Mistä ratkaisu suomalaisten lihomiseen? "Kestäisi 160 vuotta käydä läpi edes Helsingin ja Uudenmaan lihavat"

Tervetuloa Suomeen. Täällä työikäisistä miehistä kaksi kolmasosaa ja naisista lähes puolet on lihavia.  Joka viides suomalainen aikuinen on lihava.

– Suomi on lähellä keskitasoa lihavuuden osalta, mutta Pohjoismaihin verrattuna olemme kärkisijalla. Ylipainosta aiheutuu ihmiselle henkilökohtaista terveyshaittaa ja myös terveydenhoitokustannuksia, koska liitännäissairauksia tulee ylipainon mukana, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja ja kansanedustaja Tuula Haatainen kuvaa keskustelutilaisuudessa liikalihavuuden hoidosta.

Jenkkien lihavuusepidemiasta on kohistu jo vuosia. Silti kehityssuunta ei ole menossa parempaan suuntaan – ehei, ei suinkaan.

– Näemme, että lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat pitkällä aikavälillä yleistyneet. 8.- ja 9.-luokkalaisista pojista lähes joka viides, tytöistä joka kahdeksas on ylipainoinen. Tiedämme, että kun ylipaino on lapsuusiässä todellisuutta, se tahtoo seurata koko elämän, ja siihen on entistä vaikeampaa puuttua, Haatainen jatkaa.

Tilasto vuodelta 2015

Alle 35-vuotiaat ovat lihoneet eniten

Aikuisten lihominen tosin on viime vuosina tasaantunut. Ongelma ei silti ole kadonnut. Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen vahvistaa saman: suomalaiset ovat lihoneet.

–  Mielestäni mielenkiintoista on se, että kun kävimme Meilahden sairaalan potilaita läpi 1980-luvun alusta, meille hoitoon pyrkineet ovat lihoneet vielä rajummin kuin koko väestö miesten ja naisten osalta. Keskimääräiset painot ovat 150 kiloa, jos miehet ja naiset laskee yhteen, Pietiläinen kuvaa keskustelutilaisuudessa liikalihavuuden hoidosta.

– Alle 35-vuotiaat ovat lihoneet kaikkein eniten. Erityisesti miehissä tämä näkyy Suomen väestötasolla. Nuoret miehet ovat lihoneet, mutta lihavat nuoret miehet lihovat vieläkin enemmän.

Kun lihominen karkaa käsistä, hoitaminen vaikeutuu. Lihavuus aiheuttaa lääketieteellisesti paljon ongelmia, joita kutsutaan liitännäissairauksiksi. Ne koskettavat koko elimistöä – päästä varpaisiin.

– On paljon aineenvaihduntaan liittyviä sairauksia, kuten diabetesta, rasvamaksaa ja sydänsairauksia, ja mekaanisia sairauksia, jotka näkyvät ja tuntuvat ensimmäisenä: esimerkiksi niveliä kolottaa. Lihavuuteen liittyy myös aivan erilaisia mekaanisia, haasteellisempia ja ehkä häpeällisempiäkin ongelmia, kuten virtsan ja ulosteen karkailua. Sitten ovat mentaaliset asiat, sillä lihavuus yhdistyy masennukseen ja ahdistukseen. Masennus myös lihottaa.

Jokaisella lihavalla ei tosin ole kaikkia ongelmia, eikä lihavuus aina tuota liitännäissairauksia. Siksi ei saa yleistää.

Jotakin lihavuudelle pitäisi kuitenkin tehdä.

Kestäisi 160 vuotta käydä läpi HUS-alueen lihavat

Helsingissä on paljon lihavia, koska väestöpohja on suuri. Jos Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin työikäiset aikuiset lihavat laskee yhteen, heitä on 160 000.

Käypä hoito -suositukset

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lihavuuden hoidolle terveydenhuollossa on omat suosituksensa, jonka voit lukea osoitteessa kaypahoito.fi.

