Suomi on pääsemässä muiden Pohjoismaiden kanssa osaksi Naton Norfolkin esikuntaa. MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki kertoo, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Suomen asema Naton komentorakenteissa on selkiytynyt.
Nato on päättänyt, että Suomi yhdessä Ruotsin kanssa sijoitetaan Yhdysvaltain Norfolkin yhteisoperaatiokeskuksen alaisuuteen.
Suomeen on myös tulossa maavoimien alaesikunta sekä kiertäviä Naton joukkoja. Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Suomi on nyt saanut läpi tavoitteensa.
Suomi on toivonut, että kaikki Pohjoismaat pääsisivät pohjoisen Atlantin ja Jäämeren operaatioista vastaavan Norfolkin johtoportaan alle. Häkkäsen mukaan tämä helpottaa yhteispohjoismaista puolustussuunnittelua.
Ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki kertoo, että Pohjoismaihin syntyy oma, vahva linnake, jota Suomi ja Pohjoismaat ovat halunneet.
– Sillä on omat, täysin ilmeiset etunsa. Ihan tuolla pohjoisessa voisi sanoa arktisen alueen olevan maantieteellisesti yhteispuolustukseen luonnollista aluetta.
Katse kääntyy länteen
– On siinä kysymysmerkkejäkin, kun emme ole Baltian kanssa saman komentokeskuksen alaisuudessa. Pietari on sijainniltaan Venäjän näkökulmasta luonnollinen puolustusalueen kohde.
Kivimäen mukaan Venäjän näkökulmasta katse kohdistuu Pietarin ympäristöön ja siinä mielessä yhteys Baltian kanssa olisi ollut luonnollinen.
– Mutta nyt sitten Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti saivat kaikki mitä halusivat ja se katse kääntyy länteen vahvasti.
Kivimäki kertoo, että Yhdysvaltain rooli Norfolkin esikunnan alaisuudessa on merkittävä. Tämä näkyy myös hävittäjävalinnoissa, joissa on Kivimäen mukaan ollut poliittinen aspekti ja sillä on haluttu yhteys nimenomaan Yhdysvaltoihin.
Tänään kuultiin myös, että Suomeen tulee maavoimien esikunta ja Naton läsnäoloa.
– Se tarkoittaa kiertäviä joukkoja.
Monissa muissa Itä-Euroopan maissa on pysyviä joukkoja.
– Heidän omat reservit ovat suppeammat kuin Suomessa. On ehkä ajateltu, että Suomessa on niin vahva oma armeija, että tällaisia pysyviä joukkoja ei sitten ehkä tarvita. Maavoimien esikunta sinne on siis tulossa. Ruotsi saa todennäköisesti logistiikan ja Norja ilmavoimien vetovastuun. Merialuetta operoidaan sitten yhteisvastuullisesti, Kivimäki sanoo.