Kun menit naimisiin, tuskin ajattelit, että oma liittosi päätyisi tilastoissa siihen noin 40 prosenttiin, jotka loppuvat eroon. Juuri niin nyt on kuitenkin käymässä. Tunteiden myllerryksen keskellä pitäisi osata hoitaa käytännön asiatkin. Miten avioeron saa? Mitä ihan tarkalleen pitää tehdä? Vastaava lakimies Jan-Olof Nyholm psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridicasta antaa ohjeet.
Olen päättänyt yksin, että haluan avioeron. Mitä pitää tehdä ensimmäiseksi, jotta prosessi lähtee liikkeelle?
Virallinen avioeroprosessi alkaa avioerohakemuksen jättämisestä käräjäoikeuteen. Hakemusta ei laadita itse vapaamuotoisesti, vaan sitä varten löytyy valmis pohja netistä.
Kun hakemus on täytetty ja allekirjoitettu, se toimitetaan oman paikkakunnan käräjäoikeuteen – yksin eroa hakiessa kahtena kappaleena. Kaikkien käräjäoikeuksien yhteystiedot paikkakunnittain löytyvät täältä. Hakemuksen voi toimittaa käräjäoikeuteen joko kirjeitse, sähköpostitse, faksilla tai kävelemällä itse käräjäoikeuden kansliaan ja jättämällä sen sinne.
Kun eroa hakee yksin, avioeroprosessin pakollinen puolen vuoden harkinta-aika lähtee juoksemaan vasta, kun tuomioistuin on toimittanut hakemuksen tiedoksi vastapuolelle eli puolisolle, josta eroa haetaan. Tyypillisesti tässä tiedonannossa menee noin kaksi–kolme viikkoa.
Olemme päättäneet yhdessä, että haluamme avioeron. Mitä pitää tehdä ensimmäiseksi, jotta prosessi lähtee liikkeelle?
Jos eroa haetaan yhdessä, toimitaan muuten samalla tavalla kuin yksin eroa hakiessa, paitsi että molemmat allekirjoittavat erohakemuslomakkeen eikä lomakkeita tarvitse toimittaa käräjäoikeuteen kuin yksi kappale. Yhdessä eroa hakiessa myös pakollinen puolen vuoden harkinta-aika lähtee juoksemaan heti, sillä mitään tiedonantoa toiselle osapuolelle ei tarvitse erikseen tehdä.
Avioerohakemus toimitetaan käräjäoikeuteen yksin tai yhdessä.
Pitääkö avioeron hakemista perustella lomakkeessa jotenkin?
Ei pidä. Järjestelmä muuttui tältä osin Suomessa jo 1980-luvulla. Ennen avioerohakemuksissa saatettiin meilläkin nostaa esiin esimerkiksi uskottomuuden kaltaiset syyt, mutta nykyään mitään syytä eroon ei enää tarvitse ilmoittaa.
Tarvitseeko avioeron hakemiseen juristia, vai voiko sen hoitaa ihan yksin?
Eron hakemisen voi hoitaa yksin ilman juristia.
Silti etenkin, jos liitossa on yhteisiä lapsia, kannattaa miettiä, olisiko juristia järkevää ainakin konsultoida. Juristin ei välttämättä tarvitse olla mukana koko prosessin ajan, mutta eroavan voi olla hyvä saada rationaalista ja objektiivista näkemystä esimerkiksi siihen, miten lasten ja omaisuuden osituksen kaltaisten asioiden kanssa menetellään.
Lue myös: Onko ihminen tarkoitettu yksiavioiseksi? ”Aina emme onnistu kasvamaan sen oman kumppanin kanssa”
Jos juristin palkkaa, sitä ei yleensä kannata julistaa toiselle riidan keskellä huutaen, kuinka ”tämän hoitavat sitten minun lakimieheni”. On aina haastavampaa saada myöhemmin sovinto aikaiseksi, jos on jo tullut sanottua paljon pahaa. Yleensä runsaan riitelyn jälkeen tilanteilla on myös tapana lukkiutua.
Hyvä lakimies yrittää hoitaa avioeron niin sovinnollisesti kuin mahdollista. Siinä säästää paitsi rahaa, myös jälkikasvua. Monesti eroavilla pareilla on edessä vielä hyvin monta vuotta lasten asioiden yhteistä hoitamista. Jos sen alkutaipaleen saa käyntiin ilman hirveitä riitoja, se on hyvä juttu kaikkien kannalta.
Jos juristin palkkaa, niin missä vaiheessa eroprosessia se kannattaa tehdä?
