Joka vuosi noin 300 000 suomalaislasta joutuu kokemaan vanhempiensa eron. Huomenta Suomessa pohdittiin lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkosen ja teologian tohtori, perheterapeutti Heli Pruukin kanssa, miten tilannetta pitäisi käsitellä.
Erosta kerrottaessa on tärkeää, että molemmat vanhemmat ovat paikalla. Omat tunteet pitää voida siirtää vähäksi aikaa syrjään lapsen reaktioiden ja kysymysten tieltä. Lapselle tulee selittää, että vaikka vanhemmat ovat eroamassa parisuhteesta, he eivät eroa lapsista.
Lapsen reagointi riippuu paljon esimerkiksi siitä, millainen parisuhde vanhemmilla on ollut.
– Jos liitto on ollut hyvin riitainen tai jopa väkivaltainen, sehän (ero) on lapselle helpotus. Jos ero tulee lasten näkökulmasta kuin salama kirkkaalta taivaalta, se on ikään kuin traumaattisempi: toisaalta repussa ovat ne hyvät ajat ja vuodet ja suhde vanhempiin, mikä kantaa eteenpäin, mutta toisaalta sokki saattaa olla rajumpi niille lapsille, joiden perhe-elämä on olltu verraten harmonista, Jari Sinkkonen kertoi Huomenta Suomessa.
Erosta kerrottaessa vanhempien tulisi olla jo suunnilleen selvillä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä ei.
– Pitäisi voida luoda sellaista turvallisuutta ja rauhaa: okei, nyt tulee tällaisia muutoksia, näitä muutoksia taas ei vielä tiedetä, mutta tästä selvitään, kaikesta selvitään. Ja kukaan ei tosiaan teitä lapsia hylkää, Heli Pruuki kuvailee.
Erittäin tärkeää on, että vanhemmat lopettavat riitelemisen.
– Ne lapset, joiden vanhemmat jatkavat riitelyä ennen eroa, eron aikana ja vielä eron jälkeenkin, kärsivät ihan oleellisesti enemmän. Tyypillisesti lapsella on lyhytkestoinen kriisi, josta sitten ajan kanssa toivutaan, mutta 25 prosenttia lapsista kärsii paljon pidempään, jopa aikuisuuteen saakka. Keskeinen syy sille kärsimyksen jatkumiselle on vanhempien jatkuva riitely, Sinkkonen kertoo.
Erityisen tuhoisaa on myös niin sanottu vieraannuttaminen eli se, että toinen vanhempi käy aktiivista mustamaalauskampanjaa toista vanhempaa vastaan. Pruuki neuvoo vanhempia rauhoittamaan itsensä kuohuttavissa tilanteissa vaikka laskemalla kahteensataan. Rakentavaa keskustelua voidaan käydä vasta, kun on rauhoituttu. Syyllistämiseen ei pidä ryhtyä, vaikka ero ei olisi yhteinen päätös.
– Lapsilla on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan ja jatkaa suhdetta kummankin kanssa. Jos he ovat hirveän vihaisia jommallekummalle, se on lapselle aika paljon hankalampi tilanne, Pruuki sanoo.
Sinkkonen huomauttaa, että neutraalia maaperää ja pohdiskelua voi hakea eron keskellä myös turvallisilta lähiomaisilta.
– Isovanhemmista tai kummitädistä tai -sedästä saattaa olla suuri hyöty: paistetaan vaikka lettuja ja jutellaan ihan arkiasioita ja tavallista elämää, että ei tässä nyt kaikki ole romahtamassa, Sinkkonen neuvoo.