Venäjällä presidentti Vladimir Putin on kääntänyt konserttisalissa tehdyn terroristi-iskun länsimaiden syyksi. Sotahistorioitsija näkee sen osana pyrkimystä rakentaa venäläisille suurta tarinaa, jolla kiristää otetta kansasta.
Viimeksi keskiviikkona Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushev väitti Ukrainan turvallisuuspalvelun olevan iskun takana ja Ukrainan olevan Yhdysvaltojen kontrollissa.
Presidentti Vladimir Putin vihjasi Ukrainan osallisuudesta pian iskun jälkeen, vaikka tästä ei ole esitetty todisteita. Iskun tekijäksi on ilmoittautunut ääri-islamistinen Isis-K-ryhmä.
Tarina on kuitenkin Venäjällä käännetty lännen syyksi, ja Putin saanut uuden mahdollisuuden kiristää otettaan.
– Diktatuurissa diktaattori määrittelee totuuden, toteaa sotahistorioitsija Lasse Laaksonen.
Sanavalinnoilla valmistellaan kansaa
Laaksosen mukaan yksi muutos sanavalinnoissa nähtiin tänä keväänä, kun Putin alkoi puhua sodasta Ukrainassa erikoisoperaation sijaan.
– Terminologia on tässäkin suhteessa hyvin tärkeää, koska tällä Putin osoittaa, että nyt taistellaan läntisiä arvoja vastaan, eli tällä on suurempi merkitys kuin yksi sana, Laaksonen sanoo.
Laaksosen mukaan sanavalintojen muutoksilla todennäköisesti valmistellaan venäläisiä uusiin sotatoimiin. Taistelijoita tarvitaan kipeästi lisää, ja jossain vaiheessa käynnistynee uusi liikekannallepano.
Vapaaehtoisten taistelijoiden värvääminen on ollut kuumeista, eikä terroristi-iskua jätetä hyödyntämättä.
Yli 16 000 ihmistä ilmoittautui vapaaehtoiseksi taistelemaan Ukrainaan kymmenen päivän sisällä iskusta, sanoi Venäjän puolustusministeriö Telegram-viestipalvelussa keskiviikkona STT:n mukaan.
9:16
Lausunnon mukaan vapaaehtoiset kertoivat itse ilmoittautumisensa syyksi halun kostaa maaliskuun 22. päivän terrori-isku.
Laaksosen mukaan vuosi 2024 on Putinille äärimmäisen tärkeä.
– Nyt hänet on valittu näennäisvaaleissa presidentiksi ja hänellä on nyt se paikka, että jotain täytyy tehdä: kelirikon jälkeen hyökätä, vallata alueita mahdollisimman paljon. Kun tulee Yhdysvaltain presidentinvaalit, hän varmasti haluaa mahdollisimman hyvän neuvotteluaseman.
– On siellä presidenttinä kuka tahansa, silloin jos sota alkaa maksaa liikaa, niin kyllä se madaltaa sitä kynnystä rauhanneuvotteluihin.
Putin rakentaa kumppaneineen suurta tarinaa
Putinin halu muokata venäläisten mielipiteitä ei ulotu pelkästään Ukrainan sotaan.
– Jos ajatellaan tätä Venäjän narraatiota, jota Putin ruokkii ja jota tämä Z-sukupolvi sitten vielä lietsoo valtion sota propagandan aivopesemänä, siinä nähdään voimakasta uhriajattelua.
Laaksosen mukaan uhriajattelussa viitataan suureen isänmaalliseen sotaan eli toiseen maailmansotaan, jonka uhrit täytyy "lunastaa". Sillä oikeutetaan myös sisäistä puhdistusta, jolla torjutaan "ulkoisia uhkia". Uhriajattelulla saadaan myös venäläiset kestämään kärsimystä ja vaikeita aikoja.
Terroriteko voidaan myös nähdä uhkana, joka on eliminoitava ja sitä kautta sitten pystytään tätä kontrollia kiristämään.
– Putin varmasti ottaa mallia Kiinasta: tekoäly, kasvojen tunnistusmenetelmät ja muut, nehän ovat hänelle semmoista mannaa, mitä hän varmasti tulee kehittämään ja käyttämään, Laaksonen sanoo.
Sisäisen puhdistamisen narraatiossa Laaksonen näkee samankaltaisuuksia Neuvostoliiton diktaattorijohtaja Josif Stalinin ja Putinin välillä.
– Nationalismi ja militarismi, ortodoksisuus vielä nykyään kolmantena pyöränä, niistä rakennetaan se suuri tarina ja eetos, missä nähdään Venäjä luvattuna kansana ja marttyyrina.
Putin ei ole ainoa, joka tätä suurta tarinaa kertoo. Esimerkiksi Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja patriarkka Kirill – entinen KGB:n agentti – puhuu pyhästä sodasta.
– On huomioitava, ettei tuijoteta pelkästään Putinia.
– Siellä on tämä Z-sukupolvi, joka ruokkii tätä sotaista henkeä, länsivastaisuutta ja niin poispäin. Jos Putinille tapahtuu jotain, niin tämä sukupolvi ei katoa mihinkään.
Venäjän tulevaisuudessa häämöttänee synkkiä pilviä. Laaksosen mukaan olisi naiivia ajatella, että Putinin seuraajaksi tulisi pehmeämpi, demokraattinen johtaja.
– Valitettavasti se seuraaja on samanlainen kova luu, todennäköisesti vielä enemmän.
2:05