Voisi jopa suositella, että silloin, kun tulee mieleen, pitäisikö minun erota. On hyvä selvittää, mitä se oikeudellisesti tarkoittaa ja ennen kaikkea, miten se kokonaisvaltaisesti vaikuttaa lapsien ja sinun omaan elämään. Lisäinformaatio voi auttaa harkitsemaan päätöksiä ja valmistautumaan raskaaseen prosessiin. Juristin voi kuitenkin palkata myös vaikka vasta sen jälkeen, kun ensimmäisen vaiheen erohakemus on jo jätetty.
Joskus juristin tapaaminen voi saada ihmisen harkitsemaan avioeroa uudelleen. Aika moni erohakemus jätetään nopeassa tunnekuohussa. Kun se pyörä on alkanut pyöriä, sitä onkin jo vaikeampi pysäyttää – on jo tullut sanottua niin paljon.
Joskus eroavat puolisot pyytävät samaa juristia hoitamaan molempien asioita. Niin voi tehdä, mutta pitää muistaa, että silloin juristi ei voi olla yksin kummankaan puolella. Joskus on parempi, että haetaan yksilöllisiä neuvoja. Silloin voi olla varma, että oma oikeudellinen avustaja keskittyy siihen, minkä sinä koet tärkeäksi.
Naimisiin menoon vaaditaan kaksi, mutta avioeron saa yksinkin.
Juristiksi kannattaa valita henkilö, joka hoitaa asiaa saman tyyppisesti kuin itse hoitaisi. Jos ei ihan hirveästi halua riidellä, ei kannata palkata sellaista juristiakaan, joka haluaa. Lopputuloksessa ratkaisee kokonaisuus eivätkä yksittäiset yksityiskohdat. Hyvien asianajotapojen mukaan lähtökohtana on aina se, että ensisijaisesti pyritään hakemaan ja edistämään sovinnollista ratkaisua.
Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun avioerohakemus on toimitettu käräjäoikeuteen? Mitä minun tai meidän pitää seuraavaksi tehdä?
Avioerohakemuksen jättämisestä alkaa puolen vuoden harkinta-aika. Tätä prosessin ensimmäistä vaihetta kutsutaan avioeron ”vireille laittamiseksi”.
Eroprosessin toiseen vaiheeseen voidaan edetä aikaisintaan puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen. Toisessa vaiheessa haetaan lopullista eroa.
Jos molemmat tai jompikumpi edelleen puoli vuotta ensimmäisen hakemuksen jälkeen haluaa eron, he tai hän jättää käräjäoikeuteen lopullisen avioerohakemuksen. Lomake on sama kuin edellisellä kerralla, mutta nyt siitä täytetään toisen vaiheen kohta.
Lopullista avioeroa on haettava ennen kuin ensimmäisen vaiheen lomakkeen jättämisestä tai tiedoksiannosta vastapuolelle ehtii kulua vuosi. Mikäli vuosi tulee täyteen ilman, että käräjäoikeuteen toimitetaan toisen vaiheen erohakemusta, eroprosessi raukeaa ja pari pysyy paperilla naimisissa.
Mikäli lopullista eroa ei haeta yhdessä vaan yksin, oikeuslaitos toimittaa jälleen toisen osapuolen hakemuksen tiedoksi vastapuolelle. Tässä voi kulua jälleen noin kaksi–kolme viikkoa. Sen jälkeen avioero myönnetään ja ihminen on virallisesti eronnut, myös kaikissa virallisissa lomakkeissa. Tieto avioeroon tuomitsemisesta tulee molemmille osapuolille kirjeitse.
Avioeron harkinta-aika on minimissään puoli vuotta, enimmillään vuoden.
Voiko toinen osapuoli estää avioeron?
Ei voi. Jos eroa hakee yksin, tuomioistuin kyllä yleensä kysyy vastapuolelta erohakemusta tiedoksi antaessaan, mitä mieltä hän asiasta on. Mutta oli toinen osapuoli mitä mieltä tahansa, se ei käytännössä muuta asiaa mihinkään itse avioeron suhteen. Tiedoksiannon jälkeen eron harkinta-aika lähtee pyörimään, vaikka toinen vastustaisi sitä, ja lopullinen ero tuomitaan aikanaan, vaikka toinen vastustaisi sitä.
Avioerohakemuksessa on kohta ”muut vaatimukset perusteluineen”. Mitä siihen kuuluu kirjoittaa?
