Mitättömän näköisestä miehestä tuli Suomen tunnetuin hurmuri – Huijasi naisilta jopa lakanat ja tyynynpäälliset

Auervaara-käsitteen tuntevat kaikki, mutta harvempi tuntee Auervaara-nimisen miehen tarinan. 50 vuotta sitten kuolleen Ruben Oscar Auervaaran seikkailunhohtoisessa tarinassa on synkkä alavire.

Nimen taakse kätkeytyy erikoinen ja jopa ahdistava tarina ihmisestä, jonka varastamis- ja huijaamisvimma vei yli 20 vuodeksi vankilaan ja vankimielisairaalaan. Se ajoi miehen lopulta itsemurhaan.

Lapsuus tupakkatehtaan varjossa

Auervaara syntyi 110 vuotta sitten Turussa ruotsinkieliseen perheeseen.

Syntyjään Auervaara tunnettiin nimellä Ruben Oskar Jansson. Hänellä oli elämänsä aikana myös kolme muuta nimeä, lukuisten valenimien lisäksi: Ruben Oskar Auervaara, Risto Oskari Karnas ja Erik Kristian Jansson.

Auervaaran isä oli merimies ja tupakkatehtailija Rettigin varastomestari ja huoltomies. Äiti oli kotirouva.

Rikoshistorian tutkija Timo Kautto kertoo kirjassaan Auervaara – aurinko- ja kevätmies, että Auervaaran lapsuus oli normaali, tai ainakaan Auervaaran myöhempään rikostaustaan syitä etsineet eivät löytäneet siitä selitystä.

Yksi Auervaaran parhaista lapsuusystävistä oli upporikkaan Rettigin poika. Koko Rettigin perhe piti hänestä ja yritti auttaakin esimerkiksi koulutuksen hankkimisessa, mutta ei siinä onnistunut.

Epärehellisyys vaivasi jo lapsena

Auervaara oli taipuvainen rötöksiin ja eriasteiseen epärehellisyyteen jo lapsena. Hänet pantiin heti kansakoulun jälkeen pahojen tapojen vuoksi koulukotiin, josta hän karkasi useita kertoja. Vankilaan Auervaara joutui ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana. 

Noin kolmikymppiseksi hänen tyypillisiä rikoksiaan olivat aikakaudelle tyypilliset voi-, vaate- ja tupakkavarkaudet sekä erilaiset huijaukset. Välillä Auervaara kulki paikkakunnalta toiselle kuin riivattuna petoksia tehden. 

– Hän näyttää rötöstelleen jatkuvasti ja kaikkialla missä liikkui, jäi aina välillä kiinni, tunnusti kuulusteluissa yleensä kaiken, kuunteli tuomion ja osti menolipun seuraavalle paikkakunnalle, Kautto kirjoittaa Auervaara-elämäkerrassaan.

Oivallisena valehtelijana Auervaara osasi tehdä vaikutuksen niin naisiin kuin miehiinkin. Kautto kertoo erään Auervaaran vankilatutun muistelleen Auervaaran olevan ”hieno mies, jolla ei ollut ollenkaan omaatuntoa”. Toisen vankilatoverin mukaan Auervaara oli ”harvinaisen miellyttävä ja reilu mies”.

Särki lukuisia sydämiä

Valtakunnan julkkiksesi Auervaara nousi petkuttamalla rahaa naisilta, joiden kanssa hän teeskenteli olevansa menossa naimisiin. Naiset hän löysi lehti-ilmoitusten avulla.

Auervaaran kirveenvaihtoilmoitus Uusi Suomi -lehden Henkilökohtaista-palstalla vuonna 1954:

”Sivistynyt 47-v., raitis ja kunnollinen POIKAMIES, joka ei juo eikä tupakoi ja jonka niin taloud. kuin yhteisk. asema on hyvä, toivoisi tällä tavoin tutustuvansa sellaiseen todella naiselliseen neitoon, tai leskirouvaan, jolle oma kaunis koti olisi kullan kallis. Vaitiolo kunnia-asia ja arv. vast. viikon aikana U.S:n kontt. nimim. ”Kaupunkiosake malli 54.”

Ulkonäkönsä perusteella Auervaara ei olisi naisia välttämättä koukkuun saanutkaan. Aikalaistensa mukaan hän oli ”pienikokoinen, vankkarakenteinen, kasvoiltaan turpea ja kaiken kaikkiaan mitättömän näköinen mies”. 

Hän oli kuitenkin myös hyväntuulinen, sujuvakäytöksinen, karismaattinen ja sanavalmis. Niillä ominaisuuksilla oli tietenkin suuri merkitys huijausten onnistumiselle.

Auervaara valitsi naisista uhreikseen ne, jotka olivat varakkaimpia ja vaikuttivat helposti petettäviltä. Uhreista monet olivat akateemisesti koulutettuja.

– Naisen viehätysvoima ei siinä vaa’assa painanut; kyse oli puhtaasti liikeasioista, Kautto toteaa kirjassaan.

Loi mielikuvan äveriäästä herrasmiehestä

Auervaara käytti kontakteja luodessaan tehokeinona muun muassa lavastettuja valokuvia.

Hän kuvautti itsensä esimerkiksi lentäjän univormussa ja hotellin pianon ääressä. Hotellikuvan hän väitti olevan omistamastaan kartanosta. 

