MTV:n tiedot: Hallituksen vääntö nikotiinipusseista ja mauista jatkuu – ministerit hyppäämässä kehiin

9:53img
Video: Nikotiinipussien yleistyminen on lisännyt myrkytystapausten määrää (23.10.)
Julkaistu 21.11.2024 15:47
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Hallitus jatkaa vääntöänsä nikotiinipusseista. MTV Uutisten tietojen mukaan erimielisyyksiä on sekä makuvalikoimasta että sallittavasta vahvuudesta. Asia on etenemässä ministeritason neuvotteluihin.

MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus jatkaa neuvotteluja siitä, kuinka vahvoja nikotiinipusseja ja mikä makuvalikoima tullaan sallimaan laissa.

Kaikkia hallituspuolueita ei tyydytä sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) lokakuinen esitys, jonka mukaan sallittaviksi mauiksi kirjattaisiin vain minttu ja mentoli.

Osa puolueista haluaa vielä kasvattaa makuvalikoimaa.

Erityisavustajien neuvotteluissa on pohdittu, voisiko laissa sallia myös esimerkiksi eukalyptuksen maun.

– Se ei varmasti olisi lapsia houkutteleva maku, muttei myöskään minkään pietarsaarelaisen tehtaan listalta, hallituslähde sanoo MTV Uutisille.

Myös nikotiinipussien sallittavasta vahvuudesta on erimielisyyttä.

Ministeri Grahn-Laasosen esityksessä sallittu nikotiinipitoisuus olisi 16,6 milligrammaa. Kristillisdemokraatit haluaisi kuitenkin laskea ja perussuomalaiset nostaa rajaa merkittävästi.

Ensimmäisenä yhä jatkuvista nikotiinipussineuvotteluista uutisoi Iltalehti.

RKP:n toiminta on ärsyttänyt

Erimielisyyksien sovittelu ei ole ollut aivan helppoa, sillä taustalla on RKP:n silloisen puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin ja hänen erityisavustajansa erikoinen toiminta kevään kehysriihessä.

RKP vaati neuvotteluissa sallittavaksi mintun ja mentolin lisäksi neljää muuta nikotiinipussimakua, puuta, inkivääriä, teetä ja rosmariinia. 

Myöhemmin kävi ilmi, että RKP:n vaatimia makuja valmistaa Suomessa vain yksi pietarsaarelainen yritys.

Julkisuudessa keskusteltiin korruptiosta, ja lakiesitystä ei lopulta esitetty vahvistettavaksi presidentille.

Erityisesti perussuomalaisten piirissä Henrikssonin toiminta on herättänyt laajaa tuohtumusta. Tämä on heijastunut myös myöhempiin neuvotteluasetelmiin.

MTV Uutisten tietojen mukaan asia on sillä tasolla, että nikotiinipussien sallittavasta vahvuudesta ja makuvalikoimasta on seuraavaksi tarkoitus neuvotella erityisavustajien sijaan ministerien välillä.

Tuoreimmat aiheesta

Orpon hallitus