Tässä kohdassa viitataan liitännäisvaatimuksiin. Niillä tarkoitetaan yleensä yhteisten lasten huoltajuutta, tapaamisoikeuksia, elatusapua sekä avioparin yhteisen omaisuuden osittamista ja yhteiselämän purkamista koskevia asioita.
Jos eroava pari esimerkiksi asuu saman katon alla eikä pääse sopuun siitä, kuka siihen asuntoon jää, niin erohakemuslomakkeessa voi esittää ”yhteiselämän purkamista” eli että toinen muuttaa asunnosta pois.
Näiden liitännäisvaatimusten ei kuitenkaan tarvitse olla selvillä vielä siinä akuutissa vaiheessa, kun ensimmäisen vaiheen avioerohakemuksen jättää. Jos niihin ei ota kantaa eivätkä asiat selkiinny keskenään sopimalla, niihin palataan erikseen myöhemmin. Lapsiperheelliset saattavat esimerkiksi käydä ensin keskusteluja lastenvalvojan tai juristin kanssa.
Lue myös: Miten lapselle kerrotaan avioerosta? ”Lapsella on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan”
Meillä on puolisoni kanssa yhteisiä lapsia. Pitääkö tämä huomioida jotenkin jo avioerohakemusta täytettäessä?
Kuten edellä kerrottiin, yhteisiä lapsia koskevat asiat voi – mutta niitä ei täydy – kirjata erolomakkeessa kohtaan ”muut vaatimukset perusteluineen”. Jos esimerkiksi vaadit, että lapset jäävät asumaan sinun luoksesi, sinun pitää perustella se erillisessä liitteessä. On kuitenkin tavallista, että nämä vaatimukset esitetään myöhemmin kokonaan erillisellä hakemuksella.
Meillä on puolisoni kanssa yhteisiä lapsia. Olemme yksimielisiä heidän huoltajuus-, tapaamis- ja elatusmaksuasioistaan. Voimmeko sopia näistä järjestelyistä keskenämme, vai pitääkö ne käydä läpi jotakin virallista reittiä?
Vanhemmat voivat päättää lapsiaan koskevista asioista myös tuomioistuimen ulkopuolella keskenään.
Kannattaa kuitenkin huomata, että tällainen keskinäinen sopimus ei ole juridisesti pätevä. Jos riitoja myöhemmin tuleekin, asioista on taas vaikeampi sopia kuin jos ne olisi kirjattu juridisesti pätevästi jo ennen välien tulehtumista.
Osa eroavista pareista päätyy laatimaan kirjallisen sopimuksen lasten asioista lastenvalvojan kanssa. Jokaisella kunnalla on omat lastenvalvojansa. He ovat virkamiehiä, jotka eivät kuitenkaan voi määrätä mitään. Lastenvalvoja ainoastaan vahvistaa vanhempien yhteiset päätökset tai – pitäessään niitä lapsen edun vastaisina – jättää ne vahvistamatta. Lastenvalvojan vahvistama sopimus rinnastetaan oikeuden päätökseen ja on juridisesti pätevä.
Juristit kuitenkin näkevät tilanteita, joissa lastenvalvojankaan vahvistama sopimus ei lopulta riitä. Esimerkiksi tapaamisoikeudet saattaa olla kirjattu sopimukseen niin laveasti, että kun aletaan käydä tarkemmin läpi vaikka sitä, kuka pitää milloinkin kesälomaa, saadaan aikaiseksi mehevä riita.
Ero kannattaa pyrkiä hoitamaan niin, että lapset kärsivät mahdollisimman vähän.
Myös lasten asumista koskevissa kysymyksissä juristi näkee, että vanhempia on joskus saatu hyväksymään ratkaisuja, joiden ei enää tänä päivänä pitäisi olla itsestään selviä. Aika monet miespuoliset asiakkaat esimerkiksi ajattelevat, etteivät he voi saada lasta luokseen asumaan, vaikka se olisi heidän mielestään paras vaihtoehto. Siksi he allekirjoittavat paperin, jota myöhemmin katuvat.
Kannattaa muistaa, että lähtökohtaisesti enää ei voida ajatella, että lapsi kuuluisi aina äidilleen. Poikkeuksena ovat ihan pienet vauvat, joilla tilannetta määrittävät imetyksen kaltaiset biologiset tarpeet. Lähtökohtaisesti molemmat vanhemmat ovat tasavertaisessa asemassa.
Meillä on puolisoni kanssa yhteisiä lapsia. Emme ole yksimielisiä heidän huoltajuus-, tapaamis- ja elatusmaksuasioistaan. Miten saamme sovittua järjestelyistä?
Lapsia koskevissa asioissa kannattaa yrittää päästä sopuun lastenvalvojan tai juristin avulla. Jos sopuun ei päästä, niin käytännössä joudutaan menemään oikeuteen. Tällöin molempien osapuolten on syytä palkata omat oikeudelliset avustajat. Mikäli yksityiseen avustajaan ei ole varaa, voi hakea oikeusapua, ja jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja oikeusapu myönnetään, valtio maksaa avustajan kustannukset osittain tai kokonaan.
Lue myös: Odotatko parisuhteelta liikoja? ”Yksi ihminen ei millään voi olla vastaus kaikkeen”
Asumme yhteisessä kodissa, josta kumpikaan ei halua muuttaa pois. Miten eron harkintavaiheessa ratkaistaan, kumpi eroavista osapuolista saa jäädä siihen asumaan?
Jos sopua ei löydy, niin avioerohakemuksen kohdassa ”muut vaatimukset perusteluineen” esitetään vaatimus yhteiselämän purkamisesta. Pyydetään siis tuomioistuinta päättämään, kumpi puolisoista saa toistaiseksi jäädä yhteiseen asuntoon asumaan. Omaa etuaan ajamaan on tällöin syytä palkata juristi.
Yksinkertaisimmillaan tuomioistuin tekee päätöksen sillä perusteella, kumpi tarvitsee asuntoa enemmän. Jos ja kun molemmilla osapuolilla on juristit, on yleensä myös kaksi kovin erilaista perustelua.
Jos parilla ei ole lapsia, tämän päätöksen tekeminen on tuomioistuimelle suoraan sanottuna erittäin haastavaa. Voi olla vaikea sanoa, kummalla tarve asua juuri tässä asunnossa on suurempi ja kumman on helpompi hankkia toinen asunto. Tämä on juuri sitä työtä, johon juristia tarvitaan. Juristi perustelee oman päämiehensä kannalta, miksi juuri hänen syynsä jäädä asuntoon ovat toiseen osapuoleen verrattuna erittäin painavat.
Jos parilla on lapsia, asumiskysymyskin on yleensä vähän yksinkertaisempi. Sinänsä yhteiselämän lopettamista ja lasten asumista koskevat kysymykset eivät ole juridisesti sidottuja toisiinsa, mutta käytännössä ne ovat samaa kysymystä. Tuomioistuin lähtee harvoin erikseen arvioimaan, kumpi jää yhteiseen kotiin ja kumman luokse lapset jäävät asumaan, vaan näitä asioita käsitellään yhdessä.
Suurin merkitys päätöksessä lapsiperheen kohdalla on sillä, kumman luokse tuomioistuin ainakin ensi alkuun katsoo lasten olevan parempi jäädä. Melkein poikkeuksetta lapset sitten jäävät tämän lähivanhemman kanssa siihen tuttuun kotiin.
Avioeroon voidaan tuomita ilman harkinta-aikaa, jos on väestörekisteriotteella todistettavissa, että pari on asunut erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta.
Miten yhteinen omaisuus jaetaan, jos ei ole avioehtoa eikä omaisuuden jakamisesta ole yksimielisyyttä?
Erohakemuksen kohdassa ”muut vaatimukset perusteluineen” voi heti erohakemuksen yhteydessä esittää käräjäoikeudelle vaatimuksen pesänjakajan määräämisestä omaisuuden ositusta varten. Omaisuuden osituksen voi käynnistää sitten, kun avioero on tullut vireille eli hakemus on jätetty yhdessä tai toisen osapuolen jättämä hakemus on toimitettu tiedoksi vastapuolelle.
Ositus on aina käynnistettävä, jos jompikumpi osapuoli sitä vaatii. Toisaalta osituksen tekeminen ei ole pakollista, jos kumpikaan osapuoli ei sitä vaadi. Silloin asioista sovitaan keskenään.
Omaisuuden osituksessa otetaan huomioon avioliiton aikana ja sitä ennen kertynyt omaisuus, mukaan lukien perinnöt, ellei perinnön jättäjän testamentissa ole lauseketta, jossa perinnön saajan puoliso on poissuljettu. Huomioon ei oteta avioeron vireille tulon jälkeen kertynyttä omaisuutta.
Jaetaanko kaikki omaisuus avioerossa tasan puoliksi?
Kumpikin puoliso saa pitää sen, mitä omissa nimissään omistaa. Varallisuusasema kuitenkin tasataan avioerossa. Eli se, jonka nettovarallisuus on suurempi, maksaa tasinkoa toiselle osapuolelle niin, että avioeron jälkeen molemmilla on nettovarallisuutta tasan saman verran.
