuta vuonna 2010.

Samana aamuna Ylen aamu-tv:ssä oli ollut vieraita Suomen Olutseurasta, ja studiossa oli useita tyhjiä olutpulloja. Englanninkielisiä uutisia ankkuroiva Kimmo Wilska tarttui yhteen niistä.

Wilskan aamupäivän lähetyksen viimeisenä aiheena oli sähke, joka käsitteli alkoholitarkastuksia Uudellamaalla. Kuvan palatessa takaisin studioon ankkuri oli ottavinaan hörpyn olutpullosta. Pari pisaraa roiskahti Wilskan puvullekin.

– Ajattelin, että jos tuossa yksi pullo vilahtaa lopussa, niin ei se ole sen kummempi juttu.

Wilska oli paria vuotta aiemmin tehnyt lähetyksessä hieman samanlaisen tempauksen. Oli viimeinen lähetys ennen joulutaukoa ja Wilska oli laittanut tonttulakin päähänsä sääennustuksen aikana.

– Se oli silloin kaikkien mielestä ihan hauskaa. Olin ajatellut, että juttu olutpullon kanssa olisi hieman samanlainen, Wilska kertaa nyt MTV Uutisille.

Ylen englanninkieliset uutiset 13.10.2010.

Ankkurin tempaus olutpullon kanssa oli liikaa.

Potkut päivän päätteeksi

Wilska ennätti tehdä työpäivänsä loppuun ennen kuin päällikkö kutsui ankkurin luokseen. Sitten tuli uutinen: Wilskan pitkä ura Ylessä päättyisi tähän.

– Se tuntui oudolta. Otin polkupyöräni ja lähdin.

Kotiin päästyään Wilska avasi tietokoneen. Uutinen olutpullosta ja potkuista oli levinnyt kaikkialle.

– En tiedä, olisiko itse tempaus saanut niin paljon huomiota ilman niitä potkuja.

– Pullo oli ollut lähetyksessä näkyvämpi kuin miksi olin sitä ajatellut. Yleisöltä saamani palaute oli kuitenkin melko myönteistä ja monet ihmettelivät, että miksi siitä tuli niin kova haloo.

Kimmo Wilska

Wilska mukana Nenäpäivässä vuonna 2015.

Wilska myöntää, että potkut tulivat jonkinmoisena järkytyksenä, vaikka mitään totaalista huolta ei toimeentulosta ollutkaan.

– Työni Ylellä oli muutenkin aika lailla osa-aikaista, mutta mieluummin olisin jättänyt tämän kokematta. Oli ihan hyvä, että minulla oli perhe siinä tukemassa.

– Kyllä se kadutti, olisi kannattanut jättää tekemättä. Tällaisia ajatuksia on kuitenkin turha pitää vuosikaudet yllä. Olen aina mennyt eteenpäin.

Kohusta huolimatta Wilska ei linnoittautunut kotiinsa. Hän antoi muutamia haastatteluja, kävi elokuvissa ja liikkui ulkona normaalisti. Tunnelmat vaihtelivat päivien mukaan.

– Huomasin, miten ihmisten päät kääntyivät. Jotkut tuijottivat tai kuiskuttelivat selän takana.

Tapauksesta seurasi jotain hyvääkin, sillä Wilska sai polemiikin myötä itselleen uuden harrastuksen.

– Minut kutsuttiin mukaan englanninkieliseen stand up -iltaan. Olen jälkeen hieman harrastellut stand upia, lähinnä juuri englanniksi. Siihen kuuluu myös kiva kaveriporukka.

Kaljoitteleva ankkuri noteerattiin myös ulkomailla, ja Wilska sai haastattelupyyntöjä Yhdysvalloista asti.

Joku jopa perusti Wilskalle Facebookiin oman kannattajaryhmän, jota seurasi parhaimmillaan 50 000 ihmistä.


Ankkuri sai olutkohun myötä oman tukiryhmän Facebookiin.

Takaisin radioon

Viimeisen puolentoista vuoden ajan Wilska on työskennellyt päätoimisesti Helsingissä Spirit FM:llä, joka on englanninkielinen radioasema. Radiotyön lisäksi hän tekee edelleen freelancerina käännöksiä.