Auervaaran lehti-ilmoitukset olivat usein varsin samanlaisia. Hän tapasi esittäytyä esimerkiksi varakkaana herrasmiehenä, kuten Uusi Suomi -lehdessä vuonna 1954 julkaistussa kirjeenvaihtoilmoituksessa: 

”Sivistynyt 47-v., raitis ja kunnollinen POIKAMIES, joka ei juo eikä tupakoi ja jonka niin taloud. kuin yhteisk. asema on hyvä, toivoisi tällä tavoin tutustuvansa sellaiseen todella naiselliseen neitoon, tai leskirouvaan, jolle oma kaunis koti olisi kullan kallis. Vaitiolo kunnia-asia ja arv. vast. viikon aikana U.S:n kontt. nimim. ”Kaupunkiosake malli 54.”

Auervaara antoi ymmärtää sijoittavansa itse kulloinkin puuhaamaansa aviohankkeeseen suuria summia. Jonkin yhteensattuman tai aikatauluongelman takia hän kuitenkin ”joutui” pyytämään nuorikoltaan pientä suoritusta. 

Hän pyysi rahaa nimenomaan lyhyeksi laina-ajaksi, ja kyse oli vain ”tulevan yhteiselämän valmistelusta”. Kiikarissa oli esimerkiksi edullinen asunto- tai kalustekauppa. 

Kautto kertoo, että muutamassa viikossa uhrin koko elämä oli kääntynyt päälaelleen. Hän oli sijoittanut aviohankkeeseen jo niin paljon rahaa, että ei voinut perääntyä. 

”En vienyt keneltäkään kaikkea”

Todellinen kuuluisuus Auervaarasta tuli tammikuussa 1945, jolloin rikospoliisi julkaisi maan suurimmissa päivälehdissä hänen kuvansa ja ilmoituksen, jossa huijausten uhreja pyydettiin ilmoittautumaan. Myöhemmin samana vuonna oikeuslääkäri diagnosoi Auervaaran psykopaatiksi.

Aurvaara julkaisi muistelmakirjansa Nainen oli kohtaloni vuonna 1953. Hän korostaa siinä, ettei vienyt keneltäkään kaikkea omaisuutta. 

Kautto päättelee, että mistään kohtuuharkinnasta ei kuitenkaan ollut kyse.

– Ruben otti kaiken, minkä irti sai. Kaikki tuntuu kelvanneen – pyyhkeistä naisten koruihin, kirjoista obligaatioihin. Eräältä naiselta hän eri tekosyillä ”lainasi” muun muassa kultakellon, kaksi sormusta, täytekynän, metsästyskiväärin, kuusi lakanaa, tyynynpäällisen, pyyhkeen, lakikirjan, kalastusvälineitä ja vapaussodan muistomitalin. Mieluisinta oli kuitenkin raha.

Noloja hetkiä ja krokotiilin kyyneleitä

Kauton mukaan 1940–50-lukujen lehtijutuista sai sen käsityksen, että suuria ja kauniita lupailevien lipeväkielisten herrojen uhriksi joutuneet naiset ansaitsivatkin tulla hiukan puijatuiksi.

Rikoshistorian tutkijan mukaan Auervaaralle mikään ei ollut liian vähäpätöistä varastettavaksi. Eräältä naiselta hän eri tekosyillä ”lainasi” muun muassa kultakellon, kaksi sormusta, täytekynän, metsästyskiväärin, kuusi lakanaa, tyynynpäällisen, pyyhkeen, lakikirjan, kalastusvälineitä ja vapaussodan muistomitalin.

Uhreille huijausten paljastuminen oli tietenkin äärimmäisen noloa ja alentavaa. 

Kaikkiaan Auervaara tuomittiin vajaan 20 naisen petkuttamisesta Suomessa ja Ruotsissa. Hän sai syytteen myös kuolemantuottamuksesta erään uhrin tehtyä itsemurhan.

Kaikista rötöksistään Auervaara ei edes jäänyt edes kiinni tai tuomittu. Timo Kautto kertoo kyynelten olleen Auervaaran ”järein ase” monen jutun loppuselvittelyn aikana. Ne vetosivat etenkin naisiin.

– Mitään sipulikyyneleitä ne eivät olleet, sillä Ruben oli koko elämänsä aikana hyvin herkkä ihminen, myös silloin, kun tunteiden näyttämisellä ei voinut hankkia minkäänlaista hyötyä, Kautto toteaa.

Hirttäytyi putkassa

Onnekkaimmat Auervaaran uhreista selvisivät hetkellisellä häpeällä, mutta monen elämä oli varmasti loppuiäksi tahrattu. Ainakin luottamus miehiin oli kärsinyt kovan kolauksen.

Auervaaralle ei itselleenkään käynyt lopulta hyvin.

Mies löytyi toukokuussa vuonna 1964 Helsingin rikospoliisin pidätyssellistä kuolleena. Auervaaran uskottiin hirttäytyneen, koska hän pelkäsi joutuvansa taas vankilaan. 

Jotkut tosin olivat sitä mieltä, että Auervaaralle katkeroituneet hämärämiehet tappoivat hänet ja lavastivat kuoleman itsemurhaksi.

Lähde: Timo Kautto: Auervaara – aurinko ja kevätmies (Edita 1999.)