– Se on suuri määrä. Periaatteessa he kaikki kuuluvat Käypä hoito -suosituksen hoidon piiriin. Teimme selvityksen, paljonko näitä henkilöitä hoidetaan, ja se oli surullista katsottavaa. Ryhmähoitoon pääsi vuositasolla vuonna 2010 noin 600 henkeä. Vuonna 2016 luku on ehkä 700–800. Leikkaukseen pääsee suurin piirtein 200 vuodessa. Eli pystymme näistä 160 000 aikuisesta saamaan jollain tavalla hyppysiimme noin tuhat henkeä vuodessa. Se on tietenkin aivan liian vähän, ja kestäisi 160 vuotta käydä läpi edes nykyiset lihavat, puhumattakaan lapsista ja nuorista, Pietiläinen sanoo.

Vaikka hoitosuositukset ovat olemassa, kaikissa sairaaloissa tai terveysasemilla ei ole hyvin määriteltyjä hoitopolkuja lihavuuden hoitoon. Esimerkiksi painonhallinnassa auttavia ryhmiä saatetaan perustaa innokkaasti, mutta lopulta ne kuihtuvat pois; kun terveyskeskus on auki kahdeksasta neljään, ei työssäkäyvä aikuinen pääse ryhmään.

HUS

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on jaettu sairaanhoitoalueisiin. Suurin näistä on HYKS-sairaanhoitoalue Helsingissä. Muut ovat Hyvinkään, Lohjan, Länsi-Uudenmaan ja Porvoon sairaanhoitoalueet.

Tilalle on haettu uudenlaisia palveluja, kuten Verkkopuntari.fi, joita voi käyttää vapaa-ajalla. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kehittää Painonhallintatalo.fi- verkkopalvelua, jonka on tarkoitus helpottaa lihavuuden hoitoa ja saada entistä useampi hoidon piiriin. Palvelu avautuu huhti–toukokuussa vuonna 2016.

Pietiläisen mukaan on suorastaan järjetöntä, että Suomen kokoisessa maassa lihavuuden hoitokäytännöt vaihtelevat todella paljon.

– Lihavuuden hoito on täysin standardoitavissa, ja siihen voi tehdä modifikaatiota jokaisen kunnan resurssien mukaan. Jokaisen terveyskeskuksen ei tarvitsisi keksiä ryhmähoitosapluunaa uudestaan, vaan samaa mallia voisi ujuttaa niihin terveyskeskuksiin, joissa resurssit riittävät.

Niin – ne resurssit. Mistä saadaan resursseja lihavuuden hoitamiseen?

Aluksi pitäisi tunnistaa hoidon esteet, jotka piinaavat terveyskeskuksia. Esimerkiksi monen elämää helpottava takaisinsoittojärjestelmä saattaa olla este lihavuuden hoitamiselle.

– Takaisinsoittojärjestelmän takia terveydenhoitajat, jotka haluaisivat tehdä elämäntapahoitoa, kertovat joutuvansa valitettavasti istumaan puhelimessa suuren osan päivästä, Pietiläinen kuvaa.

Tärkeintä olisi kuitenkin kouluttaa alan ammattilaisia muun muassa lihavuuden eri hoitomuotoihin, lihavuusleikkauksiin ja lihavuuden psyykkisiin haasteisiin.

– Sitä, että terveyskeskukset tai kaupungit itse kouluttaisivat henkilökuntaa, ei vain yksinkertaisesti ole tapahtunut. Mielestäni firmojen kanssa tehty yhteistyö on tärkeää koulutusmielessä. Esimerkiksi lääkefirman kohdalla kyse ei ole lääkemarkkinoinnista, vaan yleisestä koulutuksesta. Sponsorilla on oma puheenvuoronsa, mutta asiantuntija kouluttaa asiaa. Systemaattinen koulutusohjelma olisi tärkein.

Pietiläinen pääsi käymään kandalaisessa lihavuuskeskuksessa, jota hän kutsuu "maailman parhaaksi". Paikalla oli 30 hengen tiimi hoitamassa potilaita. 

