Jörn Donnerin aviottoman pojan Otto Gabrielssonin juuri julkaistu kirja Rikkaruoho - Viimeinen kirje isälle on karu näkemys siitä, millainen Donner oli Ruotsissa asuvan pojan silmin. MTV Uutisten haastattelussa kirjailija kertoo avoimesti niistä odotuksista ja pettymyksistä, joita avioton lapsi sai kokea vuosien varrella.
Toinen elokuvavaikuttaja Jörn Donnerin aviottomista lapsista, nyt kirjan kirjoittanut Otto Gabrielsson puhuu isäsuhteestaan avoimen raa'asti. Hänen mukaansa Donnerissa pahinta oli välinpitämättömyys, joka suuntautui myös omaan poikaan.
– Tuntuu siltä kuin hän olisi valinnut määrättyjä henkilöitä kielellisten hyökkäysten uhreiksi ja tässä suhteessa minä olin yksi heistä. Ei hän kaikkiin ympärillään oleviin purkanut verbaalisia aggressioitaan. Gabrielsson sanoo.
Vihaa, epätoivoa ja uusia tulkintoja
Gabrielsson kuvaa suhdettaan isäänsä hyvin monimutkaiseksi, eikä hän juurikaan nähnyt isäänsä. Kirjailijan mukaan isästään kirjoittaminen oli hänelle itselleen myös henkisesti tärkeä prosessi.
– Kirjoittaessani tätä kirjaa kävin läpi voimakkaita tunteita, vihaa, epätoivoa ja surua mutta myös naurua ja iloa
Gabrielsson kertoo, että kirjan avulla hän haluaa myös täydentää sitä kuvaa isästään, mitä muut eivät ole nähneet.
– Haluan tuoda esiin niitä isäni puolia, jota suuri yleisö ja media ei tuntenut. Halusin kertoa ne hetket joita koimme yhdessä ja ennenkaikkea ne hetket, joissa hän ei ollut mukana, Gabrielsson kertoo.
"Erehdys, jota ei halua tavata"
Jörn Donner julkaisi omaelämäkerrallisen järkäleteoksen Mammutti seitsemän vuotta sitten. Kirja loi entistä syvemmän kuilun Donnerin ja Gabrielssonin välille.
– Kirjassa tuli vastaan osio, jossa hän kertoo minun olevan erehdys, jota hän ei halua tavata. Se oli tuskallinen kohtaaminen, ihan selkeä kontrasti kaikkea sitä vastaan mitä olin kirjalta odottanut. Kun vihdoin sain nähdä hänet sellaisena kuin hän todellisuudessa oli, se vetikin meidät entistä kauemmaksi toisistamme. Se tuntui pahalta, Gabrielsson kertoo.
Lue myös: Jörn Donnerin hautajaisissa ennennäkemätön tilanne: Kirjailijan kaikki viisi poikaa samassa kuvassa ensimmäistä kertaa koskaan – "Suhdetta ei ikinä ollut"
Donnerilla on kuusi lasta, kaksi ensimmäisestä avioliitosta Inga Britt Wiikin kanssa, kaksi lasta Bitte Westerlundin kanssa sekä kaksi aviotonta lasta. Toinen Donnerin aviottomista lapsista kuoli viimevuoden syksyllä, kirjassa Gabrielsson toteaa että hän on ainoa enää elossa oleva erehdys vaikka hänet on perusteellisesti poljettu maahan.
– Minun mielestä jokaisella lapsella pitäisi olla kaksi vanhempaa, minulla oli vain yksi joka todellakin rakasti minua ja piti minusta huolta. Mutta juuri se, että minulla oli olemassa isä joka ei välittänyt minusta, joka suhtautui minuun kylmäkiskoisesti, se vaikutti minuun paljon. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan sellaista, Gabrielsson sanoo.
Hautajaisissa katkeruus unohtui
Jörn Donner kuoli 30. tammikuuta 86-vuotiaana. Hän menehtyi pitkäaikaisen keuhkosairauden jälkeen sairaalassa Helsingissä. Hautajaiset pidettiin läheisten läsnäollessa.
Alunperin Gabrielssonin ei pitänyt osallistua isänsä hautajaisiin, mutta on tyytyväinen että päättyi muuttamaan mielensä.
– Päätin mennä isän hautajaisiin, vaikka ensireaktioni oli, etten varmasti menisi. Lähdin kuitenkin ja tuntui hyvältä olla siellä ja mennä arkun äärelle hyvästelemään isä kaikella arvokkuudella. Ilman minkäänlaista katkeruutta. Sain laittaa pisteen tälle ihmissuhteelle kauniilla ja arvokkaalla tavalla, tuntematta vihaa tai epätoivoa.
– Olin paikalla selkä suorana, eikä minulla ollut mitään syytä perääntyä kirjoittamani kirjan takia, vaan saatoin puku päällä sanoa ”hej då”.