MTV Uutisten kansalaismielipidettä selvittänyt tutkimus paljastaa, että Stubbilla olisi melkoinen kaula Haavistoon nähden toisella kierroksella.
MTV:n Åbo Akademilta tilaaman tutkimuksen mukaan Alexander Stubbia äänestäisi presidentinvaalin toisella kierroksella 56,9 prosenttia vastanneista ja Pekka Haavistoa 43,1 prosenttia. Näin linjaavat ne vastaajat, jotka sanovat äänestävänsä ja nimesivät ehdokkaansa.
– Vaikealta näyttää Haaviston tie presidentiksi. Stubbin kaula on niin suuri, kuvailee näkymää MTV Uutisten vaaliasiantuntija, Åbo Akademin professori Kimmo Grönlund.
Åbo Akademin netissä kerättävä Kansalaismielipide-tutkimus on edustava otos Suomen äänioikeutetusta väestöstä. Vastaajia oli 4 157. Heistä 3 042 nimesi ehdokkaansa. Tilastollinen virhemarginaali on 2,4 prosenttia suuntaansa. Vastausaika oli 29.1.– 4.2.2024.
Lue myös: Haavisto kommentoi kansalaisbarometria, jonka mukaan puoliso on syy olla äänestämättä häntä: Uskon, että Suomi on muuttunut
Epävarmojenkaan äänet eivät riittäisi?
Mikäli mukaan otetaan ne, jotka eivät vielä ole päättäneet ehdokastaan, mutta sanovat aikovansa äänestää, Stubbia äänestäisi 54 prosenttia ja Haavistoa 40,9 prosenttia. Näistä ehdokastaan ei ole vielä päättänyt 5,1 prosenttia.
– Vaikka Haavisto saisi kaikkien epävarmojen äänet, hän ei saisi Stubbia kiinni, toteaa Grönlund.
Mikä voisi vielä muuttaa tilanteen?
– Jos toinen ehdokkaista olisi virhemarginaalin toisessa päässä ja toinen toisessa. Ja jos vielä tapahtuisi vaikka jokin moka aivan viime metreillä. Jussi Halla-ahoa äänestäneissä on vielä kovaa epävarmuutta.
Stubb haalisi toisella kierroksella ääniä "omien äänestäjiensä lisäksi" erityisesti Halla-ahoa, Olli Rehniä, Sari Essayahia, Harry Harkimoa ja Mika Aaltolaa ensimmäisellä kierroksella äänestäneiltä. Haavisto puolestaan keräisi ääniä Jutta Urpilaista ja Li Anderssonia äänestäneiltä.
Lue myös: Lue myös: Myös Stubb saanut taakseen joukon entisiä suurlähettiläitä
Naisten ja alle nelikymppisten Haavisto
Dataa on painotettu siten, että se on edustava sukupuolen, iän, koulutuksen, äänestämisen vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ja äänestämisen presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen suhteen.
Ikäryhmittäin tarkasteltuna alle nelikymppisten äänioikeutettujen ehdokas on Haavisto ja yli nelikymppisten Stubb. Jos pelkästään naiset saisivat päättää, Haavisto olisi tuleva presidentti.
Stubb on selvästi miesten ehdokas.