– Teen päivittäin uutisia ja lisäksi kirjoitan toimittajille erilaisia taustamateriaaleja. Olen tykännyt tästä työstä, täällä on hauskaa porukkaa.

Elämä rikastui entisestään, kun Wilskasta tuli isoisä marraskuussa 2015. Pienelle pojanpojalleen toimittaja aikoo opettaa ennen kaikkea englantia.

– Olen iloinen isoisä. Sain omalle pojallenikin aikoinaan hyvän kielitaidon, niin haluaisin saman myös hänelle.

1.03018728

Kimmo Wilska poseerasi Maria Veitolan kanssa Dance-ohjelman kuvauksissa.

Wilskan lämmin suhde kieleen kumpuaa jo lapsuudesta. Hän oli kaksivuotias, kun perhe muutti isän töiden perässä Yhdysvaltoihin. Ensimmäiset vuodet asuttiin Louisianan New Orleansissa. Sieltä perheen matka jatkui Arizonan Tucsoniin.  

Wilska kävi hiljattain lomalla lapsuutensa maisemissa.

– Tucsonin paikallisen yliopiston suuri koripallosankari on tällä hetkellä suomalainen Lauri Markkanen. Ihmiset puhuivat hänestä lomani aikana aika paljon.

Wilska oli 16-vuotias, kun perhe muutti takaisin Suomeen. Lukion jälkeen nuori mies alkoi opiskella englantia yliopistossa.

– Valitsin englannin osittain sen takia, että aita oli matalalla, mutta myös sen vuoksi, että halusin pitää aktiivin kosketuksen kieleen.

Yleen lehti-ilmoituksen kautta

Wilskaa kiinnosti ensin opettajanura, mutta sitten hän huomasi lehdessä ilmoituksen Yleisradion pestistä. Oli vuosi 1985. Siitä alkoi Wilskan ura Ylellä, joka kesti 25 vuotta.

Tv-toimittajaksi ja ankkuriksi englanninkielisiin uutisiin Wilska siirtyi radiosta 2000-luvun alussa. Wilska oli juuri pitänyt hetken taukoa Ylestä ja tehnyt muita kirjoitustöitä.

– Se oli ihan kivaa, että minua pyydettiin. Ei se kuitenkaan mitenkään erityisesti jännittänyt.

Hän oli vuosien aikana mukana monessa mielenkiintoisessa projektissa. Yksi tällaisista oli ohjelma, jossa Ruotsin, Norjan ja Suomen radioiden englanninkieliset palvelut tekivät kuukausittaista lähetystä yhdessä. Wilska teki myös muutamia juttuja CNN:n World Report -sarjan lähetyksiin.

Ylen töiden lisäksi Wilska muun muassa kirjoitti Helsingin Sanomien englanninkielisille sivuille uutisia aina vuoteen 2012 asti.

Kimmo Wilska (Kuva: Lehtikuva)

Wilska teki pitkän uran Ylessä.

Nimikirjoituksia ja yhteiskuvia

Wilska täytti viime lokakuussa pyöreät 60 vuotta. Ikä tuntuu hänestä hyvältä.

– Huomaan, että en ole ihan yhtä nuori kuin aikaisemmin. En kuitenkaan sinänsä anna numerolle liikaa painoarvoa. Ei minulla vielä ole kiire eläkkeelle.

Syksyllä olutkohusta tulee kuluneeksi jo seitsemän vuotta. Potkuille pystyy jo hieman nauramaankin.

– Se tuntui silloin kohtuuttomalta. Minusta se oli turhan raju liike, enkä koe, että se olisi ollut Ylen etujen mukaista. Siitä tuli niin paljon kielteistä palautetta ja se johti kaikenlaisiin spekulointeihin. Kollegani kertoi, että siitä keskusteltiin aika paljon talon sisällä.

– Vieläkin välillä pyydetään nimikirjoituksia ja yhteiskuvia. Ei minua ole ihan täysin unohdettu, Wilska naurahtaa.

Tuoreimmat aiheesta

Missä he ovat nyt?