Missä he ovat nyt: Lama-ajan lasten suosikki – muistatko vielä Hapsiaisen?

– Hapsiainen oli taiteen parissa, Akka ja kissa -taulua se meni ihmettelemään. Se teki itse taidetta, maalasi ja muotoili savea. Se söi puuroa. Yksi osa oli Hapsiainen ja aarre, mikä tapahtui akvaariossa. Hapsiainen sukelsi sinne, ja pohjalla oli aarre, lipas, jossa oli kaikenlaista helmeä, kultaa ja välkettä. Aarteella oli vartija, joka oli hauki. Sitäkin oli mukava tehdä, koska tein nukketeatteria ja tiesin tekniikasta vähän. Asensin hauelle alaleukaan rautalangan, jolla laitoin sen puhumaan. Kiduksien läpi meni muoviputki, johon puhalsin. Siitä tuli puhekuplia ja hauki jutteli. Sitä oli kivaa tehdä. Ei asettanut muita rajoja kuin mielikuvituksen.

Näin legendaarisesta lastenohjelmasta kertoo Hapsiaisen luoja Esa Pakarinen Junior. Hän teki ohjelmaan kaiken: suunnitteli, kirjoitti, sävelsi ja sanoitti.

–  Kun olin kirjoittanut ohjelman, luin sen Ylen puolella nauhalle, ja nauha ajettiin studioon. Studion nurkassa oli viisi kameraa, siinä jätkät olivat isojen tykkien takana. Nauha, jonka olin lukenut, tuli ämyreistä studioon, ja sen mukaan toimin.

Hapsiainen oli Yleisradion tuottama sarja, joka kertoi Hipsis Hapsiainen -nimisestä, aavikolla asuvasta olennosta. Hapsiaista esitettiin YLE TV1:n Puoli kuusi -ohjelmassa vuosina 1987–1992, ja kuuden jakson verran ohjelmassa Veturi vuonna 1992.

Käytännössä Hapsiainen oli pelkkä silmillä varustettu käsi – Esa Pakarinen Juniorin käsi.

– Olin tehnyt lastentoimitukseen paljon hommia. Olin sinä aikana vahvasti nukketeatterin kanssa tekemisissä. Olin itse lapsena leikkinyt hapsiaisella. Tuntemani ohjaajan ukki tai vaari oli myös tehnyt samaa. Meillä oli siis yhteinen menneisyys hapsiaisen kanssa, tosin eri paikoissa. Ukin mukaan kyseessä oli Hapsenkakkiainen. Sitä nimeä ei tosin käytetty, Pakarinen muistelee.

– Minulta kysyttiin, tekisinkö ohjelman. Kysyttiin, kuka sen kirjoittaa. Sanoin, että minulla menee aivan saman verran aikaa, jos kerron jollekin, mitä siinä pitäisi olla, voisinko tehdä sen itse? Jostain oudosta syystä hyväksyin sopimuksen, joka tehtiin. Sain siitä helvetin vähän rahaa. Oikeasti. Ainoa hyöty, mikä tässä oli, on, että sitä pyöritettiin monena vuonna. Se oli Ylelle niin halpa tuotanto. Se tuli aina lastenohjelma Puoli Kuudessa.

Ohjelman musiikit nauhoitettiin ensimmäisenä. Silloisen tekniikan rajoitusten vuoksi ohjelman teossa raitoja oli rajattu määrä, joten musiikkitehosteet jäivät pois.

– Kun Hapsiainen reagoi johonkin, siinä olisi voinut olla ääni. Se olisi tuonut siihen lisää kiinnostavuutta. Tekniikka oli silloin rajallisempaa kuin nyt. Muistaakseni käytössä oli neljä raitaa. Minulla oli pyrkimys, että koska käsiä on ympäri maapalloa, ohjelmaa voisi ajaa muidenkin tv-yhtiöiden alueilla. Koska raitoja oli rajattu määrä, siihen ei mahtunut, että joku olisi lukenut ohjelman muulla kielellä muussa maassa.

Harva tietää, kuka Hapsiaisen takana on.

– Luultavasti ne tietävät, jotka näkivät se osan, jossa Hapsiainen oli päälläni. Lopputeksteissä ei koskaan tullut, että käsikirjoitus, suunnittelu, sävellys ja sanoitus olivat minun. Koskaan ei tullut sellaista pitkää hienoa rimpsua, joka olisi nostanut mieltä korkealle.

Pakarinen Juniorille ohjelmasta on ollut myös yllättävää iloa. Hän oli monena kesänä opettamassa kesänä nuorten teatterileiriä opettamassa.

– Kuinka ollakaan, ikäluokka oli sellaista, joka oli katsonut Puoli Kuutta ja Hapsiaista. Käteni sai siellä suuren suosion, mikä oli minusta yllättävää! Yllätyin myös siitä, että Ylioppilaslehti teki minusta haastattelun, kun se ikäluokka oli tullut Helsinkiin opiskelun maailmaan.

"Hän  kuoli, ennen kuin meinasi viedä minutkin"

Pakarinen Junior itse on nykyään eläkkeellä. Hän harrastaa golfia. Pelaamiselle – ja kaikelle muullekin – meinasi tosin tulla äkillinen loppu.

– Tammikuussa 2009 olin asioilla Savossa, Varkaudessa käymässä. Lähdin ajamaan takaisin Helsinkiin päin. Joroisissa on ramppi, joka lähtee Rantasalmelle. Sitten tulee sellainen varalentokenttä. En koskaan päässyt sinne asti. Silminnäkijöiden mukaan se auto oli pompannut pohjoiseen menevästä penkasta ja poksahti kaistalleni, Pakarinen Junior muistelee.

Hetken hän aikoi jarruttaa, muttei uskaltanut, jotta auto ei osuisi vastaantulijaan poikittain. Aikaa ajatella ei ollut.

– Annoin sen vain tulla. Minulla oli 80 lasissa, toisella kuskilla oli kuulemma ollut 70. Otin iskun auton vasempaan kulmaan. Onneksi toinen kuski oli ei-niin-varakas ihminen, kuten en minäkään, eli meillä oli kevyet autot. Hän kuulemma kuoli. Oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut, ennen kuin meinasi viedä minutkin.

Onneakin oli matkassa: ambulanssi tuli pari minuuttia kolarin jälkeen. Pakarinen kaivettiin ulos autosta, ja häntä lähdettiin kiidättämään Kuopioon sairaalahoitoon.

– Oikea käsi ja niska toimivat, mutta lista ruhjeista oli pitkä. Lääkärit välillä nauroivat. Ehkä he ihmettelivät, miten tuo on vielä hengissä, mutta tässä sitä ollaan.

Onnettomuuden vuoksi Pakarisen polvilumpio murtui neljään osaan.

– Kuopiossa lääkäri kysyi: polvi vai golf. Sanoin, että polvi ja golf. Polvi operoitiin. Käveleminen tuottaa tuskaa, koska vasen kantaluu kääntyi 45 astetta, ja toiseen jalkaan tuli murtuma. Olen tupakoiva diabeetikko, jolloin raajoihin ei juuri kosketa. Kun pääsin pois sairaalasta, en tiennyt näistä. Kukaan ei ollut kertonut, että poika, sinä et nyt kävele kovin lujaa. Olenkin kävellyt hissunkissun. Ja pelannut golfia.

Mitä nyky-Hapsiainen tekisi?

Ohjelmana Hapsiainen oli hillitty ja hiljainen – ainakin nykyisiin lastenohjelmiin verrattuna. Uppoaisivatko Hapsiaisen seikkailut nykylapsiin?

– Luulen, että ohjelma olisi vähän elävämpi. Siinä olisi äänellistä plim-plommia, ja Hapsiainen ehkä reagoisi enemmän kaikkiin maailman ilmiöihin. Sehän oli hyvin hiljainen ohjelma. En tiedä, miten se tänä päivänä menisi ja millä pohjalla se pitäisi luoda. Miksei se menisi. Ainakin se olisi erilaista!

Mitä nyky-Hapsiainen tekisi?

– Enpäs ole ajatellut asiaa! Kattava vastaushan on, että kaikenlaista!

Kysymykseen Hapsiaisen comebackista Pakarisella on vastaus valmiina.

– Ainakin harkitsisin vakavasti. Ehkä suostuisinkin!