Miten kohtelet itseäsi, kun kukaan muu ei kuule? Erika kuvaa naisia, jotka eivät usko olevansa kuvauksellisia: "Jos sen hyväksyy totuutena, se on pelottavaa"

Sen yhden asiakkaansa Erika Lind muistaa edelleen. Kyseessä oli 59-vuotias nainen.

Hän oli hyväksynyt sen, ettei ole kaunis.

– Hän sanoi: "Erika, mä tiedän, että mä en ole kaunis, mutta mä olen hyväksynyt sen". Se oli minulle ihan hirveä sokki, Erika muistaa nyt.

– Hän oli hyväksynyt sen, että toiset ihmiset ovat kauniita ja toiset eivät, ja hän kuuluu siihen kategoriaan, jotka vain eivät ole kauniita. Se on mielestäni pahin uhka: että tuosta uskomuksesta tulee identiteetti. On yksi asia ajatella, että ehkä en ole kaunis tai riittävä, mutta jos sen hyväksyy totuutena, se on pelottavaa.

Erika on valokuvaaja ja ja LCF Life Coach. Hän uskoo, että jokainen on kaunis. Erika on erikoistunut kuvaamaan naisia, jotka eivät usko olevansa kuvauksellisia.

Itsen mollaaminen opitaan lapsuudessa

59-vuotiaan tarina on kipeän tuttu. Jokainen löytää samanlaisen lähipiiristään. Itsen mollaamisen tavat opitaan yleensä jo lapsuudessa.

– Olet seurannut äitiäsi lapsesta asti: miten hän käyttäytyy peilin edessä, miten hän puhuu itsestään, muista naisista. Siitä tulee tapasi reagoida. Ihmisellä voi olla uskomuksia, että pitää olla tietyn kokoinen tai näköinen. Näitä uskomuksia ei välttämättä edes tiedosta, koska ne ovat olleet niin kauan osa itseä, Erika sanoo.

Uskomukset paitsi rajoittavat, myös luovat kitkaa naisten välille. Ihmisaivot ovat taitavat etsimään uhkia ympäristöstä. Ne osaavat oivasti keskittyä aina negatiiviseen.

– Valitettavasti se on se primitiivinen aivo, joka kontrolloi meitä. Koemme ehkä vajavaisuutemme tai muut haasteet vahvempina kuin kykymme ja mahdollisuutemme onnistua.

Erikalle se, että uhkien seuraaminen tulee luonnostaan, on oikeastaan helpotus: se ei ole kenenkään syy, vaan yksinkertaisesti ominaisuus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että negatiivisiin ajatuksiin täytyy mennä mukaan.

– Meillä on äly, jota voimme käyttää. Voimme alkaa muuttaa toimintatapojamme ja ajatusmallejamme.

Ajatusmallien muuttaminen vaatii aikaa

Usein reaktio tapahtuu ennen kuin ehtii edes ajatella. Moni vain toimii ajattelematta, onko uhka, kuten oletettu rumuus oikea asia vai vain mielen harhaa.

Kukaan ei tietoisesti halua opettaa lapsiaan puhumaan itselleen rumasti. Jos lapsi näkee, että vanhempi on ilkeä itseään kohtaan, se vaikuttaa väkisin myös häneen. Silloin lahjoittaa omat tapansa lapsilleen ikään kuin vahingossa.

– Aikuisen pitää itse muuttua. Lapsi imee sinusta kaiken käytöksen, senkin, mitä et edes tiedosta. Ajatusmallien ja toimintamallien muuttaminen vaatii aikaa, sitoutumista ja tiedostamista, Erika sanoo.

Itsesyytökset ovat uhka muutokselle

Ensin pitää tiedostaa. Muuten ei voi muuttaa. Kun omaa toimintaansa alkaa ymmärtää, se herättää yleensä vastareaktion.

– Alamme hyökätä sitä kohtaan: miksi minun pitää olla tällainen, miksi sanoin itselleni noin, miksi? Syytösten vuori alkaa helposti nousta eteemme. Se on uhka muutokselle: emme voi muuttua, jos vastustamme itseämme. Tämä on sitä samaa ketjua, jossa olemme ilkeitä itsellemme, Erika kuvaa.

Syytösten sijaan hän henkäisisi syvään. Sanoisi itselleen: tällä hetkellä tilanne on tämä. Se on ok.

– Sille, miksi minusta on tullut tällainen, miksi ajattelen näin, miksi suhtaudun maailmaan, elämään ja itseeni näin, on syy. Se on ihan ok. Mutta minun ei tarvitse enää jatkossa tehdä näin.