Tilasto vuodelta 2013

– Siihen kuului eri alojen lääkäreitä, ei pelkästään sisätautilääkäreitä ja kirurgeja. Siellä oli ravitsemusterapeutti. Se on se tiimi, jolla me pyörimme: on kirurgi, sisätautilääkäri ja ravitsemusterapeutti. Jos olemme onnekkaita, on pienenpieni siivu fysioterapeutista, joka on liian vähäistä, sanoo.

Suomesta puuttuu liikuntaa valmentava kontakti, joka voisi olla myös joku muu kuin fysioterapeutti. Myös psykologista osaamista kaivataan lisää.

– Kanadan keskuksessa oli toimintaterapeutteja, sosiaalihoitajia, kymmenen erilaista ammattinimikettä. Kun tätä ei ole, meidän pitää itse yrittää olla sosiaalihoitajia ja käyttää keittiöpsykologiaa. Se on ongelma, Pietiläinen toteaa.

– Mitä hyötyä pintariipaisusta on? Joskus kerta ravitsemusterapeutilla on juuri se hyvä, viimeinen asia, jota tarvitaan. Harvemmin se kuitenkaan toteutuu niin. Siellä käydään kuuntelemassa samat jorinat, jotka on ennenkin kuultu, ja missä on varsinainen tuki pitkäaikaiselle toteutukselle? 

Suomen Lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borg uskoo myös, että lihavuuden hoidon opettelemisessa on vielä työsarkaa.

– Omia painoasiakkaitani usutan osaavampaan terapiaan tai työnohjaukseen. Uniosaajiakin pitäisi olla. Nämä ovat kriittisiä paikkoja, eivät sellaisia, jotka vain "olisi kiva olla”, Borg kuvaa keskustelutilaisuudessa liikalihavuuden hoidosta.

Toinen ongelma on kontaktien määrä hoidon aikana. Kuinka monta kertaa kuukaudessa, jopa viikossa, lääkärillä tai hoitajalla voisi käydä? Koska hän voisi soittaa? 

– Kontaktoinnin määrä varmasti vaihtelee. Jos puhutaan lihavuuden hoidosta ja otetaan potilaaseen 2–3 kontaktia, se voi riittää, jos ongelma ei ole paha. Jos on yksi lääkäri ja pari ravitsemusterapeuttia, vaikeimmissa kokonaisuuksissa se ei riitä, Borg sanoo.

Moni avuntarvitsija ei tiedä, mihin menisi

Moni painonsa kanssa painiskeleva on kokeillut sopat, patukat ja kaikenlaiset dieetit moneen kertaan. Jotkut etsivät uutterasti apua, kunnes luopuvat. Moni avuntarvitsija ei oikeastaan tiedä, mihin menisi vaatimaan tukea.

– Ihminen on ehkä huomannut, ettei lääkärillä terveyskeskuksessa ollut tarjota mitään. Lääkärillä voi olla työparina hoitaja, muttei hoitaja pysty ottamaan kaikkia potilaita yksilölliseen ohjantaan. Tarjonta supistuu niin pieneksi, ettei lopulta ole enää edes kysyntää, Kirsi Pietiläinen sanoo keskustelutilaisuudessa.

Hän toivoo myös muutosta asenneilmapiiriin: positiivisella viestinnällä voisi aiheuttaa positiivista painetta, jotta hoitoa olisi pakko järjestää.

– Ja kun hoitoa järjestetään, yhtä aikaa tiedotetaan siitä. Ettei käy niin, että kun ryhmä lopulta saadaan pystyyn, ei ole tulijoita, koska kukaan ei tiedä, että jotakin hyvää on saatu aikaan.

Keskustelutilaisuus liikalihavuuden hoidosta järjestettiin 10.2. Puhumassa olivat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen sekä ravitsemusasiantuntija Patrik Borg Suomen Lihavuustutkijoista, HUS:in lihavuuskeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen Lihavuus- ja metaboliakirurgian yhdistyksestä, puheenjohtaja Mervi Tarpio Suomen Lihavuusleikatut LILE ry:stä sekä ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka Suomen Diabetesliitosta.