Lue myös: Riitta, 72, on ollut yksin 30 vuotta – ”En ole mikään onnellinen sinkku – monessa asiassa tunnen olevani puolikas”
Oletetaan esimerkiksi, että A omistaa kaksi autoa ja B ei mitään eikä kummallakaan ole muuta omaisuutta. Tällöin A:n ei tarvitse luovuttaa toista autoaan B:lle, mutta hän joutuu luovuttamaan B:lle vastaavan suuruisen summan rahaa niin sanottuna tasinkona. Näin saadaan molempien netto-omaisuus samaksi.
Poikkeuksen muodostaa tietenkin tilanne, jossa puolisot ovat tehneet avioehdon.
Sen omaisuuden osalta, joka on yhteistä eli hankittu yhteiseen talouteen, omaisuus kyllä jaetaan. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi kodin irtaimistoa. Vaikka toinen olisi esimerkiksi huolehtinut kaiken elektroniikan ostamisesta ja toinen muista elämän perustarpeista, se on kaikki silti yhtä omaisuutta.
Kannattaa muistaa, että jos ruvetaan riitelemään juristien välityksellä siitä, kuka saa mitäkin pieniä esineitä, vaatimattoman omaisuuden hinta voi nousta aika kovaksi. Kannattaa ihan oikeasti miettiä, saisiko asian sovittua vaikka laputtamalla tavaroita vuoron perään. Muuten juristien tuntihinnat alkavat tulla päälle, ja sitä en suosittele kenellekään.
Välillä näkee, että parit riitelevät periaatteesta eivätkä näe, ettei se kannata oman intressin kannalta. Mutta kun tunteet ovat voimakkaat – vaikea kuvitella, että ne olisivat missään niin voimakkaat kuin liitossa, joka on rakkaudesta alkanut ja vihaan päättynyt –, niin joskus taisteluhenki on todella kova.
Varallisuussuhteiden purkaminen voi viedä jopa vuosia, jos yhteiseen sopimukseen ei päästä. Silloin prosessia edistämään tarvitaan myös oikeuden määräämä pesänjakaja, joka tietyiltä osin tekee päätöksiä itse.
Suomessa päättyy vuosittain eroon noin 13 000 avioliittoa.
Meillä on yhteinen asunto. Pitääkö se myydä, kun tulee avioero?
Puolisot vastaavat yhteisesti otetuista lainoista yhteisvastuullisesti. Asuntoa ei kuitenkaan välttämättä tarvitse myydä. Se riippuu siitä, päästäänkö ensinnäkin yhteisymmärrykseen siitä, minkä arvoinen asunto on. Sen jälkeen se riippuu siitä, onko jommallakummalla mahdollisuutta lunastaa toisen osuus asunnosta itselleen. Jos on, hän voi lunastaa sen. Tämä onkin fiksu vaihtoehto, sillä asunnon myynnistä markkinoilla menee esimerkiksi välityspalkkio.
Joskus sopuisissa eroissa vanhemmat ovat yksimielisiä siitä, että jompikumpi jää asumaan asuntoon, jotta lapset saisivat pysyä tutussa kodissa eikä heidän koko maailmansa muuttuisi. Sekin on arvo, jonka fiksut ihmiset ottavat erotessaan huomioon.
Jos harkinta-ajan kuluessa päätetään, ettei avioeroa halutakaan, pitääkö siitä ilmoittaa erikseen käräjäoikeuteen? Vai annetaanko harkinta-ajan tällöin vain raueta niin, ettei toisen vaiheen erohakemusta koskaan lähetetä?
Periaatteessa harkinta-ajan voi vain antaa raueta. Niin tapahtuu, jos toisen vaiheen hakemusta ei koskaan lähetetä.
Siinä mielessä eroaikeiden peruuntumisesta kannattaisi kuitenkin ilmoittaa, että erohakemuksen jättämisestä voi olla syntynyt muita oikeusvaikutuksia, jotka on hyvä saada raukeamaan: ehkä esimerkiksi omaisuuden ositus on jo aloitettu tai ehkä toiselle sattuu jotakin, mutta kun ollaan virallisesti eroprosessissa, niin kumppanin oikeudet eivät ehkä olekaan samanlaisia kuin aviopuolisolla olisi siinä tilanteessa.
Onhan se kokonaisuutenakin aika erikoista, jos on päätetty, että ei erota, mutta eron harkinta-aika pyörii silti.