"Kun alat puhua itsellesi positiivisesti, se muuttaa käsitystäsi itsestäsi"

Aiemmin Erikakin teki sitä: katsoi peiliin ja näki virheitä. Sitten hän lähti muuttamaan ajatuksiaan.

– Itse lähdin toimimaan niin, että kun tunnistan negatiivisen ajatuksen, josta on tullut normaali, sanon, etten halua ajatella näin. Pysäytän ja katkaisen ajatuksen. Tiedostan siinä tilanteessa, että tämä ei ole minulle hyväksi. Nyt ei toimita näin.

Moni pitää itselle puhumista huuhaana. Silti se toimii.

– Kun alat puhua itsellesi positiivisesti, se muuttaa käsitystäsi itsestäsi, vaikka et siinä tilanteessa edes uskoisi sitä. Eivät aivot ymmärrä, mikä on totuus. Ne ymmärtävät asiat, joita sanot niille. Jos sanot, että olet huono etkä osaa, aivot uskovat ja alkavat käyttäytyä sen mukaan. Sanoissa, joita sanomme itsellemme, on valtava voima, vaikkei kukaan muu ikinä kuulisi niitä.

Kuvauksen jälkeen tulevat pelot

Erikan asiakkaat ovat 20–59-vuotiaita. Kaikilla heistä on epävarmuuksia.

– Se on yhdistävä tekijä. Kaikki pelot, mitä meillä ihmisillä on, liittyvät aina samoihin peruspelkoihin: Olenko riittävä? Olenko rakastettava?

Ennen kuin kuvataan, käydään läpi pitkähkö prosessi. Erika haluaa tutustua kuvattavaansa ja tietää, millainen ihminen hän on ja millainen suhde hänellä on itseensä, kuvauksiin ja valokuviin.

– Minulle on tosi tärkeää ymmärtää, kuka ihminen on. Menen tosi nopeasti syvään päähän.

Kun kuvaukset alkavat, ihminen ei aluksi pysty rentoutumaan. Mielessä pyörivät vielä ajatukset ja oletukset.

– Sitä ajattelee, kuka on, miten näkee itsensä, kuka on verrattuna muihin naisiin tai ihmisiin. Kuvaustilanteessa on hienoa seurata, kun ihminen yhtäkkiä alkaa rentoutua. Se tapahtuu 95-prosenttisen varmasti. Ei enää ajattelekaan sitä, miltä näyttää, onko nyt oikea asento. Se kaikki unohtuu, kun on yhtäkkiä tosi hauskaa.

Yleensä kuvauksen jälkeen tulevat pelot. Miltä näytän kuvissa? Olenko kuitenkaan kaunis?

Erika ei koskaan näytä ottamiaan kuvia kesken kaiken. Sitä on pyytänyt vain yksi asiakas.

– On merkittävä kokemus olla kameran edessä ilman, että katsot peilistä, miltä näytät. Peilillä tarkoitan tässä kameraa ja sen kuvia. Se keskeyttää kehityksen, mitä kuvauksessa tapahtuu, koska yhtäkkiä keskityt taas siihen ulkoiseen. Lopultahan kaikki tämä lähtee sisältä, Erika sanoo.

"Vau, mä näytän aika hyvältä"

Kuvat paljastetaan erillisessä paljastustilanteessa. Sitten niistä keskustellaan. Kuvat eivät maagisesti poista vaikeita ajatuksia tai ole asiakkaan silmissä "täydellisiä".

–Totta kai, kun on pitkään katsonut itseään kriittisesti, tulee näkemään niissä edelleen niitä samoja asioita, jotka ovat häirinneet. On hienoa nähdä, kun asiakas katsoo kuvia ja yleensä aina sanoo "vau, mä näytän aika hyvältä, mä olen tosi kuvauksellinen".

Suurin osa ihmisitä pyörittelee epävarmuuksia mielessään koko valveillaoloaikansa, seitsemän päivää viikossa ja 365 päivää vuodessa. Silti Erika ei turhaudu.

– En turhaudu, mutta surullista on, että emme helposti tunnista, että meillä on tällainen tapa toimia. Se on automaattinen ja pinttynyt tapa, joka tulee ennen kuin ehdimme ymmärtää, että se tuli. Sitten tunnemme vain jälkipyykin, ikävän fiiliksen, joka jää. Silloin tajuaa, että hitsi, olin itselleni ilkeä.

Erika kehottaa jokaista pohtimaan, mitä omassa elämässään voisi muuttaa, että voisi paremmin.

– Kaikki mahdollisuudet ovat kaikilla ihmisillä avoinna, emme tarvitse siihen mitään muuta kuin itsemme, mielemme ja oman päätöksemme. Mutta sehän siinä yleensä on se haaste